23. marraskuuta 2018

Ei pikkujouluja - eikä muitakaan huveja

Pikkujoulukausi alkaa kohta olla kiihkeimmillään ja ainakin minun korviini on kuulostanut siltä, että moni yritys on satsannut viime vuosia enemmän pikkujouluihin. Olen kuullut ihanista menuista, ohjelmasta ja teemajuhlistakin. Oma työnantajani ei jatkuvan säästökuurin vuoksi järjestä pikkujouluja lainkaan. Työnantajani ei järjestä mitään muutakaan juhlintaa tai tiimiytymistä tukevia aktiviteetteja -säästösyistä. Aivan ilman etuuksia emme ole, meillä on toimiva kuntosali ja jumppasali, jossa on pari ilmaista jumppaa joka päivä. Ja onhan meillä ilmaista kahviakin. Takavuosina olikin varsinainen kahviepisodi, kun kahvia ei saanut edes rahalla iltapäivisin ja firman tuottavuus varmaan romahti.

Joskus meillä oli muutaman kympin budjetti nokkaa kohden vuosittaista virkistäytymisrahaa, mutta sekin on säästösyistä leikattu pois. Jos työnantaja ei järjestä mitään, niin mitä sitten asialle voi tehdä? Noh, tietysti tee-se-itse-virkistyspäivä!

Työkaverini Ilonan kanssa ideoitiin tee-se-itse-virkityspäivää. Ajatuksena oli, että pois toimistolta työaikana, nolla valmistuatuminen ja halpaa. Päädyimme eväsretkeen Nuuksioon. Testasimme idean meidän pöytäryhmän miehillä ja he eivät kehdanneet kieltäytyä, joten ehdotin asiaa pomolle. Pomokaan ei kehdannut kieltää moista aktiivisuutta.

Pienellä sumplimisella suurin osa tiimistä suoriutui Nuuksioon retkeilemään aurinkoisena lokakuisena päivänä. Minulla oli muutama päivä buukattuna kalenterista ja aika tarkaan tuli seurattua Nuuksion sääennustetta tunnin tarkkuudella. Saimmekin todella kivan sään retkellemme.

 Nuuksiossa on paljon korkeuseroja, kunnon pudotus tässäkin

Pomo ei aivan ollut tilanteen tasalla. Hänen olisi pitänyt ymmärtää:
a) saapua lähtöpaikalle ajoissa, ei 25min myöhässä
b) tuoda eväsosuuteen alaisilleen edes pullapitko tai Fazun suklaarasia viereisestä S-marketista (sen sijaan päädyimme ruokkimaan omista eväistämme eväätöntä pomoa)
Pomo on muuten tolkun mies ja mukavakin, joten eiköhän me saada hänet vielä koulittua tiimitavoille ;) Hän väitti aamulla unohtaneensa koko tee-se-itse-virkityspäivän ja tulikin paikalle toimistokengissä ja nahkatakissa.

Minulla on ikuisuus siitä, kun olen viimeksi käynyt Nuuksiossa. Maaston korkeuserot tekivät minuun vaikutuksen jo ajomatkalla. Lenkillä tarvitsin huonojen polvieni takia muutaman kerran tukevaa kättä alaspäin mennessä. Heitimme siis 4km lenkin ja sen jälkeen virittelimme grillipaikalle tulet ja syötiin eväitä. Aktiivisen keräili vielä lenkin varrelta hieman sieniä. Työkaverini Ilona ne sienet aina ensimmäisenä bongasi. Olin epäillyt hänen retosteluaan, että hän löytää aina metsästä sieniä sieniaikaan katteettomaksi. Joudun nöyrtymään sen edessä, että toiset löytävät sieniä ja toiset eivät ikinä löydä sieniä. Miksi minun pitää kuulua jälkimmäiseen kategoriaan? Tykkään sienistä todella paljon.

Grillimakkara ulkokatoksella maistui taas yllättävän hyvältä :) Makkaroiden valmistumista odotellessamme paikalle tuli bussilastillinen aasialaisia turisteja. Rohkeimmat tulivat grillikatokselle tutkailemaan eväitämme.

Tee-se-itse-virkityspäivä toimi kivasti ja nyt mietimmekin, että mitäköhän keksisimme seuraavaksi. Onhan tässä sellainen hyvä puoli, että saa ainakin sellaisen virkityspäivän, josta itse tykkää.


 Muutama aasialainen turisti

Kaikenlaista löytyi työkavereiden repusta makkaran lisäksi. Jopa taskumatti ;)

Ihanan näköistä

Meillä on kyllä mukavan innokkaita järjestelijöitä ympäri firmaa. Monena vuotena meillä on ollut tee-se-itse-pikkujoulut. Tietty baari on ollut varattuna alkuillasta vain firman työntekijöiden käyttöön ja tuona aikana on esiintynyt aina vähintään yksi bändi, jossa soittaa firman työntekijöitä. Juomat ovat omakustanteisia. Kivaa on ollut noissa tee-se-itse-pikkujouluissakin. Tiimiytymistä ne eivät kyllä tue lainkaan, koska meidän yksiköstä niissä on käynyt vain pari tyyppiä. Toisaalta ihan kiva törmätä vanhoihin kolleegoihin vuosienkin takaa.

Onko sinulla työpaikalla pikkujoulut? Tee-se-itse-pikkujoulut vaiko työnantajan kustantamat?

14 kommenttia:

  1. Voi miten hieno idea ja kivassa paikassa saitte teidän virkistyspäivää viettää! Nuotiomakkara on niin herkkua ja kruunaa aina luontoretken:) Omalla työpaikalla työnantaja kustantaa pikkujoulut. Alkaakin olla pikkujoulu tunnelmat korkeimmillaan tätä aikaa. Minä ajattelin kotona laittaa viikonloppuna pikkuisen jo joulua:) Mukavaa päivää ja leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu ja retkeily on minulle ja monelle tiimikaverillekin mieluista puuhaa. Kivaa oli 👍

      Mukavia pikkujouluja sinulle! Minä jään kiinnostuneena odottelemaan kuvia joulukodistasi ja varmaan teet vähän jouluaskartelujakin

      Poista
  2. Sanonko vaan, että ihan paras idea ja ehdottomasti omasta mielestä tuhat kertaa mukavampaa, kuin iltapirskeet ja siihen mahdollisesti vielä pitää pakottaa sukkahousut ja muut sälät päälle. Juuri eräs ystävä kertoi, että viettävät itsenäisyyspäivää tuolla ensin päivällä reippaillen, nauttien vähän makkaraa ja illalla sitten illallista.

    Kivaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee-se-itse-virkistyspäivä oli onnistunut. Iltabileissä on tietysti se ongelma että kun menee kotiin, niin ei millään jaksaisi enää ponnistaa juhliin 😂😂😂 vaan just silloin se kotisohva on kaikkein kutsuvin.

      Toisaalta kun työantaja ei oöe järjestänyt mitään köh vähintään vuosikymmeneen, niin uskoisin pikkujoulujen kelpaavan työntekijöille. Minä ainakin taistelisin sohvan kutsua vastaan.

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Hieno idea ja tuo varmasti virkisti, kun päiväkin oli aurikoisen upea :)

    Meillä on tänä vuonna joululounas, ei siis mitään isompaa spektaakkelia. Mutta pääsemme ehkä lounaan ohessa muutamaan kivaan (ja varsin sivistyneeseen) paikkaan tutustumaan. Ihan jees näinkin.

    Kaipaisin kyllä myös sellaista iltajuttua, että saisi vetää ykköset päälle ja siemailla skumppaa. Ehkä toteutan sen sitten ihan omassa ystäväseurassa :D

    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä joululounas olisi minulle mieluinen juttu 👍 Aina ruoka mielessä 😂😂😂

      Ajatus bileistä johon pukeudutaan hyvin ja juodaan skumppaa on minusta erinomainen ajatuksen tasolla. Käytännössä olisin tuskissani: vaatekriisi, tukkakriizi ja hajonneet sukkahousut 😉

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  4. Onpa varsin mainio tiimi-idea ja pikkujouluidea!

    Meidän kolmen hengen työyhteisömme ei yleensäkään järjestä mitään erityistä keskenämme, jos olemme jossain tilaisuudessa yhdessä, olemme tavallaan töissä ja se on vähän omanlaistaan olemista sekin. Toisinaan olemme käyneet joulunalusviikolla yhdessä syömässä, ja pikkujouluiksi täytyy ehkä laskea sidosryhmille järjestetyt kekkerit (joita ei säästösyistä pidetä tänä vuonna)

    Varsinaisesti en kaipaa ainakaan työyhteisön pikkujouluja (tai vastaavia), mutta jotain sivistynyttä ja letkeää voisin kyllä hyvällä porukalla harjoittaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmen hengen porukka on tietysti aika pieni. Jos yksi jättääkin tulematta, niin kahdestaanko sitten pitää mennä? Toisaalta joskushan tuollainen porukka hitsaantuu tiiviiksi ja tekee mielellään kaikkea yhdessä.

      Poista
  5. Kiva, reipashenkinen idea ja hei Nuuksio on aivan ihana. Ja vaikka pomo olisi vähän höntti, ehkä sillekin annetaan anteeksi pikkujoulujen kunniaksi. :)
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin aivan unohtanut, kuinka hieno Nuuksio on. Ajattelin että viikonloppiretkeillään siellä perheen kanssa tulevaisuudessa. Työkaveri varoitti että grillikatokseen pitää jonottaa.

      Pomom vahvuus ei ole huomaavaisuus, mutta me ollaan hyviä kouluttamaan 😉

      Kivaa viikonloppua!

      Poista
  6. Tosi pienellä budjetilla mekin pikkujouluja vietetään. Tee se itse -pikkujoulut ovat toisaalta kiva idea ja kyllähän sekin ryhmäytymistä edistää, jos kaikki osallistuisivat! Itse viihtyisin kyllä enämmän luonnon helmassa kuin meluisissa kuppiloissa pikkujouluja viettämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tee-se-itse-meiningissä ole mitään vikaa, varmasti pärjää monelle kaupalliselle vaihtoehdolle. Ehkä siitä joku sellainen "hohde" kuitenkin uupuu. Luotnopikkujoulut voisivat ollakin tosi kivat. Onnistuisiko tikkupullan sijasta tikkujoulutortut 😂

      Poista
  7. Meilläkään ei ole työnantajan järjestämiä pikkujouluja. Vapaamuotoisia toimistokohtaisia kylläkin. Ihan ok linja minusta. Muutoin on aivan ok edut.

    Paras etu omasta mielestäni on aina kuitenkin toimiva, hyvin johdettu organisaatio, jonka tavoitteet ja arvot voin allekirjoittaa. Sellaisen olen halunnut ja sellaiseen olen onnistunut hakeutumaan. Tiedän toisenlaisestakin, joten olen tästä nykytilasta aktiivisen kiitollinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki toimiva työyhteisö ja omia arvoja vastaava yritys on se tärkein juttu ja muu toissijaista.

      Silti minusta olisi kiva, jos työnantaja järjestäisi edes kerran vuodessa jotain tiimiytymistä edistävää ja piristävää toimintaa ;) Meillä jokainen tekee omia hommiaan, joten työn kautta ei tule kauheasti yhteyksiä edes niiin lähellä istuviin ihmisiin. Minulla on yksi ainoa työkaveri, joka tietää mitä teen ja jolta voin saada tarvittaessa sparrausapua. Ehkä työnluonteesta johtuen olisi kiva tuntea työkavereitaan paremmin ja tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön tiukemmin. Meillä tosin on aivan loistava nelikko meidän cubiclessa, mutta ne loput tyypit ovat valtaosalta aika etäisiä ja vieraita.

      Kivaa loppuviikkoa!

      Poista