24. lokakuuta 2024

Teinien kanssa Prahassa

Viime viikolla blogini oli hiljainen, koska olimme lomasella. Olen tässä viimeisen vuoden kuluessa jaksanut ahkerasti etsiskellä edullisia lentoja ja matkoja. Syysloman lennot ostin varmaan reilut 10kk etukäteen. Sain neljälle vaihdolliset AirBalticin lennot Prahaa 350€. Välilaskulliset lennot ovat minusta tympeitä, mutta tuohon hintaan olin toki valmis tinkimään matkustusmukavuudesta. Prahassa majoittuminen on eurooppalaiseksi hyvin edullista ja niin meillä oli budjettimatka kasassa Prahaan. Huoneisto kahdella makuuhuoneella vanhanssa kaupungissa maksoi n. 90€ per yö. Kohta on taas aika alkaa kyttäämään, että löytyisikö mitään edullista ja kiinnostavaa syyslomalle 2025.

Praha oli minulle tärkeä ja mieluinen kohde nuorena aikuisena. Yliopiston ainejärjestöllä, johon kuuluin, oli ystävyysainejärjestö Prahan yliopistolta. Yhtenä kesänä oli parin viikon kesävaihto. Noissa tohinoissa syntyi useamman vuoden kestoisia ystävyyksiä ja matkailumuistoja puolin ja toisin. Olen mm. asunut pari viikkoa prahalaisessa opiskelijasolussa pummilla, kun kaverin huonekaveri oli lomilla.

Hieno ruska Uudellamaalla

Yllättävää kyllä edellisestä Prahan matkasta oli kulunut melko tarkalleen 25 vuotta, vaikka Praha onkin edelleen suosikkejani Euroopassa. Olikin jo korkea aika palata kauniiseen Prahaan!

Pisteet siitä, että meidän nuoriso jaksaa innostua nähtävyyksistä. Myös kirkoista ja museoista. He jaksavat kävellä kilometrikaupalla. Minä olen se heikoin lenkki, joka suunnittelee kaikki siirtymät Boltilla kuljettaviksi ja on aina ensimmäisenä etsimässä istumapaikkaa.


Old town square oli n. 200m päässä huoneistoltamme

Huoneiston vieressä oli todella kiva kahvila, jossa oli hyvät aamiaiset. Aamuista tuli kahvilan vuoksi vähän suunniteltua hitaammat. Chevere sopii muuten erinomaisesti myös munakokkelin kanssa. En ymmärrä, että miten sellainen selvisi vasta nyt.

Nuorin aamiaisella viihtyjä <3

Läheinen Old Town square tuli tutuksi, kun sen läpi kävelimme vähintään aamuin illoin. Se on hyvin viehättävä.






Astronomista kelloa ja tasatunnin kilkattelua ja liikkuvia nukkeja kävimme ihailemassa monen muun kanssa. 

Prahan astronominen kello on otettu käyttöön vuonna 1410. Siinä on kellolla ikää!

Meiltä kului melkein kokonainen päivä tutustuen Prahan linnan alueeseen. Ostimme peruslipun, jolla pääsi linnaan, St. Vituksen katedraaliin ja golden lanelle. Minä lepuuttelin polviani linnakierroksen ajan. Hra Kepponen ja keskimmäinen kiipesivät myös kirkon kellotorniin ihailemaan maisemia.

St. Vitus katedraali ja linnaa Hra Kepposen ja poikien taustalla

Linnalla

Prahan linna on erittäin suuri. Jostain luin, että linnan pinta-ala mitataan hehtaareissa! Se on noin 7 hehtaaria. Linnan rakentaminen on aloitettu 800-luvulla. Se on ollut Böömin alueen hallitsijoiden kotina ja nykyisin Tsekin tasavallan presidentin virka-asuntoja. Rakentaminen on kestänyt vuosisatoja ja linna on kokenut tulipaloja ja hyökkäyksiä. Perheen miesväki sanoi, että mielenkiintoisin osa peruslinnakierrosta oli sen hurmaava puutarha. Siellä en ole ikinä käynyt. 

Minusta linnan komein paikka on pyhän Vituksen katedraali. Rakentaminen aloitettiin vuonnsa 925. Laajennukset käynnistettiin 1344 ja ne valmistuivat vihdoin 1929. Melkein kuuden vuosisadan ponnistus. Tähän verrattuna Olkiluoto 3 oli nopea ja onnistunut projekti.


Etenkin tältä julkisivulta minussa St. Vituksessa on paljon yhtäläisyyksiä goottityyliseen Pariisin Notre-Dameen.

Pyhän Vituksen katedraali on varsin vaikuttava goottilaistyylinen kokonaisuus. Sen kaunein osa minusta on upeasti maalattu St. Wenceslas Chapel. Olisin voinut tuijotella sitä ovensuusta ainakin tunnin. Alla pieni klippi kappelista.




