5. maaliskuuta 2016

Työkuorman alla

Minulla on aivan järkyttävä suma töitä töissä. Välillä olo tuntuu raskaalta, kuten nyt viikonloppuna, kun aivan pakko tehdä töitä. Työt ovat vaatineet poikkeuksellisen paljon miettimistä ja suunnitelmien kelailua lävitse eri näkökulmista. Vanhat aivoni ovat ylikuumenneet. Päivittäin olen käynyt suunnitelmia lävitse monien eri ihmisten kanssa. Iltaisin olen niin kommunikaation kyllästämä, että haluaisin vetäytyä hiljaisuuteen.

Kahden viikon päästä koittaa onneksi loma. Se on sekä ihana että raskas ajatus. Moni asia pitäisi saada töissä valmiiksi ennen sitä ja sitten pakata viidelle laskettelu-, murtsikka- ja uimakamat sekä kaikki muut matkaan tarvittava tilpehööri.

Nautiskelin rauhallisesta lauantaiaamusta katselemalla valokuviani viime kuukausilta. Sellaisia kuvia, joissa on ollut mieleenpainuvan kaunis, hauska tai ihana hetki. Tässä teille muutama suosikkini tältä aamulta.

Työn alla on ruokaviikkopostaus. Katsotaan, että milloinka saan sen valmiiksi.

Merileijonan pennut leikkivät auringon laskiessa rantahiekkalla. Voi suloisuutta!
Galapagos 11/2015

Harmaakin voi olla kaunista
02/2016 Nokia

Vaikka harmaa on kaunista, niin värit ne vasta ihania onkin
12/2015 Helsinki, koti-ikkunasta kuvattu

Äiti tarjoaa turvaa
11/2015 Galapagos

Miten voi olla näin kaunista syksyllä
Helsinki 10/2015

Pääsin seuraamaan, kuinka joutsen ylettyy nokkallaan
käymään melkein läpi koko vartalonsa. Varsin näppärää ;)
11/2015 lähipurudalla

Auringonlasku
11/2015 Galapagos

Ihanaa viikonloppua!

22 kommenttia:

  1. Tsemppiä rutistukseen. Ihania kuvia <3

    VastaaPoista
  2. Koita jaksaa lomaan saakka:) On se vaan niin että erilaisissa töissä on omat puolensa; meillä mennään periaatteella seuraava vuoro jatkaa... Kiire loppuu kun pääsee ovesta ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä viikonloppuna olisi kyllä ollut kiva, jos seuraava vuoro olisi jatkanut ;)

      Poista
  3. Tsemppiä, Kepposka! ♥ Tiedän tunteen, sillä melkoinen rutistus on minullakin juuri menossa. Mutta viikon päästä olen vapaa kuin taivaan lintu - sen voimalla jaksan! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tsemppiä työkuorman alle! Onneksi tiedät, että pian on loma tulossa, niin sen voimin jaksaa vielä pinnistää.

    Ihania ja voimaannuttavia kuvia.

    VastaaPoista
  5. Mulla on täissä samanalainen tilanne, joka jatkuu huhtikuun loppuun asti; iltaisin olen välillä niin väsynyt, että pistän liikennevaloissa hetkeksi silmät kiinni, jotta jaksaisin seuraaviin... Sympatiani siis sinulle, onneksi on loma edessä! Ja vaikka siihen valmistautuminenkin tuntuu (ja onkin!) vielä yhdeltä ekstraprojektilta, on se sen arvoista - kunhan pääset lentokoneeseen, voit henkäistä syvään ja avata kirjan (jaeltuasi tietysti ensin lapsille askartelu- ja eväspaketit, niistettyäsi pari nenää tai setvittyäsi pienen riidanalun) ja olla vain ihan omalla ajalla! Voimia ja tsemppiä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinulle!
      Minulla varmaan jatkuu hässäkkä sitten heti loman jälkeen myöskin huhtikuun loppuun saakka ellei pidemmällekin. Onneksi sentään valo lisääntyy koko ajan, niin ei tarvitse pimeässä tarpoa. Ehkä sitten toukokuussa molemmat voidaan huokailla ja ottaa rennommin.

      Poista
  6. Zemppiä ja ymmärrän tuon vanhojen aivojen ylikuumenemisen, vaikka ei ole täällä työkiireitä, niin aivot hyytyy monessa menossa. Koita jaksaa ja toivottavasti pian hellittää. <3

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Tsemppiä rutistukseen enne lomaa! Täällä on nyt lomat lomailtu ja huomenna pitäisi olla skarppina töissä, nyt juuri ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kyllä se taas tästä lähtee muutaman takkuisen aamun ja illan jälkeen :). Lomaan valmistautuminenkin käy työstä, kun on tuota muistettavaa ja pakattavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Koita toipua loma loppumisesta ;) Se on aina yhtä kanhevaa, kun loma loppuu ja arki alkaa.

      Poista
  8. Ihanat kuvat.

    TSEMPPIÄ JA PUHTIA rutistukseen. Sä pärjäät. Iloa viikkoon!

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia! Ja tsemppiä töihin <3 Tunnistan niin hyvin tuon tunteen, että aivot hyytyy, uhhuh...

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania kuvia :) Pitääpä tutkailla, mitä muuta täältä löytyy :) Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Blogi on kuin keittiön tilpehöörikori, johon on nakattu sekaisin oman elämän tärkeät ja vähäpätöiset jutut ;) Mukavaa viikonloppua!

      Poista