14. toukokuuta 2011

Terveisiä Kroatiasta

Ensiksi matkailijaa kiinnostavat perustiedot: Kroatia on siisti ja turvallinen. Palvelu pelaa ja ihmiset ovat ystävällisiä, mutta eivät tunkeilevia. Turistikohteissakin saa kävellä rauhassa ilman, että joku on kauppaamassa jotain. Maisemat ovat kauniita, rannat suurimmaksi osaksi kivisiä. Isoissa kaupungeissa ja turistikohteissa ruoka oli hyvää, menu kansainvälinen ja ravintolahinnat selvästi Suomea alhaisemmat. Matkailijoita palveltiin sujuvasti englanniksi, myös pikkukaupungeissa puhuttiin auttavasti englantia. Tiet ovat uusia ja hyväkuntoisia, maksullinen moottoritie todella hyvä. Hotellien hinnat olivat yleiseurooppalaista tasoa, Splitissä 4-tähden hotellissa huone oli 100e/yö, sisältäen aamiaisen ja parkin.

Split
Split on sympaattinen rannikkokaupunki. Päänähtävyys on Rooman valtakunnan aikainen Diolyctian palatsi -tai siis sen rauniot. Kellarit ovat säilyneet hyvin, samoin vanha kellotorni. Rantakadulla huojuu komea palmurivistö ja terassit houkuttelevat merimaiseman ääreen. Vanhan kaupungin talojen kivijalat ovat täynnä pikkukauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Satamasta pääsee läheiselle Bracin saarelle sekä myös Italiaan saakka tai vaan ihailemaan rannikkoa. Split on ihan kunnon kaupunki, joten yöelämää löytyy, ravintoloita joka lähtöön ja ostoskeskuksiakin.




Plitwice lakes
Splitistä Plitwice järville matkaa tulee vajaat 300km, josta suurin osa on huippuhyvää moottoritietä pitkin. Menomatka kesti sellaisen 2,5 tuntia. Järvillä voi valita, minkä mittaisia kävelyreissuja haluaa tehdä ja osan matkasta voi kulkea "junalla" ja järvi ylitetään veneillä. Osa reiteistä on kevyitä ja osalla on paljon nousuja laskuja.

Maisemat ja äänimaailma ovat lumoavat. Vuorenrinteiltä solisee puroja ja pauhaa vesiputoksia. Kristallin kirkas vesi kerääntyy altaisiin eritasoille, samalla kohtaa saattaa olla useita tasoja. Ja niistä vesi jatkaa konserttiaan solisten eteenpäin. Kevään vihreys oli upeaa.

Plitwicessä voi myös yöpyä, luonnonpuiston reunalla on muutama hotelli. Puisto sopii myös lapsille, mutta suuren vesiputouksen reitin jättäisin väliin, koska pudotusta on huimasti ja reitin varrella ei ole kaiteita. Ja kovin vilkkaat tenavat kastuvat reissussa varmasti.

Paluumatka Splittiin meni ihan extremen puolelle. Plitwicessä jo alkoi satelemaan ja takaisin päin ajellessa tuuli vaan yltyi. Myrskyn takia moottoritie oli suljettu. Niinpä ajelimme suht kapeaa tietä vuoren ylös ja sitten alas. Tiellä ei ollut kaiteita ja vieressä helkkarinmoinen rotko. Kun pääsimme alas laaksoon, ajourakka ei suinkaan helpottunut. Laaksossa tuuli aivan hirveästi, oli vaikeuksia pidella pikku-Suzuki oikealla kaistalla. Kävimme toiveikkaana katsomassa seuraavan moottoritienliittymän. Suljettuhan sekin oli, eikä ollut ihme. Suzuki nimittäin pomppi tuulen tahdissa parkissa. Takaisin pääsimme ehjinä, mutta tuo ajoreissu ei ihan äkkiä unohdu ja nyt tiedän millaista on kun vuorilla myrskyää!

Plitwicen maisemia






Tästä tuli sen verran pitkä postaus, että laitan vielä erillisen postauksen reissusta Bosnia-Hertzegovinassa sijaitsevaan Mostariin ja Splitin ympäristön lumoavista pikkukylistä.

Leppoisaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Juuri niin, upeita kuvia! Taisi olla loistava reissu teillä! Odottelen lisäpostausta...

    VastaaPoista
  2. Pikaiset terveiset Ikaalisista! Onpa mukava kuulla teidän matkastanne. Kroatia on jo pitkään ollut niiden paikkojen listalla, johon joskus haluan matkustaa.

    VastaaPoista