5. toukokuuta 2011

Mikä maa, mikä valuutta? -Mikä viikko?

Minulla on (tai siis oli) hyvä muisti. Kaikki hoidettavat asiat (vaikkakin sitten viime tingassa hoidettavat) ovat hyvässä järjestyksessä kalenterissa ja mielessä. En ole vuosiin unohtanut yhtään tapaamista. Mitäs nyt sitten kävikään...

Kaverin kanssa jutellessa paljastuikin sellainen yllättävä käänne, että Kroatian matka onkin viikkoa aikaisemmin kuin olen kalenteriini merkinnyt. Siis kuka unohtaa lomamatkansa ajankohdan?? Tietysti reissun ajaksi olin tehnyt vaikka mitä muita varauksia. Ja osa on pakko yrittää hoitaa ennen matkaa. Työtkin painaa päälle. Tämä grande kalenterisotku on saanut kaiken sekaisin -ja minä en muista enää mitään. Tämä on ihan kamalaa. Tällainenko on vanhuuteni tai keski-ikäni? Vai olenko jo silloin unohtanut unohtaneeni?

Kaiken hullunmyllyn seassa kävin nopsasti viemässä Piilo-kirppikselle vähän pöydän täytettä. En päässyt avajaisiin, mutta vielä eilen illalla tangossa roikkui kaksi kolmesta paidasta, joita himoitsin jo silloin, kun Piilo oli auki vain tavaroiden laittoa varten. Kannattaa tutustua Piiloon Vuosaaressa.


MeandIn todella siistit paidat esikoiselle ensi syksyä odottelemaan. Koko 134/140. Kääks, mikä koko! Vastahan esikoinen käytti 104cm. Hänellä on nyt käytössä 128cm ja noissa Me&I paidoissa tuplakoko 122/128 on kohta pieni.

Sekasortoviikolla keskimmäisemme täytti 4v. Koettelen keskimmäisen joustokykyä, hän joutuu odottelemaan synttärijuhliaan vielä hyvän aikaa. Matka painaa päälle. Vanhempien paketin sentään poika sai avata virallisena syntymäpäivänään.

Kukkuu - mä oon 4v!

Lähden pelonsekaisin tuntein töihin. Ihan kuin olisin unohtanut jotain tärkeää -argh!

8 kommenttia:

  1. Onnnnnnea 4v. poitsulle! :D

    Muisti on tosi hyvä, mutta lyhyt. Eiks se niin mee se sanontakin. Tsemppiä aikataulujen sumplimiseen!

    Mä kattelin myös noita meandin paitoja, olivat tosi hyväkuntoisia! Ei vaan ole meillä vielä tuon kokoista käyttäjä..

    VastaaPoista
  2. voi ei, voin vain kuvitella, miten tuollainen erehdys tuo kulmakerrointa arkeen! mutta onneksi on se loma, jotta pääsee rentoutumaan :o)

    äh noita me&i kokoja...meillä esikoisella paidoissa 110/116 ei meinaa jäädä pieneksi ollenkaan, joten kokoa suurempaa en ole ottanut vielä edes esille, vaikka niitä jemmassa on. muissa merkeissä koko 122 alkaa olla kohta jo pieni. me&i housuissa taasen 110/ jäi aikoja sitten pieneksi eikä kokoa suurempi kauaa riitä.

    VastaaPoista
  3. Tekevälle sattuu, ei nyt ihan viikolla ole suunnitelmat heittäneet, mutta kerran oli menossa päivää myöhässä lennolle, onneksi tuli edellisenä päivänä kaverin kanssa puheeksi. Meillekin löytyi jotain kirppikseltä vaikka en aamulla päässytkään :)
    Onnea 4-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  4. No huh, onpa hässäkkää yhden pienen muistifiban takia... : ) Pääasia, ettei odotettu matka jää väliin, ja ne työasiat järjestynevät kuitenkin.

    Aika kärsivällinen neljävee teillä. Onnea kovasti isolle pojalle!

    VastaaPoista
  5. Äiti kiittää pojan puolesta onnitteluista.

    Poika olisi varmaan vastannut samalla lailla teillekin kuin tietoon vaarin onnitteluista:
    -Vaari lähetti sinulle hurjan paljon synttärionnitteluita
    -Aijaa. kiva... Olisin ottanut mieluummin legoja.

    VastaaPoista
  6. Tekevällä sattuu:-) Tsemppiä kalenterisulkeisiin.

    VastaaPoista
  7. Positiivisesti ajateltuna, onneksi huomasit ja muistit viikon vaihdoksen ENNEN matkaa :)))) Har lystiä, ja onnittelut keskimmäiselle *lähettää kasapäin lego-ajatuksia*

    VastaaPoista