14. syyskuuta 2019

Vielä ehtii nähdä Erottajan uusrenesanssipalatsin

Helsingin Sanomien reilu viikko sitten artikkeli kertoi, että Erottajan upeaan uusrenesanssipalatsiin toteutetaan syykuussa Helsinki Design Weekin päänäyttely. Eli kenen tahansa on mahdollista päästä tutustumaan rakennuksen sisätiloihin. Mahtavaa! Helsinki Design Week on auki vielä lauantaina ja sunnuntaina (15.9.2019). Vielä siis kaksi päivää aikaa vierailla upeassa Erottaja 2.

Design ei ole minun juttuni, joten Helsinki Design Week ei ole saanut minua houkuteltua aiemmin käymään, mutta mahdollisuus päästä sisälle Erottaja 2 suorastaan poltteli. Kiinnostukseni rakennukseen heräsi, kun Hesari julkaisi alkuvuodesta jutun Erottaja 2 ja sen ostaneesta amerikkalaisesta sijoitusfirmasta. Artikkelin kuvat saivat minut ihastumaan rakennukseen. Pieni epäilys jäi kytemään sisääni, että onkohan nyt kuitenkaan kyseessä rakennus, josta voisi sanoa palatsiksi.

Uusrenesanssi palatsi osoitteessa Erottaja 2, rakennettu 1889-1891

 Ainakin ulkopuolelta Erottaja 2 näyttää palatsilta

Minusta Erottaja 2 on ihan oikea palatsi. Siitäkin huolimatta, että vuosien varrella osa upeista katoista on maalattu umpeen. Rakennuksessa on silti jäljellä suuri määrä kauniita yksityiskohtia kuten kattoruusukkeita, holvikaaria ja voimakkaita värejä. Rakennuksessa on myös 40 kakluunia!

Ensimmäiseksi vierailijaan tekee vaikutuksen rakennuksen rappukäytävä. Siinä tosiaan on palatsitunnelmaa.Porraskäytävä oli niin pramea, että Hra Kepponen mutisi jotain tuhatkertaisista tuloeroista. Olihan 1880-1890 vaihde katovuosien ja nälänhädän aikaa, siihen nähden pramean palatsin rakennus tuntuu oudolta.

Näkymä portaille

Muissa kerroksissa, siis alinta ja ylintä lukuunottamatta, kattomaalauksista ja -koristeista on jäljellä puolet. Niissäkin vanhan koristeellisemman version päälle on maalattu uusi yksinkertaistettu versio. Onneksi ylin kerros on ennallaan ja siellä on minusta talon kaunein katto. Porrastasanteen kattopaneeli on huikean kaunis ja sitä edeltään rappujen katto, jossa samanlainen koristelu reunustaa isoa kattomaalausta.

Porrastasanteen katto

Katto rappusten yllä ja yhdistyy porrastasanteen kattoon

Lähikuva kattomaalauksesta

Rakennuksen värimaailma on tumma ja voimakas, mutta hyvin tyylikäs.





Menin siis ensisijaisesti ihailemaan rakennusta enkä niinkään näyttelyä. Näyttelyssä oli muutamia upeita kokonaisuuksia. Tässä kolme suosikkiani. Sijalla kolme on säästöpossut. Noin keskikokoisen koiran kokoiset possut ovat niin ilmeikkäitä ja hellyyttäviä. Ihan hetken aikaa mietimme Hra Kepposen kanssa, että ostettaisiinko jokaiselle pojalle vähän isompi säästöpossu.


Toiselle sijalle listallani yltää sellainen perinteisen suomalaiset puudesignin ja Alvar Aallon jäljissä kulkeva installaatio. Oikeastaan kyllä possujen pitäisi sittenkin olla kakkosena!


Kiistaton ykkönen on aivan jumalaisen kaunis yläkerran parvekkeelle koottu keramiikkainstallaatio. Keramiikka ei itsessään ole se suurin ihastuksen aihe vaan kyseessä on kokonaisuus: koristeellinen parveke, takana näkyvä keltainen talo, taivas ja keramiikka.


Lyhyesti tietoa:
*Rakennuksen suunnitteli Theodor Höijer, joka on suunnitellut mm. Ateneumin
*Rakennusvuodet 1889-1891
*Rakennuttaja Henkivakuutusyhtiö Kaleva, asuinhuoneistoja ja liiketiloja
*Valtio osti kiinteistön vuonna 1913 ja siinä on asunut valtion korkeita virkamiehiä
*Toiminut tullihallituksen toimitiloina
*Vuonna 2018 rakennuksen osti BlackRock. Rakennus menee remonttiin ja siihen valmistuu noin kahden vuoden päästä liike- ja toimistotiloja.
*Kauppahinta oli 27 miljoonaa euroa

Mikäli rakennuksen historia ja Theodor Höijer kiinnostavat, kannattaa tutustua kahdessa ensimmäisessä kappaleessa linkitettyihin Hesarin artikkeleihin. Kattavasti tietoa on Marjon matkassa blogipostauksessa 

PS. Kun rekisteröityy Helsinki Design Weekille, niin lippu Erottaja 2 maksaa 9€ alennuskoodilla. Hämmentävästi kerrallaan voi ostaa vain yhden lipun.

Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Tämä olisi ollut kyllä mielenkiintoinen vierailukohde! Olisinkohan selvinnyt portaikosta kompuroimatta, kun noin kauniita kattomaalauksia olisin saanut ihastella? Tänä viikonloppuna en kuitenkaan Helsinkiin ennätä, joten kiva oli blogisi välityksellä tutustua Erottaja 2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minä hermostuneena katselin, että parempi olla kompuroimatta rappusissa, kun kaiteetkin olivat niin matalat :) Jäinkin sitten paikalleni ihailemaan rappusia.

      Poista
  2. Onpa harmillista, että en ehdi käymään tuolla. Sitäkin suuremmat kiitokset kierroksesta siis. :-) Upea rakennus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettet ehtinyt paikalle, rakennus on tosi komea. Olisipa kiva päästä kurkistamaan, että millainen rakennuksesta tulee kaksi vuotta kestävän remontin jälkeen.

      Poista
  3. Ihanaa kun ehdit mennä tutustumaan! Erottaja2 on huikea paikka. Kun on itse nähnyt sen täynnä toimistohuonekaluja oli upeaa päästä nyt kokemaan huonetilat "tyhjinä". Tuo yläkerroksen parvekkeen näkymä on ihan mielentön. Kun Instassa kirjoittelin voisi luulla olevansa Pariisin kattojen yllä. Kiitos kun vinkkasin minun postaukseen.
    Hyvää sunnuntaita sateesta huolimatta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakennus on tosi hieno ja näkymät sieltä ovat kauniit. Olisipa kiva päästä näkemään rakennus remontin jälkeen!

      Kun olin kirjoittanut oman postaukseni melkein valmiiksi kävin kurkkaamassa, että sinultahan löytyy varsinainen tietopaketti talosta sekä arkkitehdistä.

      Poista