3. marraskuuta 2010

Äiti-poika "laatuaikaa"

Ehdin harvoin tekemään mitään yhden lapsen kanssa kerrallaan satunnaista kirjan lukemista lukuunottamatta. Olen alkanut järjestämään pieniä hetkiä, jolloin teen tai menen jonnekin vain yhden lapsen kanssa. Toistaiseksi minä valitsen ajankohdan ja tekemisen, toki lapsen toiveita kunnioittaen. Mitään ei osteta. Hoplopit ja vastaavat eivät ole vaihtoehto, niissä käydään koko jengillä.

Eilen askartelin keskimmäisen kanssa. Onnistuimme saamaan rauhallisen paikan ja seuraa menemällä Hannan ja Mimosan luokse. Olin ajatellut hamahelmiä, mutta Hannalla oli parempi idea - Tehdään autoja.

Tarvikkeina maitopurkki, limsapullonkorkkeja 4 kpl, varrastikkuja 2kpl, pilli. Paperia, tusseja, sakset, liimaa, kuumaliimalla liimasimme pullonkorkit tikkuihin, mutta voisi tehdä myös reiän. Haaraniittejä 2kpl, joita ei ollut. Siksipä kippimekanismi ei vielä toimi. Vähän liimausta ja väritystä - TADAA

Kävi onnenkantamoinen, koska pyörät pyörivät hyvin.

Tekeminen oli pikkuaskartelijasta mukavaa, etenkin kun välissä ehti leikkiäkin. Entäs sitten auto, onko se kiva? See the smile.


Auto lähti esittäytymiskierrokselle tänään päiväkotiin :) Hirveä mekkala tuli illalla kotona, koska kuopus olisi tietenkin tarvinnut myös auton. Ja esikoista harmitti periaatteesta, että miksei ollut nyt hänen vuoronsa. Meillä oli kivaa. Ehkä kaikken makeinta oli, kun tulimme kotiin ja keskimmäinen sanoi "Äiti ei mennä vielä kotiin, istutaan hetki autossa ja kuunnellaan musiikkia kahdestaan". Kotiin ei enää kävelty käsi kädessä, vaikka oli tosi pimeää, koska pikkumiehen piti juosta kertomaan veljille.

Noita autoja voisi tehdä vaikka enemmäkin. Pillimehuista saisi kivoja pikkuautoja, pyörien pitäisi ehkä olla pienemmät.

Ohjeet löytynee täältä Origamimommy
Ja Hannalta kuvakavalkadi

4 kommenttia:

  1. Meidän poika kommentoi: "Mikä upea auto. Haluan tuon!":)

    VastaaPoista
  2. Nuo äiti-poika-hetket tulevat olemaan aivan erityisen arvokkaita ja mieleenpainuvia teidän molempien mielestä, usko vaan!

    Meilläkin on tapana Isoveljen kanssa lukea iltasatu ihan vaan kahdestaan minun täkin alla ja höpötellä kahdenkeskisiä juttuja. Samoin jos joskus käydään kahdestaan vaikkapa vaan ihan maitokaupassa, muuttuu riiviö silmänräpäyksessä pieneksi herrasmieheksi, joka tiedustelee äidiltään, kuinka vielä voisi auttaa. Kantaa maidot ja jugurtit.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva auto, voisimme joskus esikoisen kanssa tehdä samanlaisen. Meillä tulee usein askarreltua pikkuveljen päiväunien aikaan. Ainakin nyt vielä, kun vauva ei ole syntynyt, saa nähdä mihin aika sen jälkeen riittää...

    VastaaPoista
  4. Hieno auto, voisikin joskus kokeilla tuollaista.
    Meillä pidetään välillä tyttöjen päivää. Käydään ihan vain kahdestaan jossain (museossa, ostoksilla, puistossa) ja yleensä päätetään se pullakahveella :) Perinne alkoi ennen kuopuksen syntymää ja nyt se tuntuu vieläkin tärkeämmältä antaa "yksityistä" aikaa.

    VastaaPoista