St. Vitus Cathedral yleisnäkymä


Kuninkaallisten oma aitio


Kirkkoa koristaa useat lasityöt, jotka aurinkoisena päivänä suorastaan hehkuivat värejä


Pyöreät ruusuikkunat ovat tyypillisiä goottilaisten kirkkojen koristeita

Kirkon jälkeen kävelemässä Golden lanella. 1500-luvulla rakennetut pienet talot olivat alunperin tarkoitettu linnan vartijoille. 1600-luvulla siellä asui kultaseppiä, joiden mukaan katu on nimetty. Taloissa toimii viehättäviä "pikkumuseoita".

Golden lane


"minimuseo"

Linnalla ei pääse mihinkään sisään ilman pääsylippua. Perusperhelippu oli edullinen, olisikohan ollut euroissa pari kymppiä. Alueella pystyy kävelemään ilman lippua. Me siis aloitimme kierroksemme suoraan ylhäältä linnalta ja jatkoimme matkaa Vltava-joen rantaan. Vaikka minä menen ylöspäin paljon ketterämmin kuin alaspäin, halusin  valita tämä kävelysuunnaksemme, koska silloin pääsee ihailemaan upeita näköalaja joelle ja kaupunkiin.



Seuraavaksi ajoimme taksilla Klemntinumiin. Olisin kovasti halunnut vierailla rakennuskompleksin upeassa kirjastossa. Pääsyliput olivat jo loppuneet ja nälkäisinä päädyimme syömään. Illallan kohteemme oli Kaarlen silta.

Upea Kaarlen silta on Vituksen katedraalin suunnittelija suunnittelema ja 1350-luvulla. Matkan ajankohta oli siitä onnistunut, että matkailijoita ei ollut enää tungokseen saakka. Saimme rauhassa ihastella Kaarlen siltaa ja näkymiä sieltä kohti Prahan linnaa. Sillalla on aina runsaasti matkamuistomyyjiä ja katutaiteilijoita. Harmonikan soittaja teki meihin vaikutuksen. Upea tunnelma, kun oli melkein täysikuukin.

Näkymä linnalle


Ilta on tummunut

Kaarlen sillalla



Minä olen ehtinyt aikoinaan käymään Prahassa varjeteessa, aikuisille suunnatussa nukketeatterissa, Mozart-konsertissa, lukuisissa museoissa ja useammissa opiskelijabileissä. Minulla on myös ollut tsekkoslovakialainen pankkitili. Valuuttaa ei saanut kuljettaa aikoinaan pois maasta. Jätin ylijääneet rahat talteen ystävälleni. Hän pelkäsi käyttävänsä ne ja kävi tallettamassa rahat pankkiin. Se kenen halussa oli neuvostoliiton punainen pankkikirja sai käyttää varoja. Ennen seuraavaa matkaa kävi niin, että Suomi 90-luvun talouskriisissä päästi markan kellumaan ja kas tsekkoslovakialaisen talletukseni arvo kasvoi merkittävästi. Toki opiskelijavaroillani ei tullut kovin pitkäikäistä rikastumista. Mutta tokihan voin kehuskella tehneeni valuuttasijoittamista jo 90-luvulta alkaen ;)

Oikeastaan minun piti kirjoittaa, että Prahasta löytyy aivan hurmaavia uusia nähtävyyksiä ja vierailukohteita vaikka kuinka moneen vierailuun. Klentinumin olisi ollut sellainen ja hieman harmitti, etten päässyt sinne. Keksin sille vaihtoehdon. Strahovin luostarin kirjaston. Luostarin toiminta on käynnistynyt 1100-luvulla.

Luostarin rakennuksia


Raamattu vuodelta ajalta 860-865. Hämmentävää, että miten voi olla noin vanha!

Luukaksen evankeliumi vuodelta 1483

Uskonnollisten kirjojen osasto. Niin upea!


Salin molemmissa päissä ylhäällä on kultakoristeiset ovet. Katso keltainen ympyräni! Niiden takana säilytettiin kiellettyä kirjaillisuutta. Kuinka jännittävää!

Tässä on Filosofinen osasto

Kirjaston aulassa oli näytillä pieniä vanhoja kokoelmia. Minusta, matkailuhullusta, mielenkiintoisinta oli vanhat karttapallot.

Karttapallo vuodelta 1630

Lähikuva pallosta Euroopan kohdalta

Lisäksi Strahovin pihalta on aivan upeat näköalat



Hra Kepponen kävi keskimmäisen kanssa yhtenä Vltavajoen iltaristeilyllä. Sellaisella minä en ole käynyt, mutta polvet ja selkä eivät enää kestäneet sitä. Me menimme kuopuksen kanssa huoneistolle ja palkitsimme itsemme päivän patikoinnista suklaalla. 

Yksi päivä kului retkellä Kutna Horaan. Siihen täytyy palata erikseen.

Reissu oli tosi onnistunut. Pojistakin Praha on hieno paikka. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti