Kesäkuusta on hurahtunut jo ensimmäinen viikko. Nyt onkin korkea aika miettiä ja kirjata ylös, että mitä haluaisin kesällä tehdä ja kokea. Minun pitää olla kesäsuunnitelmien kanssa varovainen. Mopo lähtee keulimaan niin helposti. Olen onnistunut uuvuttamaan itseni matkailulla, mökin remppahommilla sekä liian täydellä sosiaalisella kalenterilla. Nyt tänä kesänä otan rennommin.
Kesän ja loman ykköstaivoite on selkeä. Se ei ole se kaikken antoisin, mutta siihen pitäisi panostaa ihan kunnolla.
1. Vesijuoksua ja polven liikkuvuusharjoituksia säännöllisesti
Olisi huippua, jos olisi niin lämmintä järvivettä, että mökillä voisi vesijuosta. Muuten on ponnistettava koko kesä uimahalliin tai maauimalaan - myös mökiltä. Maauimalat ovat minulle tosi mieluisia paikkoja. Vesijuoksemisen lisäksi haluaisin tehdä retken johonkin minulle uudelle uimarannalle. Toivottavasti pääsen uimaan lähirannalla jo kesäkuussa.
2. Kesäteatteria ja mielellään kaksi kesäkeikkaa
Vähintään kerran kesässä pitää käydä kesäteatterissa. Aleksis Kivi juhlista olemme puhuneet ystäväni kanssa. Kesäkeikkoja toivon kesään ainakin kahta. Ensimmäiseen kesäkeikkaan on jo liput, mutta sinne olen menossa seuraksi. Kuopuksemme soittaa bassoa ja hänen musiikkimakunsa on raskaampaan suuntaan kallellaan. Ostimme hänelle liput Iron Maidenin konserttiin ja olemme Hra Kepposen kanssa hieman vääntäneet siitä, että kumpi joutuu lähtemään mukaan :) Olen voittaja tai häviäjä, miten tätä nyt sitten katsookaan. Iron Maiden odottaa minua. Ihan ensimmäinen heavy konsertti tämä ei ole minulle. Olen ollut Provinsissa vuosikausia tai -kymmeniä sitten, kun pääesiintyjänä oli Black Sabbath. Me emme menneet sinne sen takia lainkaan vaan ihan yleiseen lystinpitoon.
3. Kesäherkkuja ja etenkin mansikoita
Aion syödä joka päivä tuoreita kotimaisia mansikoita tai vadelmia. Odottelen vesikielellä jo kantarelleja. Aion syödä vähintään kolmea erilaista raparperijälkkäriä. Kukkakaaliruuat ovat tietenkin kesäruokalistalla myöskin.
Tähän kohtaan onkin pakko laittaa kysymys? Mikä on lempi omatekemäsi kesäherkku? Jos vaikka saisin inspiraatiota johonkin uuuteen kesäherkkuun.
4. Joku pieni kesäretki vaarin kanssa
Kesä on ollut vaarille välillä hankalaa aikaa. Edellisinä hellekesinä vaari on kärsinyt säärihaavasta ja siihen on mennyt viikkoja. Toivon, että nyt tänä kesänä pääsisimme tekemään jonkin pikkuretken.
5. Kirjojen lukemista
Olen jo ottanut somesta useita inspiraatio kansikuvia hyviksi kehutuista dekkareista. Minulle on siis tulossa fiktiivisten murhien kesä!
6. Kesämatka Lappiin Hra Kepposen kanssa
Tänään olen tehnyt Lapin matkaan liittyviä varauksia. Olisipa aurinkoista säätä. Tai edes sateentonta. Viimeksi olen ollut kesällä Lapissa vuonna 2021. Juhlimme pohjoisen kiertomatkalla ystäväni Sirpan kanssa 50v synttäreitäni. Ivalossa oli +32 ja Gardajärvellä jossa minun piti olla alunperin juuri tuohon aikaan oli vain +25 ja pilvistä ja sateitakin ripsi.
Meri-Lapissa Tornion seudulla olen ollut tuon jälkeenkin, mutta siellä maisemat ovat erilaiset. Tornion joki on tosin upea!
7. Joku kiva saunareissu
Haaveena olisi kavereiden kanssa joku kiva saunareissu jossa pääsee myös uimaan. Jos ei löydetä yhteistä aikaa mihinkään kivaan kaupalliseen paikkaan, niin toivottavasti pääsemme saunomaan meidän mökillemme tai ystäväni aivan uudelle mökille.
8. Mökkirannan laittoa
Tein mökille sellaisen pienen auringonotto ja kahvittelupaikan. Talvella mökkitontilla kävi joku pieni metsäkone ja hiekkarantani on rikki ja rannassa on vielä siivottavaa.
Parempi lopettaa listaus kahdeksaan eikä ahnetia yhtään enempää :)
Mitä sinä toivot kesältäsi?
Hyvä listaus, mietin mansikoiden ja vadelmien osalta samaa, ovat vaan kovin hintavia…
VastaaPoistaViime kesänä mansikat taisivat olla ennätyskalliita huonon satokauden vuoksi. Elättelen toiveita, että tänä kesänä hinnat eivät nousisi yhtä korkeaksi. Hinnasta huolimatta aion syödä niitä silti, mutta ehkä sitten määrällisesti vähemmän :(
PoistaKuulostaa mukavalta kesälistalta, varsinkin kesäherkkujen osalta! Meillä on sähkötön mökki joten meidän kesäherkku on mansikkakakku ilman uunia. Valmis torttu/ kakkupohja, mausterahkaa(Valio mansikka, kuningatar, mansikoita, koristeeksi minttua. Pohjaa ei tarvitse erikseen hirveästi kostuttaa sillä rahkasta tulee sitä. Tämä on semmoinen yksikerroksinen kakkuherkku. 🍓
VastaaPoistaNuo valmiit kakku- ja torttupohjat ovat kyllä näppäriä. Olen muutamia kertoja käyttänyt Pirkan sokerikakkupohjaa ja se on minusta ihan yhtä hyvänmakuinen kuin oma tekemäni kakkupohja.
PoistaBeautiful photos and great list.
VastaaPoistaThank you!
PoistaKiva ja mielestäni ihan kohtuullinen lista! Myönnettäköön, että itsellä ei ole suunnitelmia kesäherkkujen valmistukseen, mutta jospa edes kerran ostaisin mansikoita ja nauttisin niistä vaikka merenrannalla... Haluaisin mennä tiettyyn kesäteatteriin, jossa en ole koskaan ollut (tuttu esiintyjä), mutta se taitaa sijaita paikassa, jonne ei ilman autoa pääse. Pitänee selvitellä.
VastaaPoistaKesältä odotan "vain" mukavia kesäpäiviä!
Täytyy yrittää pitää listaa kohtuullisena, jotta jäisi aikaa lepoon ja palautumiseen. Siitäkin huolimatta, että olisi niin ihana kokea kaikenlaista ja miljoona hommaa odottaa tekijäänsä.
PoistaIhanan kesäinen lista - kesätekemiset ovat mukavia ja sinä olet kyllä oikea vedenelävä... pidän peukkuja, että vedet ovat suotuisia ja pääset tekemään paljon ihania vesijuttuja... joskaan ethän kaihda kylmääkään vettä!!
VastaaPoistaKesäteatteri, pakuilu, pyöräily, lapsenlapset... lukeminen taitaa jäädä!!
Mut mitä tulee marjoihin, niin viime vuonna se jo alkoi - tuoreina - ei lainkaan pakkaseen. Aina aiemmin sinne sullonut... espanjalaisia tänäkin aamuna.
Marjat on samalla vastaus kesäherkkuun... niistä saa helposti nätin värikästä... oletko kokeillut marjoja vartaina? Kauniita, kesäisiä ja helppoja muksuillekin.
Vesi ja lumi ovat minun juttuni :) Ja tarvittaessa myös yhtäaikaa. Minä en kylmää vettä kaihda, mutta treeniä varten saisi olla lämpimämpää vettä. Jos ei uimavedet lämpene vesijuoksulämpöön, niin sittenhän on se etu, että kylmä vesi auttaa selkäsärkyyn.
PoistaMielenkiintoista lukea, että minkälaisia pakkuseikkailuja koette tänä kesänä.
Minä olen syönyt läpi vuoden pensasmustikoita puuron päällä. Välillä puuron päällä on pelkkää mehukeittoa tai pakastemarjoja mutta usein niitä pensasmustikoita. Aamulla pitää olla hyvä puuro ja kahvi, muuten tulee huono päivä :D
Erittäin hyvä lista suunnitelmineen 🍎
VastaaPoistaKesän lempiherkkua en osaa yksilöidä, tykkään niin monesta,
mutta letut tulevat mieleen. En ole pitkään aikaan ehtinyt paistaa. 🍓
Kivaa kesää sinulle ja koko porukalle! 💚❤️
Letut ovat meidän perheen vakioherkkua. Ne ovat tosi hyviä ja jotenkin sellainen perinteinen herkku joka parantaa maailmaa :)
PoistaKiitos samoin - kivaa kesää sinulle ja puolisollesi!
