Olen päässyt lähimenneisyydessä kahdesti nauttimaan muiden valmistamaa parempaa kotiruokaa. Viimeksi lauantaina, kun esikoisemme valmisti koko perheelle itsenäisyyspäivän illallisen. Pääruokana oli yksi parhaimmista resepteistämme, netistä löytynyt Blankon lammaspasta. Olen esitellyt sitä jo monesti aikaisemminkin blogissani. Jälkiruuaksi oli tiramisua. Molemmat onnistuivat hyvin. Minä joskus oikaisen lammaspastassa ja käytän valmista punaista pestoa. Esikoinen teki itse pestonkin. Itsenäisyyspäivän viettomme oli muuten rauhallista, katselimme päivän televisio-ohjelmia ja presidentin juhlavastaanottoa.
Annoskoko oli sellainen, että ruokakooma iski pahasti :)
Tiramisun esikoinen teki päivää ennen vetäytymään jääkaappiin
Jättivuuallinen tiramisua kesti melkein 24t
Sunnuntaina aloin jo heti aamusta sanomaan, että kukaan ei saa ottaa tiramisua ennenkuin olen leikannut siitä palan vaarille. Vaarilla oli ollut vähän huono olo eikä ollut ruokakaan maistunut, mutta sehän korjaantui tiramisulla.
Uzbekistanin reissulla kävimme viininmaistelussa. Ystäväni Sirpa, joka oli samassa yksikössä kanssani töissä ennen eläköitymistään, totesi netissä että olisipa mielenkiintoista maistaa uzbekistanilaista Rieslingiä. Vastasin Sirpalle, että jos sinua tosiaan kiinnostaa, niin minulla on pullo matkalaukussa ja voidaan maistella se yhdessä.
Sirpa sanoi tekevänsä jotain kevyttää ruokaa kuten vaikka suolaisen piirakan. Minä sanoin tuovani viinin ja joulutorttuja. Perillä minua odotti yllätys. Sirpa oli tehnyt pilahvia, jota söin reissusakin. Pilahvi on riisipohjainen ruoka, jossa on seassa kasviksia, kuivattuja hedelmiä ja lammasta tai kanaa. Sirpan pilahvi oli todella herkullista. Ihana ylläri!
Lammaspilahvia ja tomaatti-sipulisalaattia, joka on maustettu korianterilla
Uzbekistanilaista rieslingiä
Tein Halloweenkuulista kokeeksi kolme joulutorttua, toiset kolme tein perinteisellä luumumarmeladilla. Olin ajatellut, että voisin kokeilla joulutorttuja glögikuulista, mutta minusta täytettä tulee puolikkaasta marmeladista liian vähän ja se on liian kiinteääkin. Ei jatkoon meillä.
Sirpalla oli tälläinen söpöläisyys viikonloppuhoidossa
Minä hoitaisin mielelläni tätä koiraa myöskin, mutta se on niin yhden ihmisen koira, ettei kelpuuta hoitajia. Sirpa ulkoiluttaa koiraa säännöllisesti, joten hänet koira kelpuuttaa.
Meillä on työpaikalla pullapiiri. En ole pitkään aikaan kirjoittanutkaan pullapiirista. Siinä jokainen vuorollaan leipoo tai ostaa töihin pullaa. Toissa kerralla oli meidän korkeakouluopiskelijan Danielin pullavuoro ja Danielia ei näkynyt koko päivänä toimistolla. Hiukan jo huolestuimme, että tuleeko pullaton torstai vai kuka lähtee kauppaan pitkon hakuun. Sitten Daniel pyyhältää paikalle muutama työkaveri vanavedessä. Heillä oli workshop menossa, mutta tokihan sieltä tultiin kahvittelemaan.
Daniel kaivoi kassistaan ison keraamisen padan ja laittoi sen pöydälle sanoen "leivoin teille eilen illalla mustikkakukon". Totta tosiaan! Nuorella miehellä oli meille omatekoinen ja niin maukas mustikkakukko. Kyllä pullapiiri avartaa. Pomonihan on leiponut sinne ranskalaisia canelee-leivonnaisia, joita varten hänellä on metalliset muotit. Hän on 60v mies. Ainoa, joka ei ole vielä leiponut itse on meidän keski-ikäinen naisassistenttimme. Että sellaisia epästerotypioita meillä pullapiirissä. Minä onnistun kerran vuodessa leipomaan, ne muut 2-3 kertaa menee kaupan pullalla.
Minulla on aivan loistava kuva Danielista, mutta en muistanut kysyä, että saako sitä julkaista. Joten näette säteilevät hymyn sijasta vain peukalon :)
Adventtipaastosta ei siis minulla tietoakaan. Kohti uutta viikkoa ja uusia ruokia :)












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti