14. toukokuuta 2023

Voi mahdoton mikä viikonloppu!

Harvoin sattuu näin jännittäviä, hauskoja ja mieleenpainuvia viikonloppuja.

Perjantaina lähdin heti töiden jälkeen ajamaan Akaan kautta Tampereelle. Akaalta poimin kyytiin ystäväni Leenan. Meillä oli vihdoin pitkään odotettu Anastasia-musikaali. Niin oli viikonloppuliput myytyjä, että meni melkein sesongin loppuun ennenkuin saimme liput teatteriin.


Musikaali kertoo kuviitteellisen tarinan Venäjän viimeisen tsaarin nuorimmasta tyttärestä Anastasiasta. Anastasia ei tulekaan teloitetuksi yhdessä perheensä kanssa. Hän selviää, mutta menettää muistinsa. Kaksi huijarikaverusta on keksinyt, että jos he löytäisivät jonkun Anastasiaksi sopivan se olisi heidän lippunsa ulos Neuvostoliitosta ja varakkuuteen. Vanha leskikeisarinna on luvannut Anastasian löytäjälle muhkean palkinnon. Tarina kulkee valmisteluista pakomatkan kautta Pariisiin leskikeisarinnaa tapaamaan.

Lavastus on todella hieno. Teknologia tarjoamat lavalle heijastetut videot ja kuvat toivan huikean visuaalisen lisän. Puvustus on runsas upeine tanssiaispukuineen ja neuvostounivormuineen. Kaikkineen lavastuksen ja puvustuksen osalta on kuin katsoisi ensiluokkaista pukudraamaa! Se vetosi minuun.

Musiikki ei ole helpoimmasta päästä, mutta hyvät laulajat suoriutuvat siitä hyvin. Pääosan esittäjä Pia Piltz on erinomainen. Hän säteilee ja laulaa niin hyvin. Pidin myös Sinikka Sokasta, ja tykkäsin kyllä ihan jokaisesta esiintyjästä.



Teatterin jälkeen pyörimme hetken aikaa kaupungilla. Minä näin ensimmäistä kertaa, kuinka hienot kisastudiot Tampereen keskustaa on rakennettu. Ne näyttivät niin kutsuvilta ja sääkin oli vielä illalla mukavan lämmin. Jos asuisin Tampereella, niin menisin varmasti katsomaan jonkun pelin kaupungille, vaikka en lätkäfani olekkaan.


Leenan kanssa kisatorilla

Kutsuvan näköinen kisatori


Tunnelmallinen ja kesäinen Finlaysonin alue

Ajoimme Leenan luokse yöksi. Aamulla minulla oli luksusaamu, sain nousta valmiiseen aamiaispöytään. Leena oli keittänyt minulle suosikkipuuroani ja paistanut croissantitkin. Ihana Leena!


Tämähän on kuin olisin taas Pariisissa

Aamiaisen ja maailman parantamisen jälkeen hieman askartelimme. Jälleen niitä kreppikukkia. Tällä kertaa osasin mitoittaa kukan kärsivällisyyteni mukaisesti. Valitsemassani kukassa oli kuusi terälehteä. Leena valitse haasteellisemman kukan, jossa terälehtiä piti värjätä tussilla. Tajusin olla lähtemättä siihen mukaan.

Leenan kukan osia

Leenan krysanteemi alkaa valmistua

Askartelujen jälkeen ajelin kotiin syömään ja Euroviisujen kisastudioon. Johan oli jännät kisat! Olen aivan hämmentynyt Käärijä-huumasta ja olihan se ihan uskomatonta, kuinka Liverpoolin halli huusi Käärijää ja Cha-Cha-Chata! Tottakai olisi halunnut Käärijän voittavan! Meillä kotona hetken aikaa maailman vihatuin ihminen on Loreen ja seuraavalla sijalla kaikki ruotsalaiset ja kolmannella suurin osa ammattiraatien jäsenistä :) Perheemme keski-ikäiset pääsivät nopeasti pettymyksen ylitse ja osasivat iloita hyvästä menestyksestä ja Käärijän saamasta yleisön suosiosta. Käärijä ei musiikillisesti edusta suosikkigenreäni, omat viisusuosikkini olivat Viron ja Ranskan kappaleet.


Sunnuntaina nukuimme koko perhe pitkään ja minä vielä muita pidempään, koska odottelin äitienpäiväaamiaistani. Se oli herkullinen.

Kuopuksen tekemä kinkkujuustomunakas

Esikoisen tekemät amerikkalaiset pannkakut

Jättikortti ja ruusut mieheltä

Sain lisäksi kortin ja suklaalevyn kuopukselta. Niin ja sain pienen lahjan mieheltäni. Meillä ostetaan aikuisille lahjoja, jos tulee joku erinomainen idea mieleen tai jos päivänsankari toivoo lahjaa. Tämä oli aivan yllätyspaketti. Lahjan lisäksi Hra Kepponen kokkasi toiveestani ruuaksi lohta, parsaa ja Hollandaisekastiketta. Lohena oli Hra Kepposen erikoisuus, jota kutsumme karstaloheksi. Erittäin kuumalla pannulla lohpalasta paistetaan nopeasti pinnat tummiksi niin, että lohipala ei kuitenkaan pääse kuivumaan liikaa.


Jälkiruuaksi keskimmäinen teki suklaamoussea. Jo oli herkullinen juhlapäivä. Kiitos perhe <3 

Vaikka välillä perhe-elämä tuntuu kuormittavalta ja verenpaine on 200 poikien "tein ensin ja mietin sitten" tyylin kanssa, niin kyllä perhe ja parisuhde ovat elämäni peruskallio ja  tärkein asia. Pojilla on muuten nykyisin uusi vaihe, enää ei ole niinkään, että "tein ensin ja mieten sitten" vaan "jätin tekemättä, enkä miettinyt lainkaan". Ihan ei voi koulun omatoimisesta hoitamisesta kaikkia poikia kehua. Olen taas uhannut kännykkäliittymän sulkemisella useasti.


Myöskin tänä äitienpäivänä minua kosketti se, että serkkuni vei kukkia myös minun äitini haudalle. Aikaisemmin siitä huolehti yleensä setäni, mutta hän on sairastellut viime aikoina pahasti. Toivon hänelle kuntoutumista ja parempia päiviä. Äitini haudattiin samaan hautaan vanhempiensa kanssa ja minulla on matkaa hautausmaalle noin tunti suuntaansa. Kiitos sedälle ja serkulle <3

Vaaria emme uskaltaneet tänä viikonloppuna tavata. Meillä on nuoriso taas vaihteeksi vähän flunssainen. Ollan tehty koronatestejäkin, mutta negaa näyttää.

Kivaa alkanutta viikkoa! Melkein riemuitsen siitä, että on taas nelipäiväinen työviikko. Meillä on mökkitalkoot ohjelmassa helatorstaina ja jatko-osa lauantaina. Meikäläisen fysiikalla talkoot ovat aikamoinen ponnistus ja toipumiseen voi mennä särkylääkettä ja lihasrelaksanttia ja tietenkin allergialääkkeitä ja silmätippoja.

14 kommenttia:

  1. Mä olen välillä kateellinen kaikille, joilla on ihana aviomies kokkailemassa äitienpäivänä :D Toki oma "äitienpäivälahjani" oli juuri se mitä toivoin, pojat siivosivat kämpän puts kliin. Ei huono sekään <3 Iloa lyhyempään viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on käynyt hyvä tuuri puolison valinnassa. Yritän tässä laskeskella, että hyvänen aika tuleeko meillä deittailun aloittamisesta tänä kesänä täyteen 28 vuotta. Tässä on nyt pakko olla joku laskuvirhe :D

      Siivous on aina ihana lahja!

      Poista
  2. Aivan ihana monipuolinen postaus 🌸 Wow noita käsintehtyjä krysanteemeja!

