14. marraskuuta 2010

Pikkujoulua askarrellen

Kokoonnuimme tänään Kätevien Emäntien kesken Leonidalle maistelemaan glögiä (ja muitakin herkkuja), kuuntelemaan joulumusiikkia ja tietenkin askartelemaan. Mirka ja Leonida olivat vauhdissa joulukorttien teossa. Itselläni on ajatuksena lähetellä pääasiallisesti kuvakorttia pojista, joten mitään paineita joulukorttiaskarteluihin minulla ei tänä jouluna ole. Kuvauspaineita sitten varmaan senkin edestä. Niinpä ajattelin tehdä myös jotain muuta kuin kortteja. Kaverin kanssa on aina kivempi puuhata, joten haastoin päivän emännän kranssin tekoon. Alla omani.


Kaikki tarvikkeet Tiimarista. Myös hopeaspray, jolla vaalea kranssi on maalattu. Kuvausjärjestely on pimeydestä johtuen aika eksoottinen -tyyny liedellä. Itse tykkään kranssista kovasti ja se päätyy ulko-oveemme. Emäntien innostamana tekaisin kolme joulukorttiakin, joista laiskuuttani otin vain "ryhmäkuvan". Oma suosikkini on vasemmalla, vaikka valmistumishetkellä en siitä juurikaan pitänyt.


Oli ihana päivä. Vielä ihanamman siitä olisi voinut tehdä vain kolme emäntää lisää. Päivän energialla jaksoin valmistella huomistakin. Nyt on kakku jääkaapissa odottamassa. Huomenna juhlitaan isiä, tasan 2v kuopusta ja päivää vaille 6v esikoista. Tuskin maltan odottaa, että mitä poikien isälle tekemistä paketeista paljastuu. Tosin salaisuuksia on jo minulle kuiskuteltu :)

6 kommenttia:

  1. Niin oli aivan loistava päivä! Ja askartelusaldo meillä kaikilla hurjan iso. Nuo sun kortit onnistuivat tosi hyvin, vaikka ne muka "tekaisitkin" siinä sivussa... ; )

    Juu, pikkujoulut olisivat olleet paremmat vain loppupoppoon osallistuessa, muuten meni kyllä kaikki nappiin. Kiitos erinomaisen seuran.

    Onnea kaksivuotiaalle ja huomenna 6-vuotiaalle, sekä isällekin. Toivottavasti kaikki juhlinta onnistuu yli odotusten!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kortteja kaikki. Samoin kranssi. Tykkään juuri tuollaisesta, missä ei ole mitään liikaa. =) Kortin kuvauspaineita täälläkin...

    VastaaPoista
  3. Kätevä emäntä tosiaan! Piti oikein moneen kertaan lukea, että kyllä - olet tosiaan tehnyt nuo kortit itse. Tosi hienoja!

    Minulla on perinteenä lähettää hyväntekeväisyyskortit, mutta läheisimmille olen laittanut väliin tytön kuvan. Joten täytyisi täälläkin alkaa miettimään sitä kuvaamista hyvissä ajoin!

    VastaaPoista
  4. Kätevä emäntä tosiaan! Piti oikein moneen kertaan lukea, että kyllä - olet tosiaan tehnyt nuo kortit itse. Tosi hienoja!

    Minulla on perinteenä lähettää hyväntekeväisyyskortit, mutta läheisimmille olen laittanut väliin tytön kuvan. Joten täytyisi täälläkin alkaa miettimään sitä kuvaamista hyvissä ajoin!

    VastaaPoista
  5. Voi mitä kaikkea ihanaa oletkaan kerinnyt!! Kuulostaa jokalailla loistoviikonlopulta, onnittelut :) Ja onnittelut myös reippaille pikkumiehille eilisestä ja tästä päivästä, ei ole synttäripäivän voittanutta ♥

    VastaaPoista
  6. Kauniita kortteja!! Sininen on mun lemppari!

    Kiitos, kun osalistuit bloginamuuni :)

    VastaaPoista