Voihan Shakespeare sentään! Syksyn kulttuurielämykseni ovat olleet Shakespearea.
Alkuviikosta Instassa tuli mainos, että Etelä-Suomen syyslomaviikolla Hamlet-balettiin pääsee opiskelijat permantopaikoille 30€ ja muut 79€. Olin luvannut viedä viimeistä koululaisten syyslomaa viettävän kuopuksen johonkin kulttuuririentoon lomaohjelmana. Kysyin, että innostuisiko hän baletista ja sain vastaukseksi, että kyllähän sitä nuoren miehen pitää ainakin kerran kokeilla, kun äiti tarjoaa. Äkkiä ostoksille ja saimme vielä kivat paikat.
Hamlet on uusi baletti, jonka on tehnyt kroatialainen koreografi Leo Mujićin muutama vuosi sitten. Musiikkina on yhdistelmä Pjotr Tšaikovskia ja Camille Saint-Saënsia. Osa sävelmistä olikin tuttuja. Mielenkiintoinen tälläinen, että koreografi pääsee valitsemaan musiikin.
Hamlet on hyvin erilainen verrattuna esimerkiksi vaikkapa Joutsenlampeen, jossa korostuu solistien tekninen osaaminen ja sitten jännitetään, että osuuko koko pienten joutsenten porukka sekunnin murto-osan tarkkuudella tahdille ja onko käsien linjaus identtinen. Hamletissa liikekieli oli yhdistelmä contemporary dancea ja balettia ja siinä pyritään suurempaan ilmaisuvoimaan. Toki baletin komeat hypyt ja nostot ovat keskeisiä Hamletissakin. Ison ryhmän tanssinumeroita on paljon, mutta ne ovat liikekieleltään dynaamisempia eikä samalla täydellisesti synkronoituja kuin perinteisemmissä baleteissa.
Oli niin perinteisiäkin tanssikohtauksia. Niissä oli sen verran tempoa, että en ehtinyt vanhana joukkovoimistelijana ja -valmentajana kyttäämään jokaisen käden linjausta. Kuvassahan heti pistää silmään, että kolmella tanssijalla ei ole toivottu rannelinja
Toinen näytös oli selvästi ensimmäistä helpompi seurata ja tanssillisesti vielä mielenkiintoisempi ja toki juonellisesti traagisempi. Ensimmäinen näytöskin oli ihan hyvä. Pääosan tanssi meidän iltanamme Giulio Diligente, joka oli todella hyvä. Hänen hiusmallinsa ja väri muistutti Käärijää. Sitten, kun Hamlet tanssi paidatta, minua hymyilytti kovasti: lavalla oli Paidaton Riehuja :)
Giulio Diligente oli taitava ja ilmaisuvoimainen. Ja eikö nyt kävisi Paidattomasta Riehujasta?
Miten viihtyi kuopus baletissa? Hyvin, hänestä se oli kiva kokemus ja hän voi lähteä kuulemma uudestaankin balettiin. Tosin uutta balettia mieluummin kuopus kokeilisi seuraavaksi oopperaa. Illan aikana selvisi, että kuopus tietää Hamletin juonen hyvinkin tarkasti. Minä olin se, jonka piti ennen näytöksen alkua äkkiä googlettaa päähenkilöt ja juonen käänteet.
Oli hieno ilta kuopuksen kanssa!
Äiti-poika laatuaikaa
Otimme väliajalle kakkukahvit. Tämä jaettava kakku oli kahdelle, mutta oli kyllä todella reilu annoskoko. Kakkukriittikona sanon tästä, että perushyvä kakku mutta nothing special.
&Julia puolestaan on Helsingin Kaupunginteatterin tämän kauden suursatsausmusikaali. Se on tyypiltään jukebox-musikaali, jossa tarina on rakennettu tunnettujen pophittien ympärille. Kappaleet ovat ruotsalaisen Max Martinin kirjoittamia tai tuottamia menestyshittejä 1990-2000 luvuilta. Mukana on esimerkiksi Britney Spearsin, Backstreet Boysin, Bon Jovin ja Katy Perryn tunnetuksi tekemää musiikkia. Nämä jukebox-musikaalit ovat olleet viime vuosina todella suosittuja. Tämä suuntaus sai alkunsa elokuvista kuten Abban musiikilla tehty Mamma Mia! sekä eri artistien musiikeista koottu Moulin Rouge. Jukebox-musikaaleissa on toki se hyvä puoli, että musiikki on todettu yleisöön uppoavaksi, se on yleensä menevää. Toisaalta nämä musikaalit eivät synnytä uusia hienoja biisejä.
Juonellisesti tarina lähtee liikkelle siitä, että William Shakespeare on kirjoittamassa Romeon ja Julian loppua. Shakespearen vaimo Anne Hathaway alkaa kyseenalaistaa koko ajatusta: miksi Julian pitäisi tappaa itsensä vain siksi, että Romeo kuolee? Mitä jos Julia saisikin uuden mahdollisuuden ja voisi ottaa elämänsä omiin käsiinsä.
Hittibiisien säestämä Julia ystävineen, johon on nyt liittynyt myös Shakeaspearen vaimo, lähtevät Pariisiin etsimään itseään ja nauttimaan vapaudestaan. Itsensä etsijöihin kuuluuvat myös Julian muunsukupuolinen ystävä ja rakkaudessa pettynyt ja yksinjäänyt Julian imettäjä. Imettäjä on Julialle se äiti, jonka rooli jäi omalta ankaralta ja kylmältä äidiltä täyttämättä. Ranskassa porukka tapaa yksinäisen introvertin, kovaa kuria pitävä isä ja porukan perään lähtenyt häntäheikki Romeo saavuttaa muut Roomassa.

Juoni rullaa oikein mukavasti eteenpäin pienen alun kankeuden jälkeen. Tapahtumia ja vauhtia riittää. Puvustus on hieno ja samoin lavastus. Kaikki on runsasta: paljon pukuja, vaihtuvia lavasteita, väriä, menoa ja meininkiä. On myös sanoma. Hra Kepposesta sanoman jatkuva toistaminen oli jo menossa liiallisesti osoittelevan puolelle. Harvempi nainen varmasti ajattelee, että sanomaa naisten oikeudesta omiin valintoihin, voisi toistaa liikaa. Ei myöskään tässä ajassa, jossa ajattelemme tasa-arvon olevan jo pitkällä, vaikka tasoitettavaa riittää edelleen.
Musikaalissa oli siis hyvä ja tuore juoni, listahittien kimara ja väriä ja räiskettä. Kaikkiaan viihdyttävä ja upea kokonaisuus! Roolitus oli minusta erinomainen. Suomessa on paljon erinomaisesti laulavia näyttelijöitä. Tanssiryhmä on usein minusta hieman epätasainen ja sellaiseksi koin sen tässäkin näytöksessä. Ehkäpä olen vaan vanha nainen, joka kasvoi joukkuevoimisteluun, jossa samanlaista liikekieltä, ilmaisua ja liikkuvuutta kytätään jokaisen osalta.
Kyllä tässä kuvassa on tanssiryhmällä bilemeininki kohdillaan!
Kuvat lainattu https://hkt.fi
Musikaaliseurana oli Hra Kepponen
Voitteko uskoa, että minulta jäi maistamatta näin upean näköinen musikaalin nimikkoleivos?
Vielä on Shakespeare voimissaan. Suosittelut meiltä molemmille teoksille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti