8. maaliskuuta 2013

Lohtuostos

Sairasteluputkessa lähti maanantaina käyntiin viikko numero 5. Vatsatauti kiersi miehen, keskimmäisen ja minut. Esikoisella tuli kovat vatsakivut keskiviikko iltana ja hän ollut pari päivää poissa koulusta. Muita oireita hänelle ei tullut. Kuopus on vielä jäljellä, toivottavasti ei tule viikko nro 6. Mies on reissussa ensi viikolla, joten viikossa riittää työtä muutenkin.

Sairasteluputken takia olin kovasti lohtuostoksen tarpeessa. Uusi kevättakkini kaipasi kaverikseen huivia.

Talvi/stressi-ihottuma aikoo siirtyä kaulalle

Kivasti osui värimaailma yhteen, vaikka tilauksen tein webbikaupan kuvan perusteella. Vaalean sininen tuntui pitkästä aikaa mieluiselta väriltä.

Sinistä ja beigeä, mutta sentään vähän kimallusta :)
Ei nämä yökuvat ole kovin kummoisia.

Huomenna suuntaan viettämään ihanaa päivää Leimailutaivaaseen ja sieltä syömään ja ehkäpä peräti askartelemaankin. Loput lohtuostokset olen aikeissa tehdä Leimailutaivaassa, tarvettakin on sillä perustarvikkeet ovat huvenneet aika vähiin.

6. maaliskuuta 2013

Märehtijän ja hehkuttajan lomakertomus

Tässä kaksi erilaista näkökulmaa minilomaseemme

Hehkuttaja kertoo lähtöpäivästä
"Koska mies oli vielä toipilas, päätimme ottaa rennon lähdön: söimme rauhassa aamupalaa, lapset katselivat aamun suosikkitelevisio-ohjelmat ja pakkailimme tavarat. Oli oikeastaan pieni ihme, että vatsataudista huolimatta selvisimme tien päälle. Iltapäivän auringon paistaessa huumaavaan kirkkaasti ajoimme läpi idyllisen talvimaiseman Sappeen laskettelukeskukselle. Olipa matkalla kaunista!

Äkkiä sukset alle pojille ja pojat lastenrinteeseen. Keskimmäinen oppi heti käyttämään sompahissiä ja lastenrinne oli tosi mukava -ja mikä parasta kaikille maksuton! Vanhemmat saivat samalla ihailla punaista auringonlaskua ja pojilla oli mukavaa. Huoneistohotelli oli oikein kiva ja vastasi odotuksia. Sitten ruokaa, sauna ja nukkumaan."


Märehtijä kertoo lähtöpäivästä
"Tavaroiden pakkaaminen on hermostuttavaa, jopa karmeaa puuhaa, kun kolme yli-innokasta nassikkaa pyörii jaloissa koko ajan keskeyttäen työn. Minun pakkaamishitauteni ei ollut mitään miehen hitauteen suksitelineen asentamisen hitauteen verrattuna. Oli siinä kuulemma pitänyt lumitöitäkin välillä tehdä. Noh, siinä se meni yksi talven kauneimmista päivistä suksitelineen asennukseen, pakkaamiseen ja autossa istumiseen laskettelun sijasta.

Huoneistohotelli oli ihan mukava, mutta jos maksat majoituksesta viidelle, niin miksi yhdelle pitää itse pedata sänky? Varausjärjestelmäkin oli sen verran ahterista, että siinä ei pystynyt valitsemaan ikkunoiden suuntaa. Tottakai olisin halunnut ikkunat rinteeseen päin!

Ei ollut sinappia!"

Kuvia huoneistohotellista
Kaksion olohuone - jossa ikkunat siis väärään suuntaan

Makuuhuone 

 Alkovin kerrossänky

***

Märehtijä kertoo kokonaisesta laskettelupäivästä
"Aamulla aurinko paistoi, mutta tietenkin pakkasta piti olla -10. Kännykän laturikin oli jäänyt matkasta ja hoida siinä nyt sitten kahtia jakaantuneen perheen logistiikkaa ilman puhelinta.

Rinteet olivat ihan ok. Tosin eipä niitä nyt niin paljoa päässyt laskemaan, kun aikaa kului lähinnä lasten crossiradalla. Hyvä sää muuttui perhanan lumisateeksi. Luovutimme joksikin aikaa, mutta pitihän sitä maksettua päivälippua tulla illaksikin kuluttamaan lumisateeseen.

Keskimmäinen pääsi kanssani tyhjään perherinteeseen. Ihan hazardia hommaa! Pojalle pääsee vauhti kasvamaan liian kovaksi ja sitten ei aurakäännökset enää suju."


Hehkuttaja kertoo kokonaisesta laskettelupäivästä
"Aamulla oli ihana auringonpaiste ja lähdinkin heti esikoisen ja keskimmäisen kanssa lastenrinteeseen. Kuopukselle vuokrasin pulkan ja samalla sain kännykkälaturinkin lainaan -aina jotain unohtuu :)

Lapset tykkäsivät todella paljon kaikille ilmaisista lastenrinteistä ja etenkin crossiradasta. Oli kiva olla yhdessä rinteessä. Pojat pärjäsivät rinteessä niin hyvin, että kävin aina välillä laskemassa aikuisten mäkiä. Pulkkamäestä mies pystyi vahtimaan poikia rinteessä samalla kun pulkkaili kuopuksen kanssa.

Auringon paiste muuttui lumisateeksi ja menimme mökille lounastamaan ja pienille päikkäreille. Päikkäreiden jälkeen palasimme keskimmäisen kanssa rinteeseen. Testasimme tyhjää perherinnettä. Keskimmäisen taidot eivät vielä aivan riitä aikuisten mäkeen, poikahan oli vasta kolmatta kertaa suksilla. Lisää treeniä ja ehkä opetusta paremmin aurakäännösten tekoon ja vauhdin sääntelyyn. Joka tapauksessa aikuisten mäki oli iso juttu!"

Päivän kuvasaldoa:

Aurinkoinen aamu, kuvassa majapaikka ulkoapäin

 

Olen aina tykännyt laskea näitä juuri lanattuja mäkiä :)


***

Hehkuttajan ja märehtijän kuvaus yöstä:
Oksennustauti iski. Klo 19-24 laatoitusta. Jäin henkiin.

***

Hehkuttajan kuvaus kotiinpaluu päivästä
"Sain yllättävän hyvin kuitenkin nukuttua ja aamulla pystyin vähän syömään leipää. Pojat kävivät aamusaunassa, mies pakkasi sillä välin suurimman osan tavaroista autoon. Sovimme, että mies lähtee poikien kanssa rinteeseen. Minä yritän saada loput tavarat autoon ja siistittyä huoneistoa. Ylitin itseni ja menimme vielä kuopuksen kanssa pulkkamäkeen ja sitten sille lupaamalleni munkille. Pojat ja mies saivat ihan kunnon laskettelupätkän."


Märehtijän kuvaus kotiinpaluu päivästä
"Rauhassa toipuminen ei ole äitejä varten. Jos leipä pysyy sisällä, on kunnossa siistimään vuokramökkiä, pakkaamaan tavaroita ja viihdyttämään yhtä lasta. Minkä jälkeen ei tietenkään enää voimat riitä lasketteluun. Toisaalta, mitä väliä, kun taas satoi lunta.


Päivän kuvasaldoa:

Esikoinen moikkaa hissistä

Minipujottelurata - keskimmäinen radalla

Pikkuherkuttelija

***
Neutraalin tyypin arvio Sappeesta

+Siistit, toimivat pikkukaksiot.
+Sesongin ulkopuolella kukkaroystävällinen hinnoittelu
+Vain 160km Helsingistä
+Hyvä ja ilmainen lastenrinne
+Reilusti rinnehenkilökuntaa, jolla on palveluasenne
+Rinteet hyvässä kunnossa

-Heikko ravintolatarjonta
-Ravintolat sulkeutuvat todella aikaisin (samaan aikaan rinteiden kanssa)
-Ei lisäpalveluita (ei kylpylää, hierontaa, koiravaljakkoa...)
-Pienehkö nyppylä ja rinteet sen mukaisia

3. maaliskuuta 2013

Edullista ja laadukasta pojille

Viime päivinä blogit ovat pullistelleet hyviä alevinkkejä ja minäkin olen naputellut kiihkeästi ostoksia pojille kevääseen. Omasta mielestäni ihan huippuhyviä löytöjä. Nyt vaan jännitän, että osuuko koot kohdalleen.

