29. tammikuuta 2016

Back to 90s eli matkamessut

Kävin elämäni ensimmäistä kertaa matkamessuilla. Odotukseni oli aika korkealla ja kuvittelin palaavani messuilta korkeassa matkakuumeessa pää täynnä haaveita seuraavista matkakohteista. Koluttuani messut lävitse olin aika typertynyt. Tätäkö on anti tavalliselle kuluttajalle? Kassillinen paperia, kehnoja keskusteluja ständeillä ja suu makeana mainoskarkeista.

Mikään ei ollut muuttunut sitten 90-luvun. Printtimedia oli messuilla todella voimissaan. Asiakaspalvelu oli vaihtelevaa ja usein kehnoa. Kohderyhmä ajattelu oli täysin hukassa. Konseptia elämyksestä ei osattu myydä.

Avaan vähän näitä parjauksiani muutamalla käytännön esimerkillä oikeilta standeiltä, kohteista joihin meillä oli aitoa kiinnostusta. Olimme siis liikkeellä kahden naisen voimin.

Namibia
Esittelijä: Kiinnostaako Namibia matkailumaana?
Minä: Kyllä kiinnostaa. Luin yhden matkatoimiston matkakuvauksen kiertomatkasta ja se herätti mielenkiinnon.
Esittelijä: Namibia on erittäin kaunis matkailumaa.
pitkä hiljaisuus
Minä: Voisitko kertoa tarkemmin Namibian valtit luonnon osalta.
Esittelijä: Siellä on erittäin monimuotoista luontoa.
pitkä hiljaisuus
Esittelijä: Safarikohteet ovat maailmanluokkaa.
Esittelijä näyttää minulle pienen pienestä esitteestä kuvia, joita en edes näe kunnolla. Jokainen lause pitäisi nyhtää irti. Hetkellisesti kaipaan vaikka arabikulttuuria, jossa esittelijä olisi tehnyt kaikkensa saadakseen minut tajuamaan, että olen aina halunnut matkustaa Namibiaan. Tällä ständillä riitää, että hengittää. Totean selvittäväni kaiken netistä nopeammin ja elämyksellisemmin.

Olisi voinut näyttää jotain tällaista! Kuva lainattu nadeet.org

Tai tälläista! Kuva lainattu http://www.worldtravelguide.net/namibia

Rauma
Olemme käyneet ihan asiallisen keskustelun majoitusvaihtoehdoista Raumalla.
Ystäväni: Mitä kohteita ja tekemistä Rauma tarjoaa lapsiperheille?
Esittelijä: Rauma tarjoaa paljon nähtävää lapsiperheille.
pitkä hiljaisuus
Ystäväni: Mitä sinä suosittelisit koululaisille Raumalla?
pitkä hiljaisuus
Esittelijä: Rauman puukeskusta on ainutlaatuinen. Suosittelen sitä.
Poistumme ständiltä miettien, että eikö Raumalla oikeasti ole mitään lapsille. Paitsi se puu-Rauma. Jos ei mitään muuta ole, niin eikö sitten sinne puu-Raumaan pitäisi tehdä joku lasten kierros, jota voisi markkinoida?

On siellä Raumalla ainakin Kake-kaupunkijuna http://www.kakekaupunkijuna.fi/


Rekveren AQVA-kylpylä
Minä: Katselin Booking.comin kautta huoneita kylpylässänne ja siellä ei ollut mitään perhehuoneita varattavissa. Onko teillä perhehuoneita?
Esittelijä: Tottakai meillä on perhehuoneita. Me emme vaan vuokraa niitä minkään varauspalvelun kautta, ainoastaan suoraan meiltä. Meillä on ihan vaan pari huonetta varauspalveluiden kautta.
Ottamatta mitenkään kantaa tähän strategiaan jatkamme hyvää keskustelua perhehuoneista. Haluaisin tietää millainen perhehuone on.
Esittelijä: Minulla on yksi kuva tässä esitteessä standard perhehuoneesta.
Esittelijä kaivaa 20-sivuisen vihkosensa ja alkaa osoitella minulle sitä kahden postimerkin kokoista huonekuvaa. Yritän katsoa kuvaa seuraavaksi kauempaa ja sitten lähempää ilman silmälaseja. Esittelijällä välähtää nopeasti, että ikänäköinen ihminen ei saa mitään selvää esitteestä ja hä antaa minulle koko vihkon mukaan, jotta voin kotona tutkia sitä ajan kanssa. Eli ostaa halvat lukulasit ensin.
Esittelijä: Meillä on myös parempitasoisia perhehuoneita, ne ovat isommat ja paremmat. Niistä ei taida olla kuvaa tässä esitteessä.
Miten ihmeessä jokainen myytävä kämppä voi olla netissä, mutta hotellihuonekuvaa pitää tutkia suurennuslasin kanssa??


