6. kesäkuuta 2022

Nopeat sanat haaste

Tässä haasteessa pitää vastata nopeasti se, mikä on mielenpäällä ensimmäisenä. Sain haasteen blogista Repolainen reissaa ja räpeltää. Ajattelin että tekaisin tämän nopeasti, mutta vaikka sanat olivat nopeat, niin postauksen teko ei. Olisi pitänyt vastata parilla sanalla, mutta kun tuli niin paljon asioita mieleen.

Kulkuneuvo
Auto. En ole mitenkään autoihminen, mutta autoa tarvitsen töissä ja mökillä käymiseen, eikä tämän perheen kauppaostokset onnistu mitenkään ilman autoa. Tosin nykyisin käytämme jonkin verran myös kotiinkuljetusta.

Minä ajan tylsästi Toyotalla, koska Toyotan mallit keikkuvat vähävikaisempien autojen listalla jatkuvasti. Salaa haaveilen avoautosta kesäkaudelle :) Unelma olisi vanha Corvette. Koska lähipiirissä ei ole ketään joka osaisi korjata Corvettea, se jää ajatusleikiksi. Näillä bensahinnoilla en raaskisi ajaa metriäkään.

Haaveiden kesäauto

Unelmamatkakohde
Voi niitähän on vaikka kuinka paljon. Pystyisin helposti tekemään useammankin postauksen unelmamatkakohteistani. Minulla on perheloma, parisuhdeloma, snorklausloma, kommunismikiertue, kaupunkiloma, Jonnacation (loma Jonnan kanssa) listat aivan erikseen ja jokaiseen kuuluu useampia kohteita.

Minulla ja Jonnalla oli varattuna tee-se-itse roadtrip Namibiaan keväälle 2020, mutta korona esti sen. Namibia on edelleen haavelistan kärjessä. Sen lisäksi haaveilen matkasta Uzbekhistaniin ja siitä, että Hra Kepponinkin pääsisi Malediiveille. Perhematkahaavelistalla kärjessä on laskettelureissu Alpeille tai Åreen. 

Tästä pääset katsomaan miltä matkahaavelistani näytti viisi vuotta sitten: https://pikkukepponen.blogspot.com/2017/03/matkahaavelista.html

Tuossa postauksessani kirjoitin, että Oseanian kohteet ovat minulle niin kaukana, etten edes osaa haaveilla matkustavani sinne. Pari vuotta lähinnä kotona pyörimistä muutti mieleni ja tänä keväänä kävin Australiassa.

Matkailun kannalta korona ei ollut niin paha kuin etukäteen ajattelin. Se toki rajoitti matkailuani todella, todella paljon. Korvaukseksi olen matkaillut kotimaassa enemmän ja kokenut todella mahtavia juttuja täällä. Pitkään haaveilemani Lofoottien reissukin toteutui kesällä 2020, kun minä en uskaltanut lähteä mihinkään muualle kuin automatkalle Norjaan.

Snorklaamassa Suurella Valliriutalla Australiassa

 

 
Karhubongausta Kainuussa kesällä 2021

Musiikkilaji
En ole mikään musiikin suurkuluttaja ja minullahan ei ole edes omaa Spotify-tunnusta. Esikoinen on kyllä tehnyt minulle synttärilahjaksi Äitin keski-ikä soittolistan :) 80-luvun popmusa on aina lähellä sydäntäni. Tämän hetken tykkäyslistan kärjessä on Vesterinen, Olavi Uusivirta, Ellinoora, Behm. Ulkomaisista Adele ja Queen. Kuuntelen myös jonkin verran klassista musiikkia ja erityisesti rakastan selloa.

Viime kesänä sain mieheltäni synttärilahjaksi keikkaliput Queen+Adam Lambert konserttii ja tänä kesänä se toivottavasti toteutuu!

Kukka
Tykkään kukista todella paljon ja jos vaan jaksaisin ja ehtisin kasvattaisin pihalla ja mökillä vaikka mitä kukkia. Erityisesti pidän pioneista ja kieloista.

 
Oman pihan pioneja kesällä 2020

Jälkiruoka
No niin, ollaan taas ydinosaamisalueellani. Minä rakastan jälkiruokia. Suosikkini on yleensä sellainen johon yhdistyy luontevasti jäätelö tai sorbetti. Listani kärkipäässä on creme brulee, köyhät ritarit, marjapiirakat jäätelöllä, baklava, tiramisu ja kaikki raparperijälkkärit. 

Tässä on todennäköisesti Suomen parhaat baklavat, jotka valmistaa ravintola Mezza Espoon Leppävaarassa. Kuva synttäreiltäni kesä 2021

Keittiöväline
Onko tiskikone, uuni, jääkaappi ja jne. keittiövälineitä? Jos ei lasketa näitä ihan perustavaa laatua olevia kiinteitä koneita, niin ehdottomasti tärkein keittiövälineeni on kahvikoneeni. Meillä on kahvikoneen kanssa niin läheinen suhde, että kun olen poissa kotona kaipaan perhettäni ja kahvikonettani. Ruuansulatukseni on ronkeli kahvin suhteen.

Melkein kuin perheenjäsen :) Kuva 50v synttärijuhlieni jälkeen. Ihmettelimme, että yrittikö joku oikeasti saada lisää pinacoladaa kahvikoneesta?

Lempivaate
Etätyön aikana olen todellakin skaalannut pukeutumistani alaspäin. Yleisimmät vaatteeni ovat kesämekkoja, yöpaitoja tai t-paita ja jumppatrikoot. Toimistolla päälläni on useinmiten joku tunika ja kapeat, hieman joustavat, suorat housut. Synttäreilleni ostin mekon, joka on tällä hetkellä vaatekaappini kivoin vaate.

Paras omistamani vaate. Kuva viimekesäisitä synttärijuhlistani.

Kosmetiikkatuote
Minä en ole kosmetiikkaihmisiä lainkaan, meikkipussista löytyy vain muutamia tuotteita. Talvisin ihoni on järkyttävän kuiva ja olen etsinyt kasvojen iholle riittävää kosteuttajaa. Uimahallikeikan jäljiltä naamani hohtaa punaisena. Tämän talvikauden pelastaja oli Filorga, creme universelle. Sitä myy ainakin Kicks ja jotkut apteekit.


Lempikaupunki
Tämä on vaikea. Maailmassa on niin paljon hienoja kaupunkeja. Valitsen lempparinikseni entisen kotikaupunkini Tokion.

Tokiossa vuonna 2014 työmatkalla, kuva toimiston ikkunasta. Vaikka nimesin Tokion suosikkikaupungikseni, niin harvakseltaan siellä tulee silti käytyä. Tokiosta on ehkä tullut sellainen hyvien muistojen kultaama kaupunki, jollaista ei ole oikeasti enää olemassakaan.

Loppuvuodesta 2020 kun elämässä ei muuten tapahtunut juuri mitään ehdin kirjoittelemaan muutamia postauksia Japanin ajastani. Alla niihin linkit.

Muutto Tokioon
Japanilainen työkulttuuri
Japanilaisia erikoisuuksia
Japanilaisia harrastuksia, ajanvietteitä ja juhlia

Lempikirja
Minulla ei ole varsinaista lempikirjaa. En yleensä lue kirjoja enää uudestaan. Seitsemän veljestä olen lukenut useampaan kertaan, Sinuhe egyptiläinen oli lapsena lempikirjani Tuulen viemää ohella. Sinuhen olen kuunnellut äänikirjana poikien kanssa melkein kokonaan. Se on ehdolla lempikirjakseni. Toinen vahva kandidaatti ihana lastenkirja Kaislikossa suhisee.


Juoma
Oikutteleva vatsani on saanut minut melkein luopumaan lempijuomistani: kahvi, cocis, valkoviini, kuohuviini ja punaviini. Nykyinen lempparini on ihan vaan vesi. Jos olen etelänlomalla, niin silloin on ehdottomasti saatava lempijuomani pinacolada.

Asiallisesti pukeutunut henkilökunta tarjoilee pinacoladaa pihallamme :)

Tuoksu
Minulle iski jossain vaiheessa lievä tuoksuallergia. Muilla tuoksut eivät vielä laukaise päänsärkyä ja pahoinvointia, mutta itselläni kyllä. Pystyn ehkä silloin tällöin käyttämään jotain tuoksua.

Omat suosikkituoksuni tulevat luonnosta: kuivan kangasmetsän tuoksu, meren tuoksu, syksyn tuoksu ilmassa.

Iltarutiini
Ei minulla ole mitään erikoisempaa iltarutiinia. En laita seuraavan päivän vaatteita esille, joogaa, meditoi tai mitään muutakaan mielenkiintoista. Ehkäpä iltarutiinini on jokailtainen hämmästys, että miten kello voi olla jo noin paljon ja miksen olen jo nukkumassa.

