30. marraskuuta 2013

Jouluinen haaste ja JouluKepponen


Pojilla ei ole tänä vuonna tavallisia joulukalentereita lainkaan, vaan jälleen on puuhakalenterin vuosi. Puuhakalenteri elää myös blogissani, tosin päivittäistä "luukkua" ei ole tulossa. Koska joulusukka on edelleen hukassa puuhakalenteri onkin tänä vuonna nimeltään JouluKepponen. Se tulee sisältämään helppoja ja edullisia vinkkejä joulumielen nostattamiseen koko perheelle.

JouluKepposen luukut pyrimme testaamaan ennakkoon, jotain joutunen jakamaan ennen koekäyttöä. Ensimmäinen JouluKepponen postaus tulee 1.12.

Vanhat puuhakalenterin löytyvät bannerin alta oikealta.

***

Sitten jouluiseen haasteeseen, jonka sain Katilta blogista Ei ihan vielä.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Ota kuva rakkaimmasta joulukoristeesta, ja kerro tarina sen takaa.
2. Kiitä sitä bloggaajaa, keneltä haasteen sait.
3. Linkitä postauksesi myös Karkkipurkki-blogin alkuperäiseen haastepostaukseen 
4. Haasta mukaan muutama blogi, kenen lemppareimman joulukoristeen sinä haluat nähdä.

Kiva haaste. Minulle sittenkin vaikea toteuttaa. Vaikka joulusta tykkäänkin, en ole "jouluhössöttäjä" enkä innokas joulun valmistelija. Se näkyy esimerkiksi siten, että joulukoristeemme eivät ole erityisen huolella valittuja vaan lähinnä jotain kaupasta käteen osunutta ja sillä hetkellä silmää miellyttänyttä. Minulla ja miehelläni ei myöskään ole oman lapsuutemme joulukoristeita vaan ne koristavat lapsuuden kotiemme kuusissa. Lasten tekemät koristeet ovat tietenkin lähinnä sydäntäni mutta eivät aina lähinnä esteettistä silmääni ;)

Olenkin ajatellut, että Pariisin matkalta toisin tuliaisiksi uusia joulukoristeita. Valitsin vanhoista koristeista kauneimman. Valitettavasti joulukoristeet ovat vielä kellarin perukoilla, joten nyt on tyytyminen vanhaan ja heikkoon kuvaan. Kyseessä on valko-hopeiset pallot, jotka ovat käsinpuhallettua lasia. Ne ovat aikoinaan ostettu ihan vaan Anttilasta, mutta ovat mielestäni erittäin kauniit. Pitkään epäilimme niiden olevan muovia, mutta lapset ovat hajoittaneet niitä muutaman ja kyllä ne ovat lasia. Harmillisesti kahdeksasta pallosta on jäljellä enää kuusi.


Kiitos Kati haasteesta. Tähän voi hyvinkin tulla vielä päivitysvastaus.

Haasteen laitan eteenpäin seuraaviin blogeihin:

Nonna, Pearly White
Sara, Sara S.
Marja, Haveaniceday
Haltiakummi, Haltiakummi
Anna, Annan Aarteet 

Samalla lisään sellaisen säännön, että esitellyn joulukoristeen ei tarvitse olla kaikken rakkain, jos se on itse askarreltu. Jos vaikka Annalla tai Haltiakummilla olisi joku kiva koristeaskartelu mielessä.

9 kommenttia:

  1. Kiva haaste. Täytyy kaivella kaappien kätköistä joulukoristeet ja valita rakkain tai oikeastaan tiedänkin sen jo )

    VastaaPoista
  2. Sara S.
    Odottelen kiinnostuneena mikä on rakkain joulukoristeesi

    VastaaPoista
  3. Oih, kiitos Kepposka haasteesta! Tätähän joutuu melkeinpä miettimään, mutta taidan pysyä perinteisellä linjalla, ja tehdä sitten blogiin muuten vaan jotain uusia joulukoristeideoita kalenterin hengessä :) Mutta palaamme.

    VastaaPoista
  4. Ja hei muuten, meillä on kantakodin kuusessa myöskin aikoinaan Anttilasta ostetut puhalletut lasipallot, mitä on alunperin ollut viisi, mutta jäljellä on enää neljä. Ne saa aina kuusessa parhaimman paikan, ja laitetaan joka vuosi esille. Ne on varmaankin 25vuotta vanhat, ainakin :)

    VastaaPoista
  5. Haltiakummi:
    Odottelen kovasti kiinnostuneena, että mikä rakkain joulukoristeesi.

    Joskus aikoinaan Anttilassa on minusta ollut hienoja joiulukoristeita. Se oli varmaan aikaa ennen Ikeaa, jonka jälkeen ajatuksena lienee, että joulukoristeet vaihdetaan parin joulun välein ja hinta pitää olla sen mukainen.

    Mulla lähti joulukoristeiden päivittäminen ehkä hiukan lapasesta ja olen kiskonut pienen kasan päivitystä Pariisista saakka :)

    VastaaPoista
  6. Nonna:
    Jään kiinnostuneena odottelemaan sinun postaustasi.

    VastaaPoista
  7. No nyt on, Itseäni hämmentää jotensakkin nuo enkelit, minun joulu kun äkkiseltään ajateltuna olisi tähtiä, kimalletta, valoja, ehkäpä piparkakkuja, mutta nyt se olikin näemmä enkeleitä :)

    VastaaPoista
  8. Haltiakummi:
    Noh, sinä olet ilmeisesti sellainen kaappienkelihenkilö :) Kauniita ovat enkelikoristeesi.

    VastaaPoista