Miten parantaisin messuja?

1. Digitalisointi - ehdottomasti suurin korjattava asia!
Sen sijaan, että plärätään kaiken maailman erikokoista esitettä haluaisin, että kohdetta esitellään minulle digitaalisesti. Kuvia, paljon kuvia. Olen ostamassa elämystä. Miltä kohteessa näyttää? Luontokuvia. Eläinkuvia. Ruokakuvia. Rantakuvia. Hotellikuvia.
Vaihtoehtoja digitalisointiin
-Tabletti esittelijän käyttöön
-Videotykillä seinälle parhaita kuvia kohteista
-Yleisöpääte, jolla voi tutustua kohteeseen
-Mahdollisuus lähettää kiinnostavimmat jutut omaan sähköpostiin

2. Palveluhalukkuus
Tiedän, että messuilla seisominen on todella kuluttavaa puuhaa, mutta jos on varaa maksaa messupaikka, pitää olla myös varaa siihen, että henkilökunta on tajuissaan ja jaksaa kertoa kohteesta yhä uudestaan ja uudestaan. Tiedot pitää olla hallinnassa ja hanskata kohteen esittely eri kohderyhmille.

3. Ständien visuaalinen ilme
Osa ständeistä oli varsin ankean sekä kotikutoisen näköisiä. Valkoiset seinät, joihin oli laitettu sinitarralla muutama nuutunut printattu kuva. Oli myös ständejä, joista emme pystyneet päättelemään, että mitä he edustavat. Itse en ainakaan viitsi yhtä kertaa enempää vaivautua tuollaisen mystisen kopin luokse kysymään, että anteeksi mitä esittelet.

Kenelle suosittelisin messuja?
Ainakin tänä vuonna Viron kohteet olivat hyvin edustettuina. Viron matkaa suunnitteleva sai varmasti paljon vinkkejä. Myös lapsiperheet oli hyvin huomioitu ja Lottemaan ständi varmasti sai paljon huomiota lapsilta. Kiertomatkoja myyvät matkatoimistot olivat kaikki paikalla ja heidän pakettiensa vertailu varmasti onnistuu hyvin messuilla.

Kaltaiseni "haluan, että joku markkinoi minulle täydellisen matkailukohteen, josta unelmoida" sai poistua messuilta kassillisen paperia kanssa, mutta pää tyhjänä matkaunelmasta.

Päivä oli kiva. Olin voittanut liput arvonnasta. Jos voittaisin ensi vuonnakin, niin menisin ehkä uudestaan. Mutta 18€ pääsylippua ja 12€ parkkia en ole valmis kokemuksesta maksamaan.

Sitten vielä lopuksi mielestäni parhaimmat ständit:
+Somero. Ständillä oli hieno visuaalinen ilme ja iloista väkeä töissä.
+Tampere. Kuka voisi vastustaa Pyynikin näköalatornin munkkimaistiaisia. Kohderyhmäajattelu toimi. Mikä sinua näistä kiinnostaa eniten ja esittelen sen mukaan. Hyvin esitelty kulttuuritarjonta.
+Malta. Todella ystävällistä ja iloista meininkiä.
Aurinkomatkojen virtuaalilasit olisin ehdottomasti halunnut kokeilla, mutta en jaksanut jonotella. Joka tapauksessa plussaa digitalisoinnista!

14 kommenttia:

  1. peukut tälle!
    Me olimme vuosi sitten etsimässä kesälomakohdetta, mieluusti matkatoimiston kautta.
    Kaikki matkatoimistot eivät edes olleet paikalla.
    Ja ne jotka olivat, tarjosivat asiakaskäyttöön sen saman nettipalvelun, jonka sain kotonakin selaamalla ja nettiä plaraamalla. Ja niistähän ei löydy viisihenkiselle perheelle mitään: "suur"perheen on päästävä asioimaan tiskillä ja elävän ihmisen kanssa.

    Onneksi meilläkin oli ilmaisliput, jätimme messut ja junailimme itsemme Hesaan ihan tavalliseen matkatoimistoon asioimaan. Tulos: ihana kaksiviikkoinen viime kesänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messut eivät tuoneet yhtään sellaista fiilistä, että nämä kohteet menevät haavelistalle ja tuonne olisi niin pakko päästä. Ehkä hyväkin niin, koska minullahan on jonkin verran kroonista matkakuumetta :) Esimerkiksi tuo Namibia olisi voinut olla helppo myydä minulle ja riutuisin nyt kauheassa matkakuumeessa ja säästäisin hulluna reissuun.

      Minä olen suhteellisen hyvin onnistunut löytämään matkatoimistojen valikoimista noita viidellekin sopivia vaihtoehtoja. Valitettavan vähänhän niitä on verrattuna siihen, että melkein joka majoitusvaihtoehto toimii neljälle. Välillä iskee epäusko, että miten vaihtoehtoja voi olla niin vähän :(

      Poista
  2. Kiitos taas nauruista. Mikä asiakaspalveluhalukkuus!!??

    Ainoa hyöty matkamessuista on ollut mulle se, että joskus aikoinaan sieltä saattoi löytää super halpoja valmismatkoja esim touko- tai kesäkuulle. Nyt taitaa niiden(kin) aika olla ohi.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meno oli osassa ständejä aneemista. Meillä meinasi välillä nousta verenpaine ihan sen takia, että tiedämme ystävän kanssa hyvin, kuinka kallista messuille meneminen on. Ne neliöt maksavat hunajaa ja sitten ei satsata siihen, että henkilökunta jaksaa vetää keikan lävitse. Harmittaa niiden puolesta, joiden satsaus jäi ihan puolitiehen.

      Nykyisin kai messutarjoukset ovat kaikkien saatavilla netissä. Minä ostin messutarjousmatkan netistä. Ei ollut mikään superlöyty, mutta tuli halvemmaksi kuin aikaisemmin suunnittelemani vaihtoehto, juurikin messutarjouksen vuoksi.

      Poista
  3. Varmasti vastaavat parannusehdotukset pätee monille muille messuillekin. Itse kävin kahdet messut syksyllä, ja molempiin voitin liput. Ei ole kyllä messut meikäläisen hommaa, varsinkin jos itse pitää maksaa.

    Hyvä Tampere, Hyvä Manse!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä käyn aika harvoin messuilla. Viime keväänä kävin Pihamessuilla ja se oli siitä kiva, että siellä oli paljon myytävänä olevaa tavaraa: taimia, pihakalusteita, työvälineitä ja niissä näytti olevan oikeasti kivoja tarjouksia. Pihainspiraatiot olivat kuitenkin sielläkin vähän vähissä. Mutta on helppo uskoa, että monet messut ovat jämähtäneet kehnoon asiakaspalveluun ja paperien jakoon :(

      Poista
  4. Hahaa, kerrankin joku sanoo matkamessuista suorat sanat. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset aina hehkuttavat matkamessuja, kun itse olen kokenut ne varsin epäinspiroivaksi tapahtumaksi. Vika on varmasti ollut omalla kohdallanikin mainitsemissasi aisoissa; en vain ole osannut analysoida ja pukea sanoiksi sitä noin taitavasti kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on aikamoinen kaukomatkakuume ja ajattelin, että matkamessut auttaisivat valitsemaan seuraavan säästökohteen ja olisin hirveässä matkakuumeessa. Jos tuossa tilassa lähtee messuille, niin jotain on vialla, jos palaa pää tyhjänä. Netin suurkuluttajalle ei kyllä käy inspiraatioksi tuppisuu esittelijä ja kälyset paperiesitteet :(

      Poista
  5. Kerro uteliaalle, minne haluaisit seuraavaksi matkustaa?