Crocsin outletista saa lisäaleen 2 tuotetta -> 20%, 3 -> 30% ja 4 -> 40%. Kuten Vari-epa-suoran Miima oli todennut, myös sukat lasketaan tuotteiksi :) Eli minun tilaamallani sukkaparilla on negatiivinen vaikutus loppuhintaan. Ei postikuluja.

Tilasin jokaiselle pojalle tällaiset nahkaiset kengät kevääseen. Pojilla oli viime keväänäkin Crocsin nahkaiset alekengät ja ne olivat hyvälaatuiset ja mieleiset. Näille jäin karvan alta 20€ per pari hintaa. Sanoisin jo löydöksi! Naisille ja miehille on myös nahkaisia tennareita jäljellä.

Crocsille tästä.

PS. Viime keväänä Crocs pakkasi isommat lähetyksensä järkyttävän isoihin pahvilaatikoihin, joiden kuljettaminen julkisissa oli about mahdotonta. Toivottavasti vuoden aikana ovat parantaneet pakkaustaan.


Reimashopin outletissa on puolestaan muutama välikausitakkimalli -70%. Tämä oli bongattu blogissa Vinkkejä vanhemmille. Eilen illalla takkeja oli vielä kivasti jäljellä, nyt muutama suurempi koko sekä tummansinistä takkia. Loputkin varmaan viedään käsistä, koska takilla on hintaa 29,70. Eilen oli vielä toistakin turkoosia mallia jäljellä ja tilasin senkin. Ei postikuluja.

Reimashopiin tästä.

Väri-epä-suoran koodilla saa vielä -10%. 002-E3MH-BL35-55XM. Tämän jälkeen hintaa jää noin 26€.
Rahaa meni 147,7€ ja sillä on tulossa kolmet kengät (ja ne yhdet sukat :) ), 2 Reimatec-takkia ja yhdet Reimatec-housut.

2. maaliskuuta 2013

Lempipullot ja uusiosana

Olen uhkaillut lapsiani väkivallalla - nimittäin selkäsaunalla. Uhkaukset eivät tehoa lainkaan. Syykin selvisi, pojat kysyivät kiinnostuneina, että millainen sauna on selkäsauna :)  Samalla kävimme läpi käsitteet koivuniemen herra ja korvapuusti (ei se leivonnainen).

Korvapuusti jäi käsitteenä hetkeksi elämään, kunnes se muutti muotoaan. Sen korvasi jämäkämpi uusiosana. Ensimmäisen kerran kuullessani karmean veljelle syydetyn uhkauksen repesin aivan täysin.
"Jos et anna mun legoa takaisin, saat nyrkkipullaa!"

Sitten ne suosikkipullot.

Yritän pidentää hiustenpesuväliä, koska olen joutunut päivittäiseen pesukierteeseen. Jokin aika sitten löysin monen epäonnistuneen kokeilun jälkeen toimivan tummillekin hiuksille sopivan kuivashampoon. Valmistaja Sim, nimi keksiliäästi Dry Shampoo. Sopii minun hiuksille todella hyvin, ei jätä harmaata kerrosta hiuksiin, kuten kaikki muut kokeilemani. Pääsin irti päivittäisestä pesusta ja hiukset asettuvat helposti :)

Toinen suosikkipulloni on niin maukas, mutta kuitenkin pehmeä punaviini: Valpolicella Ripasso punaviini, valmistaja Cecilia Beretta, vuosikerta 2010. Sopii hyvin juustojen kaveriksi tai sellaisenaan nautittavaksi.