11. tammikuuta 2019

Erilainen teatterikokemus

Joulukuun alussa osallistuimme ystäväni Tiinan kanssa Helsingin Kaupunginteatterin kulissikierrokselle. HKT järjestää joka kuukausi yleisen kulissikierroksen, johon voi ostaa lippuja. Muuten kulissikierroksia myydään ryhmille. Toki jokainen voi koota oman ryhmän, mutta yksittäisen kiinnostuneen on helpompi osallistua yleiselle kierrokselle. Kierros kestää noin tunnin ja maksaa 10€.

Someajan ihmiselle oli pettymys, että kierroksella ei saa kuvata. Syyksi kerrottiin tekijänoikeudet. Jos kierroksella saisi kuvata, niin siihenhän olisi mennyt ainakin kaksinkertaisesti aikaa ;) Kuvattavaa olisi ollut lähes loputtomasti.

Kierroksen aikana käydään kävitse talon erilaisia tiloja, joita on todella paljon. Aivan uusi teatterilavan ulottuvuus aukeni minulle, kun tutustuimme lavan suurikokoisiin reunoihin, joita käytetään mm. pukuhuoneena. "Pimeällä näyttämöllä" säilytetään nopeiden vaihtojen puvut ja rekvisiittaa. Lavalta katsottuna suuren näyttämön katsomo vaikutti yllättävän pieneltä.

Pukuvarasto on aivan huikea paikka ja rautaisessa järjestyksessä. Tulipahan nähtyä 1700 kravaatin kokoelma sekä kuultua ammattinimekkeestä pukija. Aivan yhtä mielenkiintoinen on suurikokoinen lavastamo, jossa rakennetaan lavasteet.

Illan lähestyvä näytös lisäsi kierroksen lopulle sähköistä tunnelmaa. Ensin käytävillä näkyi tukihenkilökuntaa, joiden askeleet alkoivat olla hyvin ripeitä. Juuri kun kyselimme peruukkien käytöstä näytelmissä, käytävään puikahti Eero Aho silitellen Kekkosen roolia varten ajamaansa kaljua ja kehuen sen käytännöllisyyttä.

Minusta teatterin "takahuoneet" olivat kiehtovat ja tykkäsin kierroksesta paljon. Opastus oli myöskin ammattitaitoista. Suosittelen!

Kuva lainattu https://hkt.fi/

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, tämä täytyisi ehdottomasti kokea. Mukavaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa osallistua kulissikierrokselle :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Kuulostaa mahtavalta! Vaikka minua kyllä harmