7. tammikuuta 2014

Lux Helsinki ja Angry Birds Oittaa


Loppiaisena kävimme koko perheen voimalla ihmettelemässä Lux Helsinkiä. Aloitimme kierroksen Tulisirkus Walkean esityksestä. Tungos oli aikamoinen, mutta pienemmät pojat onneksi pääsivät aikuisten eteen melkein eturiviin katsomaan esitystä. Koko perhe piti siitä.

Minä olisin jaksanut katsella kaikki teokset hartaudella, mutta keskimmäistä poltteli sietämättömästi mahdollisuus saada hodari.

Suosittelen vierailemaan. Lux Helsinki on vielä avoinna kahtena iltana. Ilmaisia elämyksiä!


Muita teoksia:




Sokerina Luxin pohjalla näimme polisiiautojen saattaman limusiinikuljetuksen, josta varsin riehakkaan näköiset nuoret miehet tuulettelivat ikkunoista. Pikkuleijonia siinä ajelutettiin kohti Rautatientoria.

ONNEA PIKKULEIJONAT!

***

Viikonlopun toinen retki suuntautui Oittaan Angry Birds puistoon. Vaikka sää oli harmaa ja hyinen, oli puistossa reilusti leikkijöitä. Meidän pojille tämä oli ensimmäinen vierailu Angry Birds puistoon. Pienemmät pojat olisivat viihtyneet puistossa vaikka kuinka pitkään, he selvästi kuuluivat kohderyhmään. Esikoiselle puisto tarjosi muutaman kivan jutun, mutta isompia lapsia ei oltu puistossa juuri huomioitu. Hieno puisto joka tapauksessa. Sanoisin että paras leikkipuisto missä olemme toistaiseksi pääkaupunkiseudulla käyneet. Toki meillä ei ole kokemusta hulinasta leikkipuistosesongin aikaan. Lisää tällaisia puistoja kiitos!

Palveluitakin oli saatavilla. Moni lapsiperhe suunnisti puistoilun jälkeen Oittaan Kahvilaan lounaalle (hinnat selviää täältä) tai kahville.


Kiva hissi

Hammaskeiju kävi joululomalla kahdesti!


Minulla alkoi tänään viikon loma :)

11 kommenttia:

  1. Hahaa, mahtava "kahden kolon" hymy! :D

    Oikein rentouttavaa ja ihanaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Terhi:
    Kiitos :) Loma tulee tarpeeseen. Vielä tiistaina matkustamista ja sitten toivottavasti edessä on pelkkää oleilua ja valmista pöytää.

    VastaaPoista
  3. Toi Lux olisi kiva mutta ei taideta ehtiä treenien vuoksi! Ihanaa, rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  4. Miima:
    Kiitos :)


    Elisa:
    Suosittelen kyllä Luxia ja etenkin sitä tulinäytöstä. Toimi pojille :) Mutta useinhan se on valinnan paikka, että mihin ehtii ja mihin ei. Toivottavasti lomasta tulee leppoisa, kaksi pientä poikaa on varsinaisessa lomakiimassa ;)

    VastaaPoista
  5. Tuo Lux olisi varmasti ollut hieno! Äätsipöötsit(niinkuin mun pieni sukulaispoju sanoo) ei ole koskaan oikein kolahtanut. Mutta ei tarvitsekaan, meillä ollaan jo menty iässä niiden "yli". Kiva elämyspäivä teillä on ollut ja hampaaton hymy kertoo paljon ;) Mainiota lomaa!

    VastaaPoista
  6. Upea tuo Lux! Ja Angry Birds puiston tunnelmat ovat mainiot! :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  7. Tuulia:
    Kiitos :) Kohta ollaan jo ihan lomatunnelmissa, odotellaan lähtöportilla koneeseen pääsyä.

    VastaaPoista
  8. pohdiskelija:
    kiitos :)
    Lux oli minusta varsin vaikuttava. Jos Se on ensi vuonna, menen ilman lapsia ja nautiskelen rauhassa ;)

    VastaaPoista