18. toukokuuta 2011

Sitä sun tätä ja kuudetta

Paketoinpas nyt oikein sillisalaattipostauksen. Aloitan vaihteeksi ompelujutuista. Olen ostellut kankaita vähän sieltä sun täältä ja suurin osa niistä odottaa (valitettavan pitkään tai jopa ikuisuuden ;) työn alle päässyä). Tänään hain postista uusimmat. Kiitos Tiinalle Tosimummo-blogiin mahdollisuudesta päästä mukaan kimppatilaukseen.

Tilauksessani oli vähän perusvelouria ja paljon resoreita. Ainoa trikoo oli ihan täysosuma, kangas josta esikoinen ja kuopus sanoivat haluavansa paidan. Itsekin yllätyin iloisesti, kuvittelin ostavani sinipohjaista kangasta, mutta onhan se ihan selvä turkoosi -yksi lempiväreistämme! Tekisi oikeastaan mieli yrittää tehdä pätkästä jokaiselle pojalle t-paita yhdistäen siihen jotain muuta kangasta.

 Värivertailuna kuvassa kirkasta sinistä ja petroolia

Edellisen ostossatsin kankaista ensimmäisenä vaatteeksi pääsi musta robottikangas. Siitä tuli  peruspaita esikoiselle syksyyn keltaisella kaula-aukon kanttauksella.


Ompeluista vielä Kroatian reissuun.

Minusta ihan parasta Kroatiassa olivat valloittavat pienet rannikkokylät. Niissä oli tunnelmaa: kapeita mukulakivikatuja, lempeä merituuli ja usein vielä vuoretkin taustalla. Ensimmäinen kuvasarja on matkalta Makarskan Rivieralle. Itse Makarska oli pieni kaupunki yhden rantabulevardin varrella. Alueen rannat ja hotellit jäivät bongaamatta, koska satoi. Suurinosa valmismatkoista kohdistuu Makarskaan tai Dubrovnikiin.





Valloittavin pikkukylistä oli Trogir. Jos menen Splitin alueelle uudestaan ei-rantalomalle, haluan asua Trogirissa.






Shoppailumahdollisuudet olivat ihan hyvät ja yhdessä ostoskeskuksessa kävin hakemassa tuliaisia kotiin. Minulla on antishoppailu-kausi (mikä ei koske vielä kankaita), mutta jaksoin sentään valita itselleni sandaalit. Ne on mun konservatiivisella ja käytännöllisellä mittapuulla suorastaan repäisevät :D

3 kommenttia:

  1. Iiiihania lomakuvia!!!! Teillà on ollut tosi kivantuntuinen reissu. Nuo vesiputoukset pari postausta taaksepàin oli tosi hienot! Ja nuo sun sandaalit on ihanat...ei liian tavalliset, mutta ei liian ràvàkàtkààn...just hyvàt :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanista matkakuulumisista, niitä on aina mahtava lukea! Kiva, että matka oli niin onnistunut ja nyt ehkä malttaa odottaa Suomen kesän alkamista :-)

    VastaaPoista
  3. Rouva Kepposen anarkistisandaalit!!! :D Vai paremminkin vamppisandaalit?

    Kiitos Kroatiavinkeistä. Oman reissuni jälkeen jäi sellainen matkustuksen nälkä päälle, että kaikki hyvät kokemukset otetaan ilolla vastaan. Muutakin elämää on, kuin oma koti ja piha (kai).

    VastaaPoista