9. kesäkuuta 2020

Sinut on määrätty tartuntatautilain nojalla karanteeniin

Meillä on takana aika kuumottavat pari viikkoa.

Täytyy myöntää, että kun koronalle altistumisesta ja siihen liittyvästä kahden viikon karanteenista saa puhelinsoiton, niin ajatukset lähtevät laukkaamaan. Soitto on ihan erilailla pysäyttävä, kun se osuu omalle kohdalle tai omaan perheeseen. Soiton jälkeen ehdin miettiä, että mitä sitten tehdään, jos me molemmat vanhemmat sairastumme pahasti tai tarvitsemme jopa sairaalahoitoa. Kuka hoitaa lapsia? Pitäisikö tehdä testamentti ja hoitotahto? Pelkkä altistuskaranteenikin nostaa stressitasoa. Ei se ole kaikilla sellainen, että rauhassa vaan odotellaan ja katsellaan, että kuin käy.

Mitä meille tapahtui? 10 kotona vietetyn viikon jälkeen Hra Kepponen osallistui liikepalaveriin. Hänen yrityksestään osallistui 5 henkilöä ja uutta mahdollista kotimaista kumppania edusti kaksi henkilöä. Kenelläkään palaveriin osallistuneella ei ollut oireita. Palaveri kesti pari tuntia, se pidettiin tilavahkossa kokoushuoneessa. Ei kätelty, käsihygieniasta huolehdittiin.

Palaveri oli toukokuisena maanantaina. Keskiviikko aamupäivällä Hra Kepposen kolleega otti yhteyttä. Mahdollinen liikekumppani oli ilmoittanut saaneensa flunssan ensioireet saman iltana ja saaneensa keskiviikkoaamuna positiivisen koronatuloksen. Iltapäivällä soitti kaupungin viranomainen ja asetti Hra Kepposen tartuntatautilain nojalla viralliseen karanteeniin.

Koska testit ovat kalliita ja oireettomilla mutta sairastuneilla testituloksista on huomattava osa virheellisiä negatiivisia, altistuneet eivät pääse testiin ennenkuin oireet ilmaantuvat. Toki tällä hetkellä saattaa päästä yksityisellä puolella testiin omalla kustannuksellaan, vaikka ei olisikaan oireita. Soitosta alkaa odotus. Odotuksen päättä sairastuminen tai viranomaisen ilmoittama karanteenin päättymisaika. Mietimme yksityistä testausta, mutta tuon 14vrk aikana testauksen olisi voinut joutua tekemään useamman kerran ja siltikin olisi voinut saada vaikka pari negatiivista ja silti vielä sairastua karanteenin aikana.

Hra Kepponen osaa olla erittäin zen. Hän pystyi keskittymään töihinsä aivan normaalisti. Minulla meni keskiviikko ja torstaikin ihan harakoille.

Kotona aloitimme kevyet eristystoimet. Hra Kepponen siirtyi nukkumaan olohuoneeseen varavuoteeseen ja aloitti laajan kertakäyttöhanskojen käytön käsien pesemisen lisäksi. Hankimme vähän kertakäyttöisiä puhdistusliinoja, joilla voi helposti pyyhkiä esim. ovenkahvoja ja vesihanoja.

Hra Kepposen tilastoguru-kolleega teki tilastollisia malleja saatavilla olevan oireiden ilmeentymisdatan perusteella ja päätyi siihen, että vielä viidennen päivän päästä altistuksesta ei voi huokaista helpotuksesta. Siihen mennessä vain puolet ovat sairastuneet. Päivän 10 jälkeen todennäköisyys sairastua on vain muutama prosentti.