    Namibiaa voin suositella sydämestäni edellyttäen että rakastaa luontoa, sillä muuta siellä ei olekaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että se unelmien matkakohde on edelleenkin hämärän peitossa. Minulla on monia vaihtoehtoja, mutta mikään ei ole selvästi noussut muiden ylitse. Riippuu tietenkin myös siitä, että lähdenkö matkaan yksin, kaverin kanssa ja vai kävisikö sellainen tuuri, että pääsisimme miehen kanssa kahdestaan. Yksin ehkä valitsisin valmismatkan luonto/kulttuuri tai sitten omatoimisesti Aasiaan, miehen kanssa matkaan saisi sisältyä vähän pelkkää lepäilyä, hyvää ruokaa ja joutilaisuudesta nauttimista. Kaverin kanssa varmaan kiertomatka, joko itse kasattuna tai meille räätälöitynä. Minä tykkään luonnosta, mutta myös kulttuurista. Vanhat kivikasat ovat lähellä sydäntäni :)

      Listallani on:
      -Safari Masai Marassa tai Ngorongorossa tai molemmissa. Mielellään viellä pari rantapäivää Sansibarilla päälle.
      -Viktorian putokset ja Chobe ja ehkä vielä joku muu paikka
      -Namibian kiertomatka
      -Mauritiuksen rantaloma +Reunion luontoloma
      -Malediivit
      -Siem Reap ja Vietnam, mielellään lisänä Halong Bay
      -Taj Mahal + Jaipur
      -Sri Lankan kiertomatka
      -Karibian risteily

      Ihan eri jutut ovat menossa toteutukseen. Kuopuksen kanssa lähdemme toukokuussa Maltalle ja kesälomalla koko perhe pakkautuu autoon ja suuntaa johonkin päin Balttiaa.

      Poista
  6. Ihana lista, toteuttaisin itsekin mielelläni :) Namibian lisäksi listalta vain Vietnam on jo koettu, mutta sinne pitää päästä vielä uudestaankin, unohtumaton paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on kaikki listan paikat kokematta ja jostain päästä sitä pitäisi päästä purkamaan :) Voi valinnan vaikeutta. Tässä elämäntilanteessa listan reissun suunnittelu pitää aloittaa melkein vuotta aikaisemmin, että saan järjesteltyä ylimääräisen loman ja hoideltua budjettiasiat siten, että saan matkarahat säästettyä kasaan. Toiveenani olisi päästä reissuun vuoden sisään, mutta ei välttämättä onnistu :(

      Poista
  7. Ei ollut kovin puheliasta esittelijää liikenteessä? tabletti olisi kyllä todella hyvä idea, jos esittelijä ei halua/jaksa itse kertoa kohteesta tai jos ei muista kaikkea tietoa niin voisi vaikka videolta esitellä kohteesta tietoa+kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämmästyttävää oli se, että vielä nykypäivänä voi törmätä noihin lähes puhumattomiin esittelijöihin. Jokaista lausetta piti nyhtää ulos.

      Minulle kuvamateriaali on erityisen tärkeää. Olen kiinnostunut luonnosta ja sellaisista lumoavan pittoreskeista kylistä, joten niitä kyllä myydään kuvilla. Tietenkin jos kiinnostuksen kohteena on vaikka yöelämä tai shopppailu, niin ehkä niitä ei samalla lailla myydä kuvilla. Minulle on tärkeää, että esittelijä voisi näyttää kuvia tabletilta tai screeniltä eikä tarvitsisi tihrustaa paperiesitteitä. Itsehän kuvittelin, että esim. Namibian ständillä on runsaasti kuvia kansallispuistoista (maisemia, eläimiä)ja sen jälkeen voisi olla tunne, että ihan kuin olisin jo siellä käynyt ja samaan aikaan korkea Namibia-kuume.

      Poista