    Tampereesta on kehkeytynyt vetovoimainen kaupunki. Ihastuksesta mykistyneenä olen seurannut lehdistä entisen kotikaupunkini uudistuksia. 💚 Kiva nähdä kuvia uudesta ja vanhasta Tampereesta. Tuo musikaali on ilmeisen upea!

    Käärijä on mainio ilmiö 💚 Tykkäsin eniten Italian kappaleesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tampere on kiva kaupunki ja kesähän tekee kaikista suomalaisista kaupungeista vielä kauniimpia, iloisempia ja aktiivisempia. Nyt kun tuon kirjoitin niin aloin jo odottamaan, että mitä kaikkea kivaa Suomen kesä tänä vuonna tarjoileekaan.

      Käärijä on kyllä mainio ilmiö. Ihanan positiivinen ja energinen kaveri.

      Poista
  3. Ihana postaus. Tampereen tori näyttää todellakin kivalta. Sinnehän pitäisi lähteä käymään. Askartelukukat onnistuivat hienosti ja äitienpäivän tarjoamiset näyttävät aivan mahtavilta.

    Tsemppiä talkoisiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tampereen kisatori oli todella kutsuvan oloinen. Mutta onhan se vähän sääaltis, tosin jos ei sada niin silloin viihtyminen lähinnä riippuu siitä, että osaa tumpata päälleen riittävän monta kerrosta :D

      Eilen tehtiin talkoisen vaativimmat osat eli isojen puitten kaato. Toistaiseksi olemme selvinneet ilman henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Toi mun tietokonemies on paljastunut aika hyväksi metsuriksi. Olen aivan yllättynyt.

      Poista
  4. Ihania herkkuja olet saanut, taitavia kokkailijoita perheessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Miehestäni on kymmenessä vuodessa tullut erinomainen kokki ja pojat ovat myöskin kokkaustaitoisia. Minä laitoin aiemmin meillä melkein kaikki ruuat ja nykyisin mies laittaa enemmän ruokaa kuin minä.

      Poista
  5. oooh - ihailen elämästä nauttimisen taitoanne...
    Pitää löytää aikaa sille ja tehdä juuri sitä mistä eniten nauttii!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitäisi löytää aikaa liikunnalle ja terveellisemmän ruokavalion suunnittelulle. Mutta niin on elämästä nautiskelu geeneissä ja tottumuksena, että ei meinaa elämäntapamuutoksista tulla mitään. Kummasti löytyy aikaa huvitteluun ja syömiseen :D :D :D niin ja tietenkin matkusteluun ja askarteluunkin. First things first ;)

      Poista
  6. Melkoinen viikonloppu Rva Kepposella ♥ Tuo musikaali on saanut kaikilta tutuiltani, jotka sen ovat nähneet pelkkää suitsutusta. Sekä puvustus että lavastus näyttävät myös upeilta kuvissa.

    Tampere taitaa olla nyt ihan täynnä jääkiekkoa ja faneja. Minusta nuo ulos rakennetut kisakatsomot näyttävä ihan mukavilta vaikka joku niistä somessa jotain napisi. Ainahan voi mennä myös itse hallille jos saa liput sinne vielä.

    Ihana tuo teidän äitienpäivä ja pojathan ovat varsinaisia velhoja keittiössä. Lucky you! Hauska tuo äitienpäiväkortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anastasia oli hienosti toteutettu. Ei ihme, että se teki Tampereen Teatterin lipunmyyntiennätyksen.

      Minusta kisatori näytti varsin kutsuvalta. Tokihan sinne mahtuu istumaan vain rajallinen määrä ihmisiä ja paikka on sääaltis. Kyllä minulle kelpaisi hyvin :)

      Meidän pojat osaavat kokata kaikki. Esikoinen on saanut eniten harjoitusta ja on varsin näppärä.

      Poista
  7. Anastasia vei minun sydämeni. Kävimme katsomassa syksyllä ja aivan ihastuin ihan kaikkeen!

    VastaaPoista