Jäätelö
Oma suosikkini on suklaapallo yhdistettynä joko pistaasipalloon tai kookospalloon.

Vaikka olenkin kovin perso makealle, niin silti Magnumit, Classicit ja vastaavat eivät ole herkkuani. Ne ovat minusta liian makeita. Tuuteista ja puikoista valitsen yleensä tylsästi kuningatartuutin tai supersuklaapuikon.

Gromin pistaasijäätelö on hyvää, mutta kallista. Meilläpäin sitä myy isto marketit

Flunssankarkoituskeino
Voi, olisinpa löytänyt jonkun toimivan keinon. Perhettämme riivaa juuri nytkin flunssa. Ainoa, millä uskon olevan jotain merkitystä on maskin käyttäminen.

Aamupala
Tyyppilisin aamupalani on kaurapuuro. Vaihteluna syön joskus myös jugurttia ja mysliä tai leipää. Puuro tekee niin hyvää vatsalleni, että useinmiten valitsen sen.

Saatan valita hotelliaamiaisellakin puuroa aamuaiseksi

Huonekalu
Tärkein huonokalu on ehdottomasti sänky. Se on sellainen jota saatan kaivata poissaollessani.

Vuodenaika
Kesä ja talvi. Kesää rakastan eniten, mutta rakastan hyviä talvipäivi jolloin on lunta ja aurinkoa oikeastaan melkein yhtä paljon. Keväässä minua haittaa koivunsiitepölyallergia ja syksyssä pimeys ja märkyys. 

Talvi 2022 oli hieno!

Juhlaruoka
Meillä ei ole sellaista, että joku tietty ruoka olisi aina juhlaruokaa. Joskus voi arkisempikin ruoka olla osana juhlaruokakokonaisuutta. Keskimmäisen rippijuhlissa ruokana oli lohikeittoa ja sitten makeita herkkuja ja se oli minusta ihan toimiva kokonaisuus. Juhlaruoka vaihtelee juhlan ja fiiliksen mukaan. Jouluna on tietenkin jouluruokaa, pääsiäisena lammasta, joku keväinen kakku ja suklaamunia, juhannuksena grillataan ja syödään mansikkakakkua, vapun juhlaruoka nojaa enemmän makeisiin herkkuihin. Poikien sukulaissynttäreille useita tehdään nykyisin salaattia, kun vanhempi polvi syö aika kevyesti. Meillä käy aika paljon ruokavieraita sekä sukulaisia että ystäviä ja yhteisen ruokapöytään kokoontuminen on minusta yksi parhaista asioista. 

Meillä juhlaruokaan kuuluu aina jotakin makeaa herkkua :)

Suvun kesken juhlintaa vuonna 2017, ruokana chevre-parsasalaattia

Viimekesänä meillä oli juhlabrunssi

Vielä ehtii hypätä mukaan haasteeseen!

10 kommenttia:

  1. Olipas kiva haaste/ postaus johon vastaisin jos ehtisin, muuttokiireitä nääs. Filorgaan pitää tutustua, mulle ihan uusi juttu ! Kesäiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Filorga oli viime talven pelastaja. Tuubi kesti koko talven vaikka jouduin käyttämään sitä jalkapohjiinkin. Hinta oli noin 30€.

      Haasteeseen ehtii vielä myöhemminkin mukaan. Tsemppiä muuttohommiin!

      Poista
  2. Oi että mikä KOPPI haasteesta ja täydentävät kuvat ihan ahmi lukemaan - nautin!! Enhän mä tartte enää aamukirjoja lainkaan, kun on ihania blogeja seurattavana...
    Ja ehkä arvannet, että minähän klikkasin itteni heti tonne matkahaavelistalle... vaikka en ole omalta kohdalta koskaan moista edes tullut ajatelleeksi...
    Mulla on ollut vain yksi maa, joka "siinsi" pikkulikasta saakka
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2018/10/makin-matkassa-madagaskarilla.html
    muutoin krooninen matkakuume taisi tulla jo äidin (paremminkin isän, hän oli todellinen globetrotter-me oltiin aina menossa)MAIDOSSA!
    Maita en osaisi listata, mut ohan meille ukko-kullan kanssa tullut leikkimielinen tavoite, jos ehtisi tän elon aikana 100 maata kokemaan... naapuri kun aikoo 100 lintua bongata... joskus heittona tuo tuli sanottua, hih...
    Aina vaan siis jotain uutta, aitoa, ennenkokematonta... niin Suomessa, kuin lentohaku päällä aina budjettimatkailuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä huomannut toimivaksi tuon matkahaavelistauksen. Vaihtoehtoja, kun on niin paljon, että pakko jotenkin rajata. Mietittyä, että mitä haluaisi eniten kokea. Perheen kanssa reissaamme lähempänä ja rennommin, sitten niitä eksoottisimpia reissuja pääsen tekemään kavereiden kanssa ja kaikkein eksoottisimpiin haaveisiin yleensä innostuu vain ystäväni Jonna. Mutta sen huomasin koronan aikana, että aina ei tarvitse matkustaa kauas, elämyksiä löytyy läheltäkin.

