23. toukokuuta 2022

Vauhti kiihtyy

Tässä kuussa kirjoitin jo aikaisemmin, että viikkoni oli todella täynnä vauhtia ja kaikenlaista kivaa. Viime viikolla vauhti vielä kiihtyi entisestään. Eipä suotta valittu 50v synttäreilläni loppuelämäni biiksiksi Vauhti kiihtyy.

Huhtikuun alussa juhlimme keskimmäisemme ripille pääsyä. Konfirmaatiotilaisuutta ennen oli valokuvaus. Keskimmäisestä tulee usein perushyvät kuvat, mutta tällä kertaa, kun olisin tarvinnut kiitoskortit ja muita kuvamuistoja, kuvat olivat ihan hirveää kuraa. Pojan kaverin äiti sanoi ihan samaa. En tiedä, miten tuollainen bisnes voi kannattaa, jossa tuote on laadultaan aivan surkea.

Poikaa tietysti harmitti asia ja heti kuvat nähtyäni sanoin, että me otetaan jossakin muualla uudet kuvat. Katselin kuvastudioitten tarjontaa ja muistelin, kuinka väkinäiseltä ja hankalalta tuntui oma ylioppilaskuvaukseni studiossa. Sitten minulla välähti. Päätin kysyä, että voisiko ystäväni Hanna, joka on tehnyt lapsi-, perhe- ja katalogikuvausta ottaa pojastani kuvat Roihuvuoren kirsikkapuistossa. Saimme Hannan kanssa sovittua yhteisen ajan.

Roihuvuoren kirsikkapuisto



Valokuvaussessio oli todella rento ja hauska. Malli sai välillä puhua pälpättää ja puhui silloinkin, kun olisi pitänyt olla hiljaa. Kirsikkapuistossa suu auki olevan mallin lisäksi Hannan työtä vaikeutti liian kirkas auringonpaiste ja muut kävijät. Parhaat kuvat tulikin sitten kirsikkapuiston ulkopuolelta. Hanna otti hienoja kuvia ja itsekin yhden onnistuneet kännykällä. Poika oli tosi tyytyväinen kuviinsa. Siitä kertoo se, että olen saanut luvan käyttää niitä somessa.

Minun ottama kuva

Photo by Hanna J.

Photo by Hanna J.


Polveni on vihoitellut huhtikuun alusta saakka todella pahasti. Nivelrikon aiheuttama kuluma on ilmeisesti lisääntynyt, eikä edes taitavan fysioterapeutin hoidot tuo riittävää helpostusta asiaan. Yritän kaikin keinoin palata liikuntarutiineihini, jotta polvi saisi kaipaamaansa liikuntaa. Tiistaina avasin maauimalakauden Stadikalla. Uimastadionin ulkopuolella oli kyltit, joissa kerrottiin, että vesi ei ole vielä lämmennyt tavoitelämpötilaan, joka on 27 astetta. Ulkona oli jäätävä tuuli ja +10. 
 
Vesi oli aivan riittävän lämmintä 45min vesijuoksusessioon ystäväni Sirpan kanssa. Olen jo vuosia sanonut, että niin kiire minulla ei enää ole, että juoksisin. Altaasta noustuani piti oikein pidätellä itseäni, etten olisi lähtenyt liukkaalla kaakelilla juoksemaan saunaa kohti kieltokylteistä huolimatta. Jestas oli jäätävää altaasta noustessa, mutta muuten onnistunut maauimalakauden avaus.

Kohti Uimastadionia. Ei näytä kesäiseltä eikä edes keväältäkään


Torstaina osallistuin Women in Tech Finlandin aamuluennolle, jonka aiheena oli naisten urat teknologia-alalla. Päähoukuttimena oli Marianne Vikkula. Hän toimi useamman vuoden Slushin toimitusjohtaja ja nykyisin Woltin kansainvälisestä laajentumisesta vastaavana johtajana. Viime verotulojen julkaisun yhteydessä iltapäivälehdet antoivat Mariannelle tittelin Suomen kovatuloinen alle 30v nainen. Mielenkiintoista Marianne urassa oli se, että hän on työtä ja haasteita pelkäämättä päätynyt uuteen ja kaikki oikeastaan alkoi sattuman kautta jo opiskeluaikana. Marianne vaikutti terävältä, jalat maassa olevalta ja jotenkin aika tavalliseltakin tyypiltä. Hän kannusti rohkeasti tarttumaan haasteisiin. Suurin osa osallistujista on sen ikäisiä kuin minulla on työvuosia nykyisellä työnantajallani. Siitä huolimatta olen kokenut monia mielenkiintoisia kohtaamisia ja tykkään siitä, kuinka reippaasti nuoret naiset verkostuvat. Tällä kertaa kävin mielenkiintoisen keskustelun hackathonien järjesteämisestä.

Haastattelussa Marianne Vikkula

Women in Tech tilaisuus pidettiin Zalandon Technical Hubissa Kampissa. Zalandosta tuskin tulee ensimmäiseksi mieleen, että heillä on suuri satsaus teknologiaan. Kampissa työskentelee 150 ihmistä kehittämässä tulevaisuuden toimintoja Zalandolle nettiin.

Minun työnantajani toimii niin kilpailulla markkinalla, että kulukuuri ja -kuri ovat jatkuvat. Zalando elää aivan erilaista elinkaaren vaihetta ja työntekijöitä houkutellaan ja hemmotellaan työpaikan keskeisellä sijainnilla ja modernilla toimistolla biljardipöytineen. Zalandon naiselle naureskelin, että minun työpaikassani on ikäprofiili myös sellainen, että keppijumppa, niskaselkähartia taukojumppa on kysytympää kuin bilis :D

Sitten pieni kurkistus Zalando Tech Hubin työntekijöiden hienoon loungetilaan:




Tilassa oli myös tälläiset keinut, joihin kulkee sähkö istuinlaudan valaistusta varten.

Yleensä järjestäjä tarjoaa aamiaista.

Perjantaina käväisin myöhäisellä luonaalla ystäväni ja hänen äitinsä kanssa keskustassa. Jälleen yksi keski-ikäisyyden merkki: tottakai halusin tavata ystäväni äitiä! Tutustuimme, kun mökkeilimme kevättalvella 2021 Torniossa. Oli tosi kiva tavata. Harmillisesti tämän kevättalven Tornion reissu jäi väliin koronasairastelun vuoksi.

Kävimme lounaalla filippiiniläisessä ravintola Paisanossa. Lounasaika oli jo lopuillaan ja henkilökunta valmistautui omaan lounaaseensa. Palvelu oli sekavaa eikä mitenkään ystävällistä, mutta ruoka oli erinomaista. Siis niin hyvää, että menen ehdottomasti uudestaan. Lounaslistalla oli muutama vaihtoehto, hinta oli noin 15€ sisältäen kahvin. Lounaan perusteella Paisano olisi myöskin mielenkiintoinen illallispaikka.

Crispy pork ihanassa hieman mahkeahkossa liemessä, nuudelit tarjoiltiin eri lautaselta. Ruuassa oli makua, mutta vain aavistus tulisuutta.

Paisanon perjantain ruokalista

Matkalla lounaalle tapahtui hauska yllätys. Chattailin kiihkeäsi assarimme kanssa vielä metrolaiturilla. Yhtäkkiä kuulin vierestäni tutun äänen ja vieressäni oli bloggaaja Tiia blogista https://tiiakoivusalo.fi/. Vuosikausia olemme seuranneet toistemme blogeja, mutta emme ole ikinä törmänneet missään tätä ennen. Ihana yhteensattuma!

Tämän vauhdikkaan arkiviikon päätteksi ajelin vielä perjantai-iltana Pirkanmaalle yökyläilemään ystäväni Leenan luokse. Bensan hinta on nykyisin niin kauhistuttava, että matkalla katselin kulutusmittaria ja mietin, että pitäisikö ajaa alinopeutta motarilla bensaa säästääkseni.

Minua jo hieman jännittää, että kestääkö raihnaisen keski-ikäisen kunto tätä kaikkea ihanaa töiden lisäksi. Tämän viikon aion vielä painaa samanlaisella intensiteetillä ja sitten on vuorossa vähäisempää vapaa-ajan ohjelmaa. Mutta jopas oli mahtava viikko! Etenkin kun viikonloppu tähän perään oli täynnä hyvää ruokaa, ystävän seuraa, kiinnostavia keskusteluja, upea museovierailu, kaunista säätä ja vaarin kanssa kahvittelua.

Kivaa uutta viikkoa!

