24. heinäkuuta 2013

Yksin Raaseporissa

Suunnittelin eiliseksi pojille retken: tutustuminen Raaseporin linnanraunioihin ja tilanteen salliessa piilosta siellä. Pojat eivät halunneet lähteä mummilasta mihinkään. Koska kesäloma on ollut aika vauhdikasta, en viitsinyt ketään määrätä retkelle. Lähdin yksin. Ei huono vaihtoehto lainkaan :)

Raaseporin linnan kohdalla huomaa konkreettisesti vuosisatojen aikana tapahtuneen maankohomisen. Saarelle rakennettu linna on nykyään sisämaassa. Linna on aikoinaan ollut merkittävä puolustuksessa, mutta se on hylättiin 1500-luvun loppupuolella, jonka jälkeen se rapistui pahasti. Alkuperäisestä ulkonäöstä ei ole säilynyt tietoa. Raunioita kierrellessä voi antaa mielikuvituksen laukata ja kuvitella, miltä se on mahtanut näyttää ja millaisia taisteluita siellä on käyty.



Matkailijoita oli vähän. Saapuessani raunioille siellä oli yksi perhe ja sen jälkeen olin pitkään yksin. Tuuli vaan suhisi seuranani. Piilosleikit olisivat siis onnistuneet vallan mainiosti, jos vaan uskallusta riittää piiloutua pimeää kellariin.

En tiedä miksi, mutta linnasta tuli mieleen Enid Blytonin Viisikot. Tuollainen linna olisi juuri sopiva paikka öisille salakuljettajille ja tietenkin hyvälle eväsretkelle :) Ehkä olisi pitänyt määrätä lapset retkeilemään.






Retkikohteena Raaseporin linnanrauniot eivät mitenkään pärjää vertailussa vaikka Turunlinnalle tai Suomenlinnalle. Mutta jos liikut lähellä Raaseporia vaikka Tammisaaressa, kannattaa ehdottomasti käydä raunioilla. Aukioloajat kesälomalla ovat hyvät (10-20), pääsymaksu 5€ aikuiselta ja vieressä kahvila.

Lisää tietoa Wikipediasta ja Museovirastolta.

Kävelymatkan päässä (kaunis reitti ja lampaita sen varrella) linnanraunioilta on Snappertunan talomuseo Forngården. Se esittelee, kuinka saaristossa asuttiin 1800-luvulla. Päärakennus on museon perustajan suvun kotitila. Museo on nopeasti katsottu, mutta fiilis piha-alueella on ihana.

Lisätietoa täältä.




Lyhyen kävelymatkan on vanha Snappertunan puukirkko. Sinne vie kaunis tie joen yli. Heinäsirkat sirittivät leikatun niityn laidassa korvia huumaavasti.


Retken helmi on ex-tempore kohde Fagervikin rautaruukki. Siitä oma kuvatulvapostaus myöhemmin.

Viimeinen lomaviikko lähenee loppuaan eikä luvattu helle ole saapunut vieläkään. Vaadin aurinkoa ja uimasäätä! Heti!

11 kommenttia:

  1. Oi kuinka upeat kohteet, itse en saanut yksin lähdettyä katsomaan 'kivikasoja' vaikka olisin ainakin rauhassa saanut katsella ja kuvata. Viisveen mukaan, niitä kivikasoja on kotipihassakin!

    VastaaPoista
  2. Oi ihana suunnitelma. Mä vien lapset sinne retkelle ja otan korillisen leivoksia ja muita herkkuja evääksi. Sit vakoillaan ihmisiä ja kuvitellaan ne salakuljettajiksi. Ja muistetaan syödä niitä leivoksia ;)

    VastaaPoista
  3. Rillo:
    Minusta on aika kiva kuljeskella ihan yksinkin, parasta on että voi vaan rauhassa istuskella :)

    Olen huomannut parina viime vuotena, että isommat eivät enää samalla lailla ole varauksettoman innostuneita äidin suunnittelemista retkistä. Toistaiseksi motivaation kohotukseen on riittänyt lupas pallojäätelöstä. Toivottavasti ei tarvitse nostaa lahjonnan astetta tai siirtyä kokonaan yksin kuljeskeluun.


    P:
    Hyvä suunnitelma! Ota vielä yksi pieni taskulamppu mukaan, niin voitte leikkiä piilosta. Etsijällä on mukavampi fiilis, kun ei tarvitse mennä ihan hämäriin tiloihin :)

    VastaaPoista
  4. Wau! Upea, erityisesti tuo kivikasa :)

    VastaaPoista
  5. Vitsit te olette ehtineet käydä lomalla vaikka missä! Mulla tuli jo stoppi eteen pakkaus-purkamisiin, vika viikko menee ihan kotimaisemissa.

    Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  6. Täyty melkein sormilla laskea, mutta jäi sormet kesken - olen ollut Raaseporissa 15vuotta sitten, ollessani ystävän pikkusiskon 6.luokan luokkaretkivalvojana :) Reissasimme sitten muutenkin saaristossa, ja kävimme kaikki pakolliset kohteet kalkkikaivoksista Fiskarsin suuleihin, ja juu, myös Raaseporin linnan. Olin vähän hämmentynyt linnoituksen pienuudesta, mutta jotain hyvin seikkailullista siinä oli minunkin mielestä :) Olihan sulla muutes eväät mukana?

    VastaaPoista
  7. Pohdiskelija:
    Oli kyllä ihan komea kivikasa. Olisipa hauska tietää, että millainen se on aikoinaan ollut.


    -Jassu-
    Aika meneväinen on lomamme tosiaan ollut. Iso osa on onneksi ollut sellaisia päiväretkiä - ei tarvitse pakata. Vielä pitäisi suorittaa mummilassa loppupakkaus ja sitten kotona grande pyykkäys :(


    Haltiakummi:
    Mulla on tuo saaristoreissailu vielä to-do-listalla. Joku kesä on sen vuoro. Ehdottomasti!

    Aika pienihän tuo Raaseporin linnanraunio tosiaankin on, mutta siinä ehtii sitten monta muuta Raaseporilaista paikkaa saman päivän aikana :)

    Mulla ei ollut eväitä mukana :( Kesäloman herkkulakko päättyi juuri tänään ravintolaillalliseen.

    VastaaPoista
  8. Me tykättäis tuosta varmaan tosi paljon. Pitää muistaa!

    VastaaPoista
  9. zirk:
    Kannahtaa piipahtaa, jos satutte Raaseporin suuntaan. Meillä ovat pojat osoittaneet pieniä katumuksen merkkejä valokuvia katsellessaan, että eivät lähteneet retkelle. Ja ehkä kehtaa tunnustaa, että olen tuntenut aivan pikkiriikkisen vahingoniloa "Olisi varmaan kannattanut lähteä. Kyllä äiti tietää hyvät retkikohteet" ;)

    VastaaPoista
  10. Hieno retki sulla on ollut! En yhtään ihmettele, että poikia hieman harmitti, etteivät lähteneet mukaan. Kyllä äiti tietää...

    VastaaPoista
  11. Leonida:
    Mulla on jo tuon esikoisen kanssa asema murtunut: poika tietää kaiken niin paljon paremmin. Välillä huvittaa, välillä ei :)

    Poikia kyllä vähän harmitti, että eivät lähteneet retkeilemään. Itselläni oli ihanan rauhallista :)

    VastaaPoista