12. syyskuuta 2019

Kuukauden ruoka

Olen tänä vuonna tehnyt selvästi normaalia vähemmän ruokaa. Hra Kepponen on vastannut suuremmasta osasta ruokahuoltoa ja olemme syöneet jonkun verran eineksiäkin. Arkiruuan suhteen luovuus on lopahtanut jo aikaa sitten. Välillä yllätän itseni haaveilemasta ajasta, jolloin ei tarvitse ruokkia nälkäistä laumaa vaan illalla riittäisi joku kevyt iltapala pienimuotoisen "suurruokalatoiminnan" pyörittämisen sijasta.

Suurruokalan asiakkaat eli poikamme ovat myös havainneet kyllästymiseni ruuanlaittoon. Meillä on kuulemma tarjolla vain tylsiä ja mahdollisimman helposti valmistuvia ruokia. "Olisi edes joskus jotain parempaa ruokaa!" En ole uskaltanut luvata parannusta arkiruokailuun, mutta olen luvannut, että tästä eteenpäin meillä on vähintään joka kuukausi yksi uusi ruoka. Jos jaksan, niin samassa kuussa saattaa valmistua jokin vanha työläämpi suosikki.

Ruokakuvat eivät onnistuneet lainkaan ja annokseen piti päästä käsiksi heti :)

Ensimmäinen kuukauden ruoka oli menestys. Perhe arvosti ruokaa ja kaikki katosi alta aikayksikön nuorten miesten vatsoihin. Ensimmäinen kuukauden ruoka oli lampaanfilettä, paahdettuja kirsikkatomaatteja ja vuohenjuustokastiketta. Siinä oli työvaiheita useampia, mutta ne olivat nopeita ja todella helppoja. Tämä ruoka jää meidän viikonlopun ateriakiertoon! Minä ihastuin erityisesti paahdettuihin kirsikkatomaatteihin ja aion käyttää niitä lisukkeena muiden ruokien yhteydessä.

Resepti on Arlan sivuilta: https://www.arla.fi/reseptit/lammasta-ja-vuohenjuustokastiketta/

Lampaankyljysten sijasta käytin pakastettua lampaan ulkofilettä, jonka sulattamisen jälkeen laitoin marinadiin muutamaksi tunniksi. Marinadissani on 1 osa soijaa ja 3 osaa öljyä, 2tl sitruunamehua, 2 valkosipulin kynttä, pippuria ja rosmariinia.

Seuraava kuukauden ruoka on jo valittu. Keskimmäisen toiveesta seuraavaksi valmistuu intialainen butter chicken.

14 kommenttia:

  1. Ruokapostaukset ovat ihania, koska niistä saa inspistä omaan keittiöön! jatka siis samaan malliin!

    Itsekin olen ollut laiska kokki jo pitkään, jospa tässä pikku hiljaa taas ryhdistäytyisi! Iloa (ruoka)arkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen hommahan lapsiperheen ruokahuollossa on, jostain pitäisi edes välillä kaivaa inspiraatiota siihen. Minäkin yritän ryhtiliikettä :)

      Poista
  2. Lampaanfilettä! Vau. Sä osaat selvästi hurjastella.
    Minäkin välillä yritän tehdä uusia ruokia ja viimeaikojen itkukana sai suuret suosionosoitukset. Mutta että lammasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin postauksesi itkukanasta ja sekin on harkinnassa kuukauden ruuaksi. Eteen kiilasi ehdottomasti tuo keskimmäisen harras toive butter chickenistä. Hän on aina toivomassa, että voitaisiin käydä hakemassa sitä nepalilaisesta. Yhden annoksen hinta siellä on sellainen, että kovin usein ei voi perhettä heidän ruuillaan ruokkia.

      Pakastetun lampaanfileen kilohinta on varsin kohtuullinen ja minusta liha on yleensä hyvälaatuista. Filee on helppo marinoida ja paistaa.

      Poista
  3. Ymmärrän hyvin tuon väsymyksen arkiruokarumbaan! Silloin kun lapset olivat koululaisia otin tavaksi valmistaa sunnuntaina muutaman isomma ruokasatsin. Usein tein ison kattilallisen jotain keittoa ja ison satsin laatikkoruokaa. Niillä selvittiin helposti ainakin alkuviikko, niin ettei iltaisin tarvinnut kuin lämmittää ruoka. Nyt ollan jo ihanassa tilanteessa, kahden aikuisen taloudessa. Ruokaa tehdään vain viikonloppuisin, eikä aina silloinkaan. Kyllä se aika sinullekin koittaa! Välillä jopa kaipaan sitä yhteistä arkiruokailua perheen kesken. Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä oma ihana tunnelmansa, kun perhe kokoontuu yhteisen pöydän ääreen. Mielelläni nautin siitä tunnelmasta, jos vaan ruoka tulisi pöytään vaivattomammin :)

      Meilläkin on yritetty tehdä pariksi päiväksi keittoa tai laatikkoruokaa. Laatikkoruokakiintiö alkaa olla lapsillakin täynnä :D Keitot sentään vielä menevät, mutta niitäkin pitäisi keksiä uusia.

      Kiitos samoin - mukavaa torstaita :)

      Poista
  4. Paahdetut kirsikkatomskut kuulostaa herkulta. Lammas pääsee meillä kyllä vaan juhlapöytään :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paahdetut kirsikkatomaatit olivat todella hyviä. Meillä on välillä viikonloppuisin pihviä, lampaanfilee on kilohinnaltaan nautaa halvempaa :)

      Poista
  5. Kuulostaapa hyvältä ruualta, ja ensi kuun butter chicken myös. Se on meillä yksi arkiruuista, niin helppo tehdä ja niin hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä tehnyt itse butter chickeniä. Hieman jännittää, että pärjäänkö vertailussa lainkaan lähinepalilaiselle ravintolalle ;)

      Poista
  6. Hyvältä kuulostaa! Mulla on ollut kokkailu jo pitemmän aikaa ihan retuperällä. On tullut syötyä paljon ulkona tai vanhemmillani, ja kotona olen tehnyt vaki"mössöjäni", joihin tulee paljon kasviksia, reilusti proteiinia ja jotain hiilaria. Oikein hirvittää, kun kohta pitäisi siirtyä ukkelin kanssa samaan talouteen ja ruveta laittamaan ihan oikeaa ruokaa. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä miehesi on löytänyt uusia kivoja ravintoloita ja voit ottaa kevyemmän laskun kokkaukseen käymällä uudet löydöt lävitse :) Onhan se muuten kivempi kokat kahdelle kuin yhdelle.

      Poista
  7. Kiitos vinkistä, nimittäin niin väsynyt kokkaamaan ja aina vielä samoja ruokia ja kaupassa käyminenkin on nykyään totaalista pakkopullaa. Minne on kadonnut ruoan laiton ilo, en tiedä. Yksikään meidän lapsista ei ainakaan kotona asuessaan ole ollut kokkaavaa eikä leipovaa sorttia. Apuja ei tule siten sieltäkään. Mies toki tykkää kokkailla, lue etenkin grillailla.

    Kivaa uutta viikkoa Rva Kepponen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika yleinen ilmiö tuo, että ilo kokkaamiseen ajoittain katoaa. Meillä ainakin se on ajoittain hyvin pahasti hukassa :(

      Kivaa viikonloppua!

      Poista