5. huhtikuuta 2021

Pääsiäisen vietosta ja kohti Meri-Lappia

Lisääntynyt valo ja paremmin toimiva diabeteslääkitys on tehnyt sen, että pystyn ajoittaisiin toiminnallisiin purskeisiin. Niinpä päätin järjestää hieman pääsiäistä kotiin. 

Tein pikakukka-asetelman eli omin pikkukätösin istutin muoviruukuista narsisseja isompaan astiaan. Seuraavaksi tein pääsiäisaskartelun. Päällystin sellaisella ohuen ohuella servietillä mignonmunia. Asettelin oman perheen mignonit narsissien alle. Homma oli vartissa valmis ja tykkäsin kovasti pääsiäisasetelmastani :)

Astiassa sain ystävältäni joulukukan ja totesin, että astia sopii ihan jokaiseen vuodenaikaan. Kuvassa narsisseissa on vielä tosi vähän kukkia, nyt niin on kymmenittäin

Pika-askartelu eli mignonmunan kietaisi ohueen kahviserviettiin. Yleensä käytän solmiamiseen nauhaa, mutta nyt askartelulaatikosta osui käteen tuollaisia kukkia

Pitkäperjantaina valmistin ensimmäisen lammasaterian: lammaslihapullia cuscuspedillä ja fetajuustokastiketta


Lauantaina kävin vaarilla kyläilemässä, vein vaarillekin päällystetyn mignonmunan. Herkuteltiin mämmillä kuohukerman kanssa. Ihmeiden aika ei ole ohitse: join vaarilla kaksi pientä kuppia kahvia ja söin ison annoksen mämmiä ja kotona join tölkin cocis zeroa eikä vatsani reagoinut mitenkään. Muutama kuukausi sitten olisin istunut ainakin tunnin vessassa ja kironnut tyhmyyttäni. Kyllä maistui mämmi hyvältä, edellisestä annoksesta olikin kulunut ainakin kaksi vuotta.



Vapaapäivinä on ollut aikaa heräillä hitaasti ja nautiskella aamiaisen jälkeen kahvia ja pullaviipale. On voinut rauhassa lueskella nettihesaria, blogeja ja kirjaa. Mukavaa rentoilua!
 

Varsinaisen pääsiäisaterin söimme sunnuntaina eli ensimmäisenä pääsiäispäivänä. Ruuaksi oli lampaan filettä ja valkosipuliperunoita. Omatekoiset valkosipuliperunat ovat parhaimmat, mutta oikaisimme käyttämällä kaupan pakastealtaan perunoita.


Minä valmistin pääsiäisaterialle mangojuustokakun. Pojat ovat kasvaneet niin isoiksi, että kakutkin maistuvat nykyisin.

 
Minulla toinen pääsiäispäivä kuluu autossa. Harmillisesti sääennuste lupaa pitkälle matkalle vettä, räntää ja lunta. Siitä huolimatta olen lähdöstä aika täpinöissäni. Lähden ystäväni Ilonan kanssa hänen sukunsa mökille Meri-Lappiin. Olen aivan hämmentynyt, että on olemassa alue, jota kutsutaan Meri-Lapiksi. Ei sen puoleen ei minulle ole tuttu nimitys Länsipohjakaan, jolla nimellä alue tunnetaan myös. Ajamme siis yhtäsoittoa Helsingistä Meri-Lappiin.

Olen ottanut tehokkaan kahden viikon kotikaranteenin, jonka aikana olen käynyt kahdesti noutamassa take away ruokaa ja vaaria tapaamassa. Kävin myös kaiken varalta koronatestissäkin. Olemme aikeissa pysytellä omissa oloissamme, paitsi hieman polttelee mahdollisuus käydä taidemuseossa. Reissun kohokohtana piti olla risteily jäänmurtajalla Kemistä ja jäiden keskellä kuivapuvussa kelluminen, mutta ne ovat kaikki peruttu koronan vuoksi.

Todennäköisesti vietämme Meri-Lapissa melkein kaksi viikkoa, suurimmaksi osaksi etätöitä tehden, mutta myös hieman lomaillen ja päivittäin nauttien kevättalven hohtavista hangista ja toivottavasti myös auringonpaisteesta. Alustavasti ohjelmassa on hiihtoa Tornion joella, lumikenkäilyä Aavasaksan vaaralla, avantouintia ja kenties pilkkimistäkin. Laskettelusuksetkin ovat mukana.

Leppoisaa toista pääsiäispäivää ja mukavaa uutta viikkoa!
Yritän ehtiä päivittelemään reissukuulumisia pohjoisesta blogiin, insta päivittyy ainakin https://www.instagram.com/kepposet/

16 kommenttia:

  1. Huikeeta, sä lähdet "lomalle" pariksi viikoksi. Toivon pelkkää ihanaa aikaa siellä. JA vitsit sun herra kepposesi on ihana, kun "päästää" sut. Näen niin paljon muunlaista menoa. Yleensä miehet saa reissata, mutta naiset saa pysyä kotona :(
    Ihanan asetelman olit tehnyt. Ehkä minäkin ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihanaa vaihtelua elämään. Istun juuri kirjoituspäydän ääressä ja pidän kahvitaukoa. Katselen joen ylitse Ruotsin puolelle ja teen liikennelaskentaa. Ihan täysi hiljaisuus olisi muuten, mutta välillä kuuluu, kun kaveri puhuu puhelinpalaverissaan.