Ihana lista. Minun herkkuihin kuuluu juurikin tuo maisemakahvilan raparperipiirakka. Teen tuohon taikinaan kaikki muutkin piirakat. Jäätelöä meinaan syödä koko kesän ja Lappiin palaa minullakin mieli.
VastaaPoistaMinäkin teen tuohon piirakkapohjaan mustikkapiirakan tuoreista mustikoista. Olen tehnyt pakastemustikoista, mutta ne vetistivät minusta piirakkaa liikaa. Pitäisi varmaan sulattaa ja valuttaa huolellisemmin.
PoistaMikä on sinun suosikkijäätelösi?
Monipuolinen kesälista ja sopii varmasti sinulle. Minua hieman kyllä noin runsas ohjelma alkaisi hengästyttää.
VastaaPoistaKesäherkuista tykkään eniten jäätelöstä ja mansikkaleipomuksista. Uiminen sopii minunkin kesääni ja varmasti kalstan usein. Retkeilen päiväretkiä silloin tällöin näissä omissa ympyröissäni. Lappiin mielin aina ruskan ja kevättalven aikoihin ja varsinkin itälappiin. Marjastan hillat, mustikat, vadelmat ja puolukat itse, mikäli kesä on niille suosiollinen ja antaa marjoja.
Tämähän on todella rankasti karsittu kesälista :D Mieli halajaisi tehdä, nähdä ja kokea, mutta raihnainen kroppa kaipaa lepoa.
PoistaMinä en ole vieläkään kokenut Lapin ruskaa. Se pitäisi joku kerta onnistua kokemaan. Lapin kesä ja kevätalvi ovat ihania aikoja. Ensin sairastuin Lapin hankien lumikuumeeseen ja sitten Lapin kesäkuumeeseen :)
Minulla taitaa jäädä marjat poimimatta. Ei kestä polvet kävelyä eikä selkä poimimista. Jos pääsen kaverin mökille, niin aion yrittää kantarellien poimintaa apuvälineenäni vaellussauvat ja korkea jalkainen retkijakkara. Yksi ylimääräinen käsi olisi tosi kätevä, niin olisi joku jolla pidellä sienikoria :)
Meillä on kesälomalle varattu vuokramökki viikoksi. Kaikki muu leijuu vielä ilmassa 🌼
VastaaPoistaSiihen mökkiviikon ympärille on hyvä sitten miettiä, että mitä haluaa tehdä. Ja eihän sen loman aina tarvitse olla niin ohjelmoitua. Sitä yritän opetella tänä vuonna. Lepoa ja rentoilua!
PoistaKonserttivalintasi on suorastaan hekumoiva ;D ;D Tai eihän se ollut sinun valintasi.
VastaaPoistaOlen nykyään niin huono leipomaan, että ei tule mitään mieleen. Mies ei tykkää raparperista, johtuen muutamien vuosien takaisesta raparperihillokokeilustani. Kesäherkusta tulee mieleen heti pari viikkoa sitten Verlassa syömäni croissant. Se oli tosi ihana. Se oli täytetty jollain kermavaahtoseoksella, veikkaan, että mukana oli myös Mascarponea? Hilloa oli myös, mutta kohtuudella. Se oli jotenkin kostea elämys, mutta ei liian kostea. Tuollaisiahan olisi helppo tehdä itsekin. Vaahto oli jäpäkkää, eikä pursuillut juurikaan haukatessa. Kehujen määrästä päätellen ottaisin toisen koska vaan ;D
Ostin joskus mökille vesijuoksuvyön. En kuitenkaan ole uskaltanut käyttää sitä. Pelkään jalkojen osuvan johonkin, tai hauen haukkaavan varpaasta. Vesikin on yleensä liian viileää.
Lappiin lähtisin aina mielelläni. Olen käynyt siellä useita kertoja lapsesta lähtien.
Mansikoita joka päivä? Aikamoinen haaste :) Ja kanttarellit samassa lausahduksessa mainittuja. Minulle tulee niistä heti syksyine olo. Olen kyllä itsekin muistellut lämmöllä jokasyksyisiä sienikierroksiani mökillä. Kanttarelleja alkoi löytyä vasta syksymmällä, vaikka niitä pitäisi olla jo aiemmin. Onneksi pakkasessa on vielä viimevuotisia sieniä. Suppiksiin olen jo kyllästynyt, en edes kerännyt niitä paljoa viime vuonna.
Hyvä listaus, ja pisti mietteliääksi mitä itse toivon. Kesäistä juhannusviikkoa!
VastaaPoista