12 kommenttia:

  1. Vau miten tyylikkäitä kuvia! <3 Komea on poika. Hyvä, että kuva-asia järjestyi lopulta.

    Minä nostan taas hattua, että pystyt uimaan noin kylmässä. Minä olisin suosiolla jäänyt odottelemaan sitä 27 astetta. :-D

    Mukavaa ja vauhdikasta viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Silloin pitää mennä, kun on kiinnostusta, kuntoa ja jaksamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvasti sanottu!
      Välillä kyllä käy mielessä, että pitäisi varmaan justeerata prioriteettejä siten, että kaikki liikunta olisi ykkösenä ja istumista pitäisi vältellä mahdollisimman paljon :)

      Poista
  3. Upeita kuvia Roihuvuorelta ja siis todellakin UPEAT rippikuvat!!
    Mut on opetettu nämä Wolt-uutiset aina "loikkaamaan", kun tyttäreni vaikuttaa Foodooralla, hih - ainakin viime viikolla Forumin kulma oli komean vaaleanpunainen "Näillä Eväillä"!
    Voi sun polvea - fyssarilta varmaan saanut hyvät vinkit reisilihasten vahvistamiseen - vastuskumpparit! Tiedän tunteen, mun polvet kans ikuinen riesa ja useampaan otteeseen leikattu, mut aina vaan opetellut uudelleen kävelemään joten meillä vakkarina kumpparit sohvannurkassa, jo varttikin päivässä hyvä.
    Ja sähköavusteinen pyörä - jeee, ei enää kivun kanssa polkemista ennenkuin synoviaali taas kasvaa! Toivottavasti saat polven kuntoon - olet kans niin meneväinen ja tekeväinen - siis sellaisesta nauttiva, että tärkeä juttu - tsemit!!
    Ja hyvää pidennettyä viikonloppua lomaa - ymmärsin, että perjantai vapaata! Mahtavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Sinulla on hyvät perusteet tuosia Foodoraa :) Minä käytän aika vähäisesti kumpaakaan, mutta nuoriso se aina välillä vinkuu haluavansa tilata parempaa ruokaa Woltilla :D Ja yleensä yritän sen estää.

      Minulla ei enää toinen polvi suoristu ja kulma vuosi vuodelta kasvaa. Vaihtoonhan se on menossa enemmin tai myöhemmin. Reisilihasten vahvistus on hyväksi ja ylipäänsä liikunta polvelle, mutta sellainen jossa ei tule paino polven päälle. Yritän orientoitua huolehtimaan terveydestäni paremmin. Olen luonteeltani nautiskelija ja mukavuudenhaluinen, joten vaatii hieman tsemppiä!

      Minulla ja keskimmäisellä on perjantai vapaata ja yhteinen kaupunkireissu edessä. Tosiaan toivon, että kroppa kestää kävelimisen.

      Poista
  4. Sä olet kyllä sellainen ihana viipottaja <3!! Toi onnistunut kuva nuorelle on tosi tärkeää, nuoren itsetunnon kannalta. Toki ihan kaiken ikäisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistunut kuva on minustakin nuorelle tosi tärkeä ja tekeehän se kenelle tahansa ihan hyvää.

      Poista
  5. Kirsikkapuisto näyttää upealta! Samoin onnistuneet rippikuvat! Harmi, että edelliset menivät pieleen. Ovatko mitenkään kommentoineet asiaa? Vai oletko kysynyt?
    Kävit sitten sähkökiikussa istuskelemassa :)

    VastaaPoista
  6. Onnistuneet rippikuvat todella - ja varmasti auttaa, että kuvattavakin on mukana asiassa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 🌸 Kuvauksen rento ilmapiiri oli hyvä, ei tarvinnut pinnistellä eikä vääntäytyä outoihin asentoihin eikä yrittää hymyillä.

      Poista
  7. Todella onnistuneita kuvia rippikuvia. Poikasi on hyvin kuvauksellinen joten hänessä voisi olla ihan malliainesta - wink wink! Muistan, että kun omaa rippikuvaani otettiin meillä oli kuvaamassa vanhempien tuttu, joka sai kyllä "rikottua jään" ja kuvista tuli rentoja. Sama kuvaaja otti aikoinaan myös yo-kuvani ja parasta oli se, että hän tuli kotiin ottamaan kuvia. Oli myös tuttu ja turvallinen ympäristö.

    Sähköavusteinen polkupyörä kuulostaa hyvältä. Pitäisi ehkä itsekin hankkia. Olen vain ymmärtänyt, että niitä saa odottaa todella pitkään kun ovat niin suosittuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvista tuli onnistuneet, tilanteen rentous vaikutti siihen paljon. Valokuvaajan idea oli kokeilla myös noita tuollaisia sivuprofiili tai osittain sivuprofiilikuvia, ja niistä tuli meidän suosikit.

      Kivaa alkanutta viikkoa Marjo!

      Poista