24. marraskuuta 2013

Pikkujoulut vuosikymmenen tauon jälkeen


Aika kääntää ajatukset perjantain onnettomuudesta mukaviin asioihin. Ensi viikonloppuna vietän pikkujouluja :)

Olen ollut viimeksi työnantajan järjestämissä pikkujouluissa vuonna 2003. Vielä vuonna 2005 niitä vietettiin, mutta en päässyt paikalle. Sen jälkeen työnantajan säästökuuri vei pikkujoulut enkä ole kuulunut sellaiseen organisaatioon, jossa niitä olisi järjestetty omakustanteisenakaan. En ole ollut hirveän innokas pikkujouluilija. Jotkut juhlat jäivät välistä, joskus kävin paikalla vain kääntymässä, mutta joskus venyin jatkoille saakka. Aikaisemmin pikkujoulujen puute ei mitenkään haitannut. Lasten ollessa aivan pieniä pikkujouluiksi riitti päiväkodin, koulun tai kaveriporukan kanssa piparit ja glögi. Vähitellen on pikkujoulujen puute alkanut häiritä. Niinpä pitää järjestää itse pikkujoulut.

Ajattelin ottaa kerralla vahingon takaisin 10 vuoden menetetyistä bileistä. Nämä pikkujoulut kestävät perjantai-illasta maanantai-iltaan! Näissä pikkujouluissa:

  • Aamu aloitetaan kuoharilla ja illallinen syödään pitkän kaavan mukaan


  • Päiväkahveilla herkutellaan leivoksilla


  • Ihaillaan nähtävyyksiä ja kaupungin jouluvaloja sekä tutkitaan kauppojen valikoimaa
  • Kirsikkana kakun päällä katsotaan show




Ensi perjantaina lähden ystäväni kanssa viikonlopuksi Pariisiin. Yhteisestä reissusta on puhuttu yli puolitoista vuotta ja perjantaina se toteutuu. Ollaan aika fiiliksissä molemmat :)

13 kommenttia:

  1. Mahtavat pikkujoulut, kelpais kyllä mullekkin.

    VastaaPoista
  2. alma/anette:
    Eiköhän tuolla reissulla saa kerralla kuitattua kertyneen pikkujouluvajeen :)

    VastaaPoista
  3. Niin sitä pitää, hyvä te!
    Kerralla koko 10 vuoden pikkujouludeprivaatio kuntoon. :-D

    VastaaPoista
  4. Wau, kuulostaa upealta!! Hyvää matkaa ja pikkujouluilua :)

    VastaaPoista
  5. -Jassu-
    Hoidetaan rästit kerralla kuntoon :)


    Terhi:
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa upealta ! Varmasti tulee hauska matka teille :)

    VastaaPoista
  7. Sara Sfi:
    Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, reissusta tullee ihana.

    VastaaPoista
  8. Oioioioioi, ihan mahtavaa!! Itsekään en ole mitenkään pikkujouluihmisiä, tai kait mä vaan koen niin suurta myötätuntohäpeää niiden puolesta, jotka eivät osaa juhlia, mutta tunnistan kanssa täysin tuon juhlien kaipuun, ja siis herranen aika, te vedätte kyllä niin tyylillä nuo 10vuoden pikkujoulut, mahtavaa!!! Mä olen täällä nyt ihan silmät ymmyrkäisenä, wau! :D Ihanaa reissua teille jo näin etukäteen!

    VastaaPoista
  9. Haltiakummi:
    Kiitos :)
    Koen itseni usein jo liian vanhaksi baarielämään, joten eiköhän tämä ole enemmän minun kaltainen juhlintatapa :)

    VastaaPoista
  10. IIK! WAUU! Mahtavaa! Pariisi on ihana! Nauti, Bon voyage!

    VastaaPoista
  11. Elisa:
    kiitos :)
    odotan kovasti reissua kunhan selviäisin Rabatista huoh

    VastaaPoista
  12. Hauskaa reissua teille, nauttikaa joka vuoden edestä!

    VastaaPoista
  13. Haveaniceday:
    Kiitos :) Yritetään ottaa menetetyt vuodet kiinni.

    VastaaPoista