Päivän 7 kohdalla Hra Kepposen tiimiin osui. Yksi tiimistä sai flunssan oireet ja seuraavana päivänä positiivisen testituloksen. Hän on nyt sairastanut viikon. Oireet ovat olleet kuulemma kuten perusflunssa, mutta hirvittävä väsymys. Nyt sairastuneesta tuntuu siltä, että tauti on väistymässä. Kovasti toivomme kaikki, että ei tule takapakkia. Sairastunut sanoi, että ennen koronaa hän olisi tietenkin lähtenyt sellaisessa pikkuflunssassa toimistolla, mutta treenit olisi jättänyt väliin. Koronan on nyt pakko katkaista se kulttuuri, jossa töihin tullaan räkäisenä ja yskäisenä! Olen niin inhonnut sitä, että toimistolle tullaan pää kainalossa levittämään viruksia.

Sairastumisuutisen jälkeen vatvoin taas lyhyesti kaikki ikävät skenaariot. Hra Kepponen pysyi oireettomana koko karanteeniajan ja on oireeton edelleen. Uskallan nyt hengittää vähän helpommin, me taisimme selvitä pelkällä säikähdyksellä.

Vaikka karanteeni koski ainoastaan Hra Kepposta, olemme viettäneet koko perhe lähes karanteenin omaista elämää. Olen joutunut käymään kahdesti ruokakaupassa kotiin kuljetettujen ostosten lisäksi. Muuten olen pysytellyt kotona, enkä ole tavannut ketään. Olin odottanut kovasti, että pääsisin ravintolaan syömään ja tapaamaan ystäviäni hieman laajemmin. Hra Kepposen altistuminen ja kolleegan sairastuminen sai minut näkemään tilanteen pessimistisemmin ja arvioimaan riskejä entistä tarkemmin. Nyt en tiedä, että uskallanko ruokailla ainakaan sisällä ravintolassa, maauimalaan menemisessäkin näen riskit eri lailla kuin ennen ja taidan haluta tavata ystäviänikin vielä vain ulkotiloissa.

Meidän perheeltä teille sellaiset terkut, että huolehtikaa turvaväleistä ja käsihygienistä. Tämä ei ole vielä ohitse. Pysykää terveinä! 

22 kommenttia:

  1. Huh, onneksi selvisitte säikähdyksellä! Mun on kyllä valittaen todettava, että mä taidan kuulua niihin jästipäihin, jotka eivät osaa ottaa asiaa vakavasti, ennen kuin itse tai joku lähipiiriin kuuluva sairastuu (mitä ei toivottavasti tule tapahtumaan). T.nimim. ensi viikolla Viroon menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tällä kertaa onnea matkassa!

      Työkaverini oli 3vkoa hengityskoneessa ja on ollut kohta 3kk sairaalassa ja nyt sitten tämä miehen altistuminen vielä. Nämä kokemukset jarruttelevat minua pyörimään pääosin kotosalla. Jossain vaiheessahan sitä pitää alkaa vähän availemaan elämää, mutta toistaiseksi pienin askelin.

      Turvallista ja kivaa Viron matkaa. Ymmärtääkseni laivat ovat vielä hyvin tyhjät ja toivottavasti onnistutte välttelemään väkijoukkoa laivalle mennessä ja poistuessa. Raportoipas että miten korona on vaikuttanut käytäntöihin laivalla.

      Poista
  2. Kauhistus sentään, vaan onneksi ei teille rantautunut♥ Kyllä se odottaminn ja jännitys on kamalaa mihin tuossa karanteenissa joutuu...ja voi sitä huolen määrää. Ihanaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi emme sairastuneet! Oli onnea matkassa. Yllättävän pitkältä tuntuu tuollainen pari viikkoinen odotella, että sairastuuko vai eikö.

      Kivaa viikkoa Päde!

      Poista
  3. Voin uskoa, että tuollainen tilanne on varsin stressaava mutta onneksi miehesi ei sairastunut. Mulla oli myös läheltä piti tilanne toukokuun alussa, olin karanteenissa ja kävin testissäkin muttei onneksi ollut.

    Oon ihan samaa mieltä tuon kanssa, että tästä voisi kaikki ottaa opiksi ja pysyä kotona sairastamassa. Todella moni tulee räkäisenä töihin tartuttamaan ja sitten sairastuu kaikki.

    Meillä on tehostettu käsienpesua heti alusta asti ja turvavälejä pidetty.
    Mukavaa kesäkuuta ja pysytään terveinä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli tällä kertaa onnea matkassa! Niin oli sinullakin, kun et saanut tartuntaa. Harmi, että sinäkin jouduit kokemaan tuon altistusstressin.

      Kiitosa samoin - kivaa kesäkuuta ja terveitä päiviä!

      Poista
  4. no huh!
    Olen kauhistellut, miten selviäisimme karanteenista, saati sairastumisesta.
    Sen verran teimme, että kirjoitimme peruskaavan mukaiset edunvalvontavaltakirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisin onneksi saa ruokatoimituksen kaupasta paljon nopeammin kuin maalis-huhtikuussa, jolloin meillä päin odotusaika oli viikon. Siinä sitä on ollut perheillä järjestelemistä, jos molemmat ovat karanteenissa, että miten hoituu ihan perus ruokahuoltokin.

      Minulla on puhelimessa linkki edunvalvontavaltakirjaan ,jos tarve iskee. Toivottavasti ei iske.

      Poista
  5. se edunvalvontavaltakirja kannattaa täyttää ajoissa. Todistajat (2kpl) täytyy olla yhtäaikaa paikalla valtuuttajan kanssa. Jos on sairastunut, on vähän kinkkisempää...
    Tai sitä en tiedä, josko sen voi antaa jotenkin sähköisen tunnistautumisen kautta. Mulla on ihan perinteinen paperiversio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tiedosta. Pitänee vissiin tehdä valmiiksi. Siinä vaiheessa, jos toinen meistä potee koronaa, niin voi olla vaikeuksia löytää halukkaita todistajia.

      Poista
  6. No voi ei mikä stressi ollut. Onneks selvisitte säikähdyksellä.
    Mun tutun vaimo sai koronan, miehensä oikein triplariskiryhmää. Mies eikä tytär sairastuneet. Aika ällistyttävä tuo koronan tarttuminen pikkupalsusta, mutta ei samassa talossa asumisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se keljua odotella, että iskeekö tauti vai eikö iske. Tuo kaksi viikkoa on niin pitkä aika, että siinä ehtii moneen kertaan käydä kaikki kamalat skenaariot lävitse.

      Koronan tarttuminen on tosi outoa. Jos on tarttuakseen, niin tarttuu todella helposti. Kuten tuollaisesta parin tunnin palaverista. Sitten taas ei tartu kaikkiin. Minun kolleegani, joka on ollut 3kk sairaalassa sairasti koronaa kotona ensin ja se ei tarttunut hänen vaimoonsa eikä tyttäreensä. Yhdellä kaukaisellakin työkaverilla puoliso sai tartunnan, mutta se ei levinnyt kenenkään perheessä. Nythän lehdissä on ollut paljon kirjoittelua siitä, että todennäköisesti geeneistä löytyy syy sille, miksi toiset sairastuu pahasti ja toiset eivät.

      Poista
  7. Onneksi selvisitte säikähdyksellä! Tämä on hyvä muistutus nyt kun koronarajoituksia on purettu ja höllennetty, että itse tautia ei todellakaan ole vielä voitettu. Yhden nolla-päivän jälkeen tulikin sitten taas 33 uutta tautitapausta ja tänäänkin taas 15 uutta. Meidän on vain nyt opittava elämää "uutta normaalia" ja muistettava turvavälit, käsipesut, yskimiset jne. Itse käytän edelleen kaupassa maskia ja käyn siellä pääsääntöisesti 22 aikaan. Kertakäyttökäsineet on myös kädessä. Koiralenkeillä olen ilman maskia mutta emme liikun ihmisjoukoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tilanne on paljon parempi nyt kuin keväällä, niin ei se todellakaan ole vielä ohitse. Kannattaa huolehtia turvaväleistä, käsihygieniasta ja tavata ystäviä mieluiten ulkona.

      Me saimme maskeja hankittua niin myöhään, että korona piikki oli jo ohitse. Nyt meillä on muutama maski kaiken varalta.

      Nyt kun moni paikka on auennut, niin tuohan se elämään piristystä, mutta tietenkin lisää riskiä. Toisaalta aika hyvin olen oppinut tapaamaan kavereita lähinnä vaan pelkästää ulkona ja pysyttelemään etäällä. Ollaan moneen kertaan naurettu sitä, että nykyisin ystävien tapaaminen on tosi terveellistä ja edullista, kun lähinnä kävellään ulkona tai sitten istutaan omilla tuoleilla jossain viheralueella omien eväiden kanssa :D :D :D

      Poista
  8. No huh, olipa tätä pelottava lukea. Toi kertoo kyllä kaiken siitä miten herkästi se tarttuu toi tauti. Onneksi ei teihin iskenyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona on kyllä erikoinen tarttumaan. Näköjään tarttuu todella, todella herkästi. Mutta sitten on taas niitäkin tapauksia, että yksi perheessä sairastaa koronaa ja muu perhe pysyy terveenä.

      Olen kyllä todella kiitollinen, että selvisimme tästä säikähdyksellä.

      Poista
  9. Olipa kuulumisia kerrassaan! On ollut melkoinem kokemus! Siinä on ehtinyt ajatella asiaa monelta kantilta ja moneen kertaan, pelätä ja parhaimpina hetkinä olla pelkäämättä, entä jos, mitä kun... Näitä asioita ajattelin epidemian alettua minäkin, kun mediassa ei juuri muusta puhuttukaan. Siirryttiin lähiopetuksestä etäopetukseen ja takaisin lähiopetukseen. Tytär on kesätöissä kassalla, mutta hygieniasta huolehditaan hyvin (tarkka siivous useita kertoja päivässä, käsineet, käsidesi, suojapleksi). On tämä ollut melkoinen kevät ja erikoinen kesä. Tätä aikaa muistellaan vielä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä suhtaudun moniin juttuihin keskimääräistä rennommin, mutta kyllähän tuossa kahden viikon aikana ehdin miettimään kaikki mahdolliset kauhuskenaariot lävitse. Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

      Voi olla, että minulle välittyi väärä kuva, mutta minusta yksi parhaiten työnantajilta sujuneita asioita oli tuo kassahenkilöiden suojaus. Nopeasti tuli pleksit eteen ja hygienian nosto käsidesillä ja hanskoilla. Näin jälkikäteen ajatellen on ollut ihan typerää pitää kassahenkilöitä siinä ihan framilla ja alttiina asiakkaiden suorille pärskeille.

      Onhan tämä ollut ennenkokematon aika ja kyllä minua ainakin vielä jännittää, että miten kesä menee ja millaisessa tilanteessa ollaan syksyllä lomien jälkeen ja koulujen alkaessa.

      Poista
  10. Aikamoiset viikot teillä takana. Onneksi selvisitte säikähdyksellä. Toivotaan, että tilanne helpottuisi hiljalleen ja uutta aaltoa ei tulisi. Tarkkana silti saa olla ja ohjeistukset muistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli onnea matkassa ettemme sairastuneet. Onnea riitti myös miehen työkaverille, jolle korona tuli hyvin lievänä ja viikon potemisen jälkeen se oli ohitse eikä häneen perheestään sairastunut kukaan.

      Onneksi nyt näyttää tartuntaluvut koko ajan painuvan alaspäin. Minäkin toivon, että ei tulisi takapaikkia.

      Kivaa juhannusta!

      Poista
  11. Onneksi on kääntynyt parhain päin teillätämä korona-asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tuuria, että selvisimme pelkällä säikähdyksellä ja tuuria oli siinäkin, että sairastuneelle työkaverille korona tuli hyvin mietona, eikä tarttunut häneltä enää eteenpäin.

      Poista