14. elokuuta 2015

Hetkessä: Yksi Helsingin tuntemattomista helmistä löydetty

Kotikaupunkini yllättää vuodesta toiseen. Helsingistä löytyy edelleen minulle uusia ihastuttavia paikkoja, joissa en ole ikinä aikaisemmin käynyt. Nyt löytyi paikka, josta en ollut edes aikaisemmin kuullut. Googlailessa terassiravintolaa merenrannalla vastaan tuli ravintola Stansvik, jonka päätimme saman tien katsastaa Hra Kepposen kanssa.

Ihastuin ravintolan viereiseen Stansvikin kartanoon ympäristöineen. Paikka oli aivan hurmaava, vaikka välillä sydämeen sattui, kun osa rakennuksista oli huonolla hoidolla. Tässä pieni virtuaalikierros Stansvikin ympäristöön:

Mitä suloisin sivurakennus, tosin huoltoa vailla

Kartanorakennus ei sykäyttänyt, mutta maisema ja piha merelle päin olivat ihanat.



Rannassa on ihastuttava venevaja. Hetken aikaa pystyin kuvittelemaan siirtyneeni yhden lapsuuteni suosikkirjoista maisemiin: joen varteen, jossa Rupikonnalla on kartano hienolla tontilla ja rannalla venevaja, johon hänen veneilyhurahduksensa hankinnat oli säilöttynä. Kirjahan on Kaislikossa suhisee.

Harmitti rankasti, että venevaja-kaunotar on päästetty rapistumaan :(


Ihanat uimaportaat, ihana katettu paikka veneelle

Venevajan ihanuudesta nautti lisäksemme sadat pienet pörriäiset

Kauniit näkymät



Paikan omistaa Helsingin kaupunki ja se on vuokrattu julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton JYTYn Helsingin osastolle. Paikalla voi ulkoilla vapaasti, mutta rakennukset ovat kyseisen ammattiliiton jäsenien käytössä.

Ravintola Stansvikin terassin näkymät oli ihastuttavat. Sisältä on oikeastaan vielä paremmat näkymät isoista ikkunoista suoraan merelle.

Terassinäkymät

Ravintola sisältä kuvattu

Ohitse kulki kesäisin Porvoon ja Helsigin väliä kulkeva höyrylaiva J.L. Runeberg

Ravintolan edustalla on pieni uimaranta. Illalla siellä pulikoi muutamia lapsia. Osa ravintolavieraista oli käynyt ensin uimassa ja tullut sitten terassille ruokailemaan. Paikalla oli myös nuoria aikuisia ja pari eläkeläispariskuntaa. Kyseessä on siis rento paikka monenikäisten makuun. 

Veneelläkin voi saapua Stansvikiin

Ravintola mereltä päin 

Ravintola sisältä

Ainakin näin sesonkina Stansvikista saa arkisin lounasta, viikonloppuisin brunssia ja iltaisin on muutaman annoksen lista. Kahvilavitriinissä on pientä suolaista ja erittäin houkuttelevan näköisiä kakkupaloja. Valitsimme listalta burgerit. Jopas oli hyvää! Ravintola Stansvikissa olisi ainesta meidän perheemme kantapaikaksi. Voisin suorittaa poikien uimavalvontaa terassien kauniiden maisemien ja viinilasin ääressä ;)

Lisätietoja ravintolasta: http://www.stansvik.fi/ravintola.html

Maukas hampurilainen

6 kommenttia:

  1. Aivan upea paikka <3 ja ihana fiilis kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Paikka oli kiva löytö, täytyy yrittää tsekata kuinka hienolta paikka näyttäisi lumisena talvena :)

      Poista
  2. Kauniita maisemia, joita katsellessa ei ihan ekana tule mieleen, että kuvat ovat Helsingistä.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika maalaismainen on koko pääkaupunkiseutu suurelta osin :) Ja kartanoitakin tuntuu löytyvän vaikka kuinka :)

      Kiitos samoin - mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Meillä oli hääjuhla Stansvikin kartanon ravintolassa, voi siitäkin on aikaa jo 14 vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stansvik tuntuu olevan nykyisin suosittu paikka juhlia varten. Se on koko kesän lauantaisin kiinni, koska lauantait on varattu yksityiskäyttöön. Meillä on häistä jo 15 vuotta :) Se on nykyisin vähän niin, että kun mitä tahansa miettii, että milloinkas se tapahtui niin vuosia on kulunut about 10 ;)

      Poista