      Hra Kepponen on hyvin tasa-arvoinen ja pärjää poikien kanssa ilman minuakin. Kun pojat olivat päiväkoti-ikäisiä minä tein jossakin vaiheessa aika paljon matkatöitä, silloinkin Hra K pärjäsi poikien kanssa. Meillä ei myöskään ole mitään mustasukkaisuutta, että Hra K miettisiä, että nyt se jahtaa vieraita miehiä reissuillaan :D

      Tuollaisten pienien juttujen tekeminen on minusta kivaa. Vartissakin saa kaikenlaista aikaiseksi. Suosittelen :)

      Poista
  2. Servettipäälystys näyttää kivalta.
    Etätyö antaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia. En osaa edes kuvitella itseäni etäilyyn, kun se ei ole mahdollistakaan ;) Osaako sitä rajata työaikaa, vai onko vähän niinkuin töissä ajatuksissaan koko ajan?
    Ei sen puoleen, minä olin koko viime yön "töissä". Iltavuoron jälkeen ajatukset jää pyörimään ympyrää.
    Herkullisen näköistä murkinaa ! (paitsi mämmi...).
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Minä olen aika hyvä sulkemaan työjutut mielestä vapaalla moneen muuhun verrattuna, mutta silti työaika limittyy vapaa-ajan kanssa. Teen iltana tai kahtena viikossa hommia illalla yhdeksän jälkeen vaikka työaika olisikin täynnä. Sunnuntai-iltana katson aina ennakkoon, että mitä on sähköpostissa. Vastaan kesälomallakin työpuheluihin ja hoitelen juoksevia asioita. Edellisessä työssäni samalla työnantajalla olen tehnyt töitä ihan kaikkina pyhäpäivinä. Meillähän ylitöistä ei makseta mitään, tunteja voi kerryttää työanajanseuranta järjestelmään 40 edestä ja pitää sitten vapaina pois. Tuntiseuranta ja vapaanottaminen on ollut monen vuoden neuvottelun tulos ja ammattiliitto kanteli johonkin EU:ssa, josta rapsahti virallinen toruminen ja sitten tuli muutos asiaan :) Olen joskus jouluaattoaamuna viimeistellyt tarjousta.

      Mutta nykyisin etätyö antaa aivan uudenlaisia mahdollisuuksia, kun voi työskennellä mökiltä tai vuokramökiltä. Periaatteessa voisi vaikka kiertää Suomea asuntoautolla/vaunulla ja olla milloin missäkin. Minä olen tehnyt omalla mökillä muutamia etäpäiviä myös. Oma työnantajani ei salli etätyöskentelyä ulkomailla, mutta olen takavuosina katsellut, kun joku työnantaja markkinoi mahdollisuutta tehdä esim. 2vkoa-1kk etätöitä vaikka Thaimaassa jossa oli työnantajan vuokraamat huoneistot.

      Poista
  3. Mukavaa reissua, toivotaan että säät olisivat suotuisat edes osan aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ensimmäinen päivä on ollut aika pilvinen, mutta nyt näkyy jo pientä rakoilua pilviverhossa. Huomiseksi sääennuste lupailee, että aurinko silloin tällöin näyttäytyy pilvien lomasta :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Maikku ja mukavaa alkanutta huhtikuuta sinulle :)

      Poista
  5. Ihanaa, rentouttavaa lomaa <3 Nauti täysillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru :)
      Kivaa "tynkäviikkoa", niin hämmästyttävää, että yhtäkkiä puolet arkiviikosta takana.

      Poista
  6. Mahtavaa, että vatsasi sietää entistä paremmin kaikenlaista!

    Oikein ihanaa ja ikimuistoista matkaa! Mullakin löi ihan tyhjää, kun luin otsikosta tuon Meri-Lapin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella nopeasti totuin siihen, että voi vähän vapaammin syödä ja muutaman kerran on iskenyt sellaisia oireita kuin ennen oli ihan päivittäin ja olen ollut aivan järkyttynyt. Kovasti toivon, että vatsa pysyisi tälläisessä kunnossa.

      Täällä paistaa tänään aurinko aivan mahtavasti. Katselen mökin ikkunasta Tornion joelle, jossa paikalliset huristelevat moottorikelkoilla ja joen toisella puolella siintää erittäin kielletty alue eli Ruotsi :D

      Kivaa loppuviikkoa!

      Poista
  7. Tervetuloa Meri-Lappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toinen kokonainen päivä täällä menossa ja aurinko paistaa ihan mahtavasti. Kävin juuri ulkona ja auringon lämmön suorastaan tuntee. Joella huristelee silloin tällöin joku moottorikelkalla ja jotkut miehet pilkkivät tuossa mökin kohdalla. Olen ihan fiiliksissä.

      Poista
  8. On hieno kakku ! Ja hienot pääsiäiskoristeet. Täällä jäi rairuohot kasvattamatta, tuntuu että ihan lässähdin ennen pääsiäistä. Tosin täällä ei ole pitkää viikonloppua niin sekin vähän rauhoitti koristeluintoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Pitkä viikonloppu on kyllä ihan pääsiäisen paras puoli :D Onkos teillä edes toinen pääsiäispäivä eli maanantai vapaa?

      Minullakin jää yleensä rairuoho kasvattamatta. Jotenkin sitä aina huomaa, että ollaankin jo pääsiäisviikolla, eikä ole edes rairuohon siemiä.

      Poista