      Minä ajattelin muutamia vuosia sitten, että tavoittelen myöskin 100 maata. Olin aika innoissanikin tuosta ajatuksesta. Se aina välillä palaa mieleeni, vaikka päätin luopua tuosta tavoitteesta. Uusien maiden perässä pitäisi mennä yhä kauemmas Aasiaan, Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Pitkät lennot eivät ole minun juttuni edelleenkään, vaikka matka Australiaan sujui oletettua paremmin. Afrikassa ja Etelä-Amerikassa pitää tehdä enemmän valmisteluja ja varautua maiden mahdollisiin turvallisuusriskeihin, mikä lisää reissuun lähtemisen työläyttä minulle. Siksi olen ajatellut, että en yhtään aktiivisesti keräile maita vaan elämyksiä/kokemuksia. Safari ja snorklaus ovat listani kärkipäässä ja jos niitä pääsen toteuttamaan, niin ne vievät sitten mukanaan kauemmas ja toivottavasti uusiin maihin ja kohteisiin. Mutta eihän sitä ikinä tiedä, että jos kuitenkin iskee maakeräilyinnostus ;)

      Poista
    2. Ei meilläkään ole vakavaa tuo numeraalinen maiden kerääminen...
      uusien kohteiden sen sijaan on- sillä ne muutamat harvat kerrat, kun olemme menneet ihan samaan kohteeseen... niin niistä on kyllä puuttunut se jokin (=uutuuden viehätys - tutkimisen halu!)
      Nyttemmin kohteita ja järjestystä määrää lähinnä hinta... hintaseuranta jatkuvasti päällä ja kun mielenkiintoiseen löytää kivoilla tuntimäärillä ja kivoilla hinnoilla lennot... niin kiinni... kyllä se muu sujuu sitten yleensä lähempänä ja mulla on tuo oma vakimatkakumppani - joka täysin luottaa ja innostuu kaikesta mitä löydän....
      Ihanaa viikonloppua!

      Poista
    3. Minäkin yritän yleensä valita jonkun uuden kohteen matkalle lukuunottamatta Euroopan kaupunkisuosikkejani Pariisi, Nizza, Rooma ja Lontoo. Minulle niissä riittää koettavaa ja syötävää varmaankin loputtomiin.

      Minulle hinta on ehdottomasti päätökseen isosti vaikuttava tekijä, mutta se ei kuitenkaan ole määräävin. Jos on muutama yhtä hyvä vaihtoehto, niin sitten valitaan ihan vaan hinnan perusteella. Nyt hieman kutkuttelisi matka Puolaan, ihan vaan koska lennot olisivat niin edulliset :)

      Poista
  3. Hauska haaste! Oli kiinnostavaa luettavaa ja tutustuin sinuun lisää <3 Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
  4. Vuohenjuustosalaatti näyttää erittäin hyvältä! Oppisimpa minäkin syömään kaurapuuroa päivittäin. Aamuisin haluan kuitenkin kahvia, jota en pysty juomaan ilman leipäsyömisiä ja puuro siihen päälle tuntuu jo liialliselta. Joskus syön puuroa iltapalaksi, mutta nyt on mennyt pitkä pätkä ilman puuroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä syön aina ensimmäiseksi puuron. Sitten odottelen 20-30min ja sitten keitän kahvin. Aika usein minulla on kahvin kanssa vielä viipale paahtoleipää.

      Minulla on välillä puurossa pellavansiemenrouhetta, päällä marjoja ja paahtoleivällä juusto ja sen päällä sokeroimatonta omenasurvosta ja sitten voin onnitella itseäni että päivän marjat on muistetty syödä jo heti aamusta. Sitten pitääkin enää taklata päivän kasvikset. Ja se huonoiten onnistuva eli yrittää vältellä herkkua :)

      Minulla on niin pahoja ongelmia vatsan kanssa, että elämää ei ole enää ilman puuroa.

      Poista