24. maaliskuuta 2011

Aamuhemmottelua

Moni aamu on kiireinen, kauhealla hösselillä pitää saada lapset päiväkotiin ja itsensä "työkuntoon". Pahimpina aamuina tämä kaikki pitää suorittaa niin, että starttaan päiväkodilta töihin 07:00. Ei sovi luontaiseen rytmiini. Vastapainoksi minulla on päiviä, jolloin teen töitä kotona ja kun olen vienyt pojat hoitoon minulle saattaa jäädä hetki aikaa nauttia aamupalaa rauhassa.

Näinä aamuina nautiskelija sisälläni herää. Ei mitään terveellistä puuroa työtietokoneen ääressä vaan uunituoreita croissantteja lähikaupasta. Päälle hilloa. Iso maitokahvi tuplaespressolla. Aamunlehti. Tai pari blogia. Tänään vielä extrabonuksena aurinko paistaa, suorastaan häikäisee.


Mikäs se siellä kuvassa onkaan takana? Omenankuorimalaite tietenkin.

Nauratti miehen höpsöys, kun hän osti vempeleen meille joulukuussa. Ajattelin, että se jää kaappiin pölyttymään. Kävi ihan päinvastoin. Vempaimella jaksaa laiskempikin (isä) kuoria lapsikatraalleen omenoita. Ja jos omenoita tarjoaa välipalaksi, niin ihan parin ompun kuoriminen ei riitä taloudessamme. Homma toimii niin, että omena kiinni ja veivaa kammesta. Nopeaa ja siistiä. Omenaan ei jää inhottavaa siemenkotaa mukaan ja siivuista tulee mukavan ohuita. Ilmankin omenankuorimalaitetta elämässä pärjää :) mutta meillä tykätään. Sopinee hyvin myös lahjaksi sellaiselle, jolla on jo lähes kaikkea.

3 kommenttia:

  1. Uunituoreet croisantit ja iso latte on kyllä niiin ihana aamun aloitus! Ne muutamat kerrat kun olen joutunut olemaan sairaalassa syystä taikka toisesta syömättä, niin aina olen haaveillut nimenomaan uunituoreista croisanteista :)

    VastaaPoista
  2. Omenankuorijat loppuivat kauppakeskuksesta ennen joulua. Olisin ostanut pukinkonttiin.

    VastaaPoista
  3. Aamut ON pahoja ja etäpäivät mahtavia. Kuin minun näppikseltäni kirjoitettu. Paitsi ettei mies ole ostanut mulle omenakuorimisvehjettä.

    VastaaPoista