22. lokakuuta 2021

Syyslomailua ja perheretki

Meillä pojat ovat viettäneet syyslomaa ihan vaan kotosalla. Lomaohjelmana on ollut kavereiden kanssa hengailua ja tietokoneella pelaamista. Lisäksi sellaisia arkisempia puuhia kotona kuten kokkailua ja leipomista. Loman aluksi järjestin pakollisen perheretken. Esikoinen on kärsinyt pienestä flunssasta ja hän jäi kotiin. Uusi normaali on ainakin toistaiseksi se, että pienessäkään flunssassa ei voi edes kahdesti rokotettu mennä oikein mihinkään.

Perheretki alkoi ulkoilulla Töölössä. Olipas viileä päivä! Tarkenimme juuri ja juuri tehdä kivan mittaisen lenkin Töölössä. Kävelimme katsomaan Sibeliusmonumenttia ja sieltä museoon.





Ulkoilulenkkimme päättyi Reitzin säätiön museoon. Reitzin kotimuseossa en ole käynyt koskaan aikaisemmin, vaikka useasti olen vierailua suunnitellut. Museo on auki kahdesti viikossa ke 15-18 ja su 14-17. Rajoitetuista aukioloajoista johtuen käyntini on lykkääntynyt tähän saakka.

Lauri Reitz on ollut varakas helsinkiläinen grynderi, joka sijoitti varallisuuttaan jo elinaikanaan kotimaiseen taiteeseen sekä antiikkiin. Reitzien säätiöidyllä varallisuudella jatkettu taidekokoelman kasvattamista.

Kuvakaappaus: https://www.reitz.fi/

Reitzin kotimuseossa on paljon tunnettujen suomalaisten taidemaalereiden, kuten Edelfedt, Gallen-Kallella, Scherfbeck, Simberg ja Von Wright. Naistaitelijat ovat hyvin edustettuna. Useiden Scherfbeckin töiden lisäksi kokoelmaan kuuluu Maria Wiikin tauluja.

Scherfbeckin töitä kotimuseossa on kaikkiaan 15, joista nähtävillä on tällä hetkellä yli puolet. Uusin hankinta on Sininauhainen tyttö. Säätiö on ostanut sen tänä vuonna Ruotsista, se maksoi 1,7 miljoonaa euroa.


Miljoonaseinä eli rivi Helene Scherfbeckin maalauksia
Toinen vasemmalla oleva Sininauhainen tyttö on säätiön uusin hankinta

Korona-ajan perhepotretti museossa

Lisää  Scherfbeckin töitä

Tämä kokonaisuus ja etenkin keskellä oleva Edelfeldtin teos nousi suosikkieni joukkoon
 
Ylempi maalaus on minusta ihana, sen on tehnyt minulle tuntematon Amélie Lundahl.
 


 Suosikki Edelfedt jäi kuvaamatta, mutta löytyi Instasta.

Herkkä Maria Wiikin maalaus

Museo on mukavan kokoinen, pojat jaksoivat sen lävitse hyvin. Mikä parasta, museoon on vapaa pääsy. Museo sijaitsee Reitzin rakennuttamassa talossa osoitteessa Apollonkatu 23 B 64, 6. krs.
 
Olin luvannut sivistyville ulkoilijoille palkinnonkin. Retken päätteeksi oli luvassa pizzaa. Tarkoituksenamme oli mennä hyväksi koettuun Mamma Rosaan, mutta emme saaneet pöytää sinne. Löysin toisen töölöläisen italialaisen ravintolan nimeltä Villetta. Paikka oli puitteiltaa hieman vaatimaton, mutta pizzat oli parhaita pitkään aikaan. Meiltä iso suositus Villettan pizzoille sekä tiramisulle. Nam!
 

 

Perhe retki onnistui kaikkiaan mainiosti!
 
Alla muutamia lomaviikon räpsyjä

Taitaa olla aika pakata pingispöytä talvisäilöön. Siihen loppuu terassikauteni lasitetulla terassillamme


Kuvaus alkaa taas käydä mahdottomaksi vähäisen valon vuoksi. Kuvassa keskimmäisen tekemä erinomainen pasta carbonara.

Kuopuksen ja keskimmäisen tekemät mokkapalat

Poikien loma alkaa lähestyä loppusuoraa. Viikonlopun ruokakohokohta lienee seuraavat pizzat. Minä olen menossa viikonlopuksi askartelemaan ystävieni kanssa mökille. Yleensä kun olen poissa, niin perheen miehet tilaavat pizzat.

Kivaa perjantaita ja viikonloppua! 

 

12 kommenttia:

  1. Nämä sun postaukset sai tajuamaan taas, etten tee poikien kanssa ikinä mitään paitsi ole kotona. En mä usko niiden kärsivän siitä, koska täällä me kaiket päivät kohdataan ja höpistään, mutta silti. Muistaakohan pojat että kun ne oli pieniä oltiin kauheasti menossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyylejä olla ja elää on monenlaisia ja tietysti ulottuu siihen, miten ollaan isojen lapsien kanssa. Pienien kanssa elämäntyyli on samanlaisempi kun pienet tarvitsevat ruokaa, lepoa, ulkoilua ja leikkiä. Isojen lasten kanssa jotkut kalastaa, urheilee tms. koko ajan. Mikä nyt ketäkin kiinnostaa. Meidän perheen jutuiksi on muodostunut perheretkeily, ruoka, uiminen ja lautapelit. Teillä se yhteinen juttu on joku muu.

      Ei meillä pojat nykyisin enää sano, että äiti me halutaan retkelle :) Mutta lähtevät mielellään mukaan. Koska itse tykkään näistä pikkuretkistä todella paljon, niin tulee vietyä perhettä mukana. Jos Hra Kepponen järjestäisi vapaa-aikamme, niin se olisi enemmän kotikeskeistä.

      Poista
  2. Ihanat lomakuulumiset!

    Meidän entiset teinit ovat jo aikuisia ja yhteiset hetket suunnitellaankin hyvissä ajoin etukäteen. Seuraavaksi vuorossa taitaa olla joulu 👍. Pienemmällä porukalla tavataan toki ennen sitäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Aika menee niin nopeasti, että kohtahan nämä meidänkin teinit ovat aikuisia. Toivottavasti pojat tulisivat aina silloin tällöin mukaan perheretkille vielä silloinkin.

      Poista
  3. Kiitos museovinkistä <3 Kotimuseot ovat viehättäviä, ennätin käydä Katajanokalla keväällä -20 ja vieläkin on muistissa huonekalut, kukat, kattaukset ja muut yksityiskohdat. Tämän laitan kyllä muistiin ja kohteeksi kun toimistolle hybridisti palataan.

    Ihanaa askarteluviikonloppua! Kävin juuri postista paketin ja puran uusia tarvikkeita, toisen paketin saan tiistaina. Askartelua täälläkin viikonlopun ja varmaan kaikki vapaat hetket ennen työpäivää ja sen jälkeen. Ja palaveria kuunnellessa on mainiota aikaa leikellä kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on se Katajanokan kotimuseo vielä näkemättä. Se oli yksi vaihtoehto synttäreitteni ohjelmanumeroksi, joten olen sitä hieman säästellyt :) Nyt olisi aika käydä sielläkin.

      Minä en ole ostanut pitkään aikaan uusia askartelutarvikkeita, korttipohjia, teippiä ja jotain pientä joulupaperikkoa lukuunottamatta. Nyt noin 10 vuotta sitten käytettynä ostamani Promarkerit ovat tulleet tiensä päähän ja pitäisi valita uudet tussit.

      Tuo on muuten hyvä idea tehdä jotain käsillä palaverin aikana. Aloin juuri miettimään, että onnistuisikohan väritys. Vai onko väritys sellainen, että se ohjaa aivoja eri urille ja jää palaverin asiat sisäistämättä.

      Poista
    2. Värittäminen onnistuu oikein mallikkaasti myös, vaikka puhelimessa puhuessa :) Pieniä leimakuvia joskus pahimpaan joulukorttienteon ruuhka-aikaan sain valmiiksi nopeasti pinon ja palvelu hoitui paljon rennommin ja iloisemmin.

      Poista
  4. Mukavia lomakuulumisia. Täälläkin on vietetty lomaa. Kotosalla on oltu ja kotikaupungissa pyöritty :) Mieli olisi halajanut enemmänkin, mutta koko perheellä ei ollut lomaa. Äkkiä on viikko mennyt! Täällä on muuten lumi maassa. Saa nähdä tuliko pysyvä lumi vai vieläkö sulaa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin aikainen lumen tulo olikin aikamoinen syyslomayllätys. Ylöjärvellä on lapset tehneet lumiukon ja kaveri postaili viikolla lomakuvia Saariselältä ja lunta oli 35cm. Kylmää on ollut Helsingissäkin, mutta lunta ei sentään vielä tullut.

      Poista