17. joulukuuta 2014

Tee Se Itse: Joululahja 4 eli pipareita

Tänä vuonna meillä on pipareiden tekourakka aivan alussa. Taikinan menekki on ollut toistaiseksi vaatimattomat 500g, kun viime vuoden joulukuussa sitä kului 5kg :) Viime vuonna leivoimme pipareita, jotka sopisivat hyvin pieneksi joulumuistamiseksi.

Helppo ja maukas lahja syntyy kerrospipareista.


Kerrospipareissa on alla pieni tähti ja päällä vielä pienempi tähti. Ranskanpastillit ja piparit maistuvat hyvältä yhdessä. Kauniisti pakkaamalla näistä saa mukavan pikkulahjan vaikka opelle, kerhon ohjaajalle tai vaikka työkaverille.

Hiukan suuritöisempi piparilahja on piparikuusi. Siihen löytyy valmiita malleja ohjeineen mm. taikinoiden valmistajilta. Omassani kerroksia on aikamoinen määrä. Niiden välissä on pienet ympyrät. Netistä olen bongannut kivoja piparikuusia, joissa kerroksia on vain viisi.



6 kommenttia:

  1. Voi hitsi miten hienoja taas! Näistä pipareista tykkäisin minäkin, kun en tykkää niistä perinteisistä, joissa ei ole mitään päällä. Kyllä piparin päällä pitää jotain moivetta olla - mitä enemmän, sen parempi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskanpastillit sopivat pipareiden päälle erinomaisesti :) Omani päälle laitan mieluiten aurajuustoa. Itse pidän enemmän joulutortuista kuin pipareita, mutta meillä pojat tykkävät pipareista hirmuisesti - kuten voi varmaan 5kg taikinan menekistä päätellä :D

      Poista
  2. Mä vaan ihailen näitä sun luomuksia, musta ei olisi tohon! Jouluiloa vaan ei stressiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Meillä ei ole tehty juuri mitään joulun eteen vielä. Vähän paisteltu pipareita ja torttuja (tai siis esikoinen). Tänä vuonna on joulupuuhailufiilistä vähäisesti, sen mukaan ollaan menty.

      Poista
  3. Oi miten ihania piparkakkuja, näkisitpä meidän viritykset... Hih. Iloista ja herkullista viikonloppua. :)

    Löysin blogisi, tulin, viihdyin ja jäin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meillä ei joulupiparit aina ole niin jouluisia, koska poikien suosikkimuotti on lepakko :)

      Kiva, kun löysit tänne :)

      Poista