26. tammikuuta 2016

Tulkoon riisikakkudietti!

Moni on kertonut, että yksi heidän painonhallintansa kulmakivistä on riisikakut. Erittäin vähäkalorista, mukavasti rouskuvaa ja ilmeisesti vatsaa täyttävää. Olen noita kuivia pahviläpysköjä yrittänyt itsekin popsia vuosikymmenen (tai parin) aikana useasti ja tullut siihen tulokseen, että maailmassa ei ole sellaista päällystettä, joka saisi minut syömään riisikakkuja.

Pyörrän puheeni.

Olen löytänyt päällysteen, joka sai minut rakastumaan riisikakkuihin! Olen valmis vaihtamaan ilta-ateriani ja lounaanikin riisikakkuihin, jotka on päällystetty Nutellalla.

Mietin tässä, että pitäisikö lähteä vielä tänään ostamaan uusi vyö? Olenhan syönyt tänään illalla lähinnä vain riisikakkuja ja aion jatkaa uutta ruokavaliotani heti huomenna. Putoaakohan jo ylihuomenna farkut jalasta?

Riisikakku kädes eka, riisikakku kädes vika
Kuka lähtee mukaan diettaa?

PS. Olisi pitänyt jo tiistai aamuna arvata, että tämä päivä saa maailmankirjat sekaisin. 23km automatkani alkoi puolen kämmenen kokoisten lumihiutaleiden leijaillessa. Hetken päästä tuli räntää, sitten melkein rakeita ja lopuksi vettä. Voisiko tämän jotenkin tuotteistaa? Koe neljä vuoden aikaa puolessa tunnissa...

PPS. Pysykää pystyssä ja ajelkaa varovaisesti!

22 kommenttia:

  1. Nutella pelastaa kyllä usein tilanteen ja jos tulee oikein kova suklaahimo niin sitä voi lusikoida suoraan purkista... Nyt on kyllä Icebugit kullanarvoiset taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos nutellaa syö suoraan purkista, niin sitten jää vaille riisikakkujen laihduttavia ominaisuuksia -vai mitä? :D :D
      Nyt tulee Icebugit tarpeeseen. Hyvä, että tulin hankkineeksi, kun näin sinun uutukaisesi.

      Poista
  2. Jaahas, tätä dieettiä varten opettelen kyllä tykkäämään nutellasta ja kai mun täytyy opetella syömään noita riisikakkujakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä dietti vaatii vähän uhrauksia. No pain, no gain :D :D :D

      Poista
  3. :D!

    meillä nuoriso sai yhteiseksi joululahjaksi kilon nutellapönikän. Siinä olis sen verran vielä pohjia jäljellä että pääsen mukaan dieettikimppaan...
    (onneksi en tykkää nutellasta, tulee helppo dieetti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein ymmärrä, että joku ei tykkää Nutellasta :) Suklaata ja pähkinää, match made in heaven :D

      Poista
    2. Mulla on vielä hampaat: suklaa suklaana ja pähkinät pähkinöinä. Rupean syömään söösää siinä vaiheessa kun hampaat on pudonneet suusta eikä hissi muutenkaan kulje ihan yläkertaan asti :D

      Poista
    3. :D :D
      Eikös tuossa vaiheessa ollut tarkoituksen siirtyä nestemäiseen ravintoon? Johonkin etelärinteillä kasvatettuun, tammitynnyrissä kypstettyyn :D :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Ihmettelen sitä, että vasta tämän ikäisenä tajusin Nutellan ja riisikakkujen hienouden :D

      Poista
  5. Se on faktaa, että riisikakuilla laihtuu aina !

    VastaaPoista
  6. :) Riisikakkuja juuri ostin ystävän innostamana töihin teeleiväksi. MUtta joudun ojasta allikkoon nyt jos kovin kauan makustelen tätä sinun Nutella ehdotusta :D Nutella on yövuorossa minun makeahätävara - lusikallinen suuhun ja taas jaksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta kuin riisikakku dietille, kun on aineksetkin kasassa :D :D
      Nutellahätävara yövuoroon kuulostaa just toimivalta. Minullehan tosin kävisi helposti niin, että laukkaisin vähintään vartin välein purkilla :)

      Poista
  7. Minä syön riisikakkuja vain siksi, että niiden päällysteenä tulee tuhottua mikä tahansa hillopurkinjämä, joita uhkaa jäädä pesimään jääkaappiin. Nytpä tiedän, mihin kuluu se nutellanjämä, joka niistä laskiaispullista varmaankin jää :-D

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nutella vaikuttaa sellaiselta aineelta, että se ikään kuin katoaa itsekseen, en usko että Nutellan jämä jää pesimään :D :D

      Poista
  8. Mulla kävisi kyllä niin, että söisin riisikakut ja nutellan erikseen (koko purkin kerralla!). Riisikakut menee alas ja nutellan syömistä en voi lopettaa. :D Mutta ehkä kokeilen silti joku kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa toki syödä riisikakku tai kaksi ennen Nutellapurkkia, jotta saat ne riisikakun laihduttavat ominaisuudet mukaan tuohon täysipainoiseen ateriaan :D :D Alan nyt ymmärtämään sitä, että nutellan syömistä ei voi lopettaa, ennenkuin purkki on tyhjä. Mitään en aio tunnustaa ja poikia syytän kaikesta :)

      Poista
  9. Riisikakut on pahvia, mutta juustoriisikakkuja pystyn syömään paketillisen putkeen. Ne ei varmaan laihduta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole maistanut juustoriisikakkuja, itse asiassa en ole aikaisemmin kuullutkaan niistä.

      Pikaisen tsekkauksen mukaan tavallinen riisikakku on 30 kcal ja juusto 40 kcal. Mutta ehkä se riisikakkujen laihduttava vaikutus katoaa, jos ne alkavat maistua :) Pahvia on vaikea syödä liikaa :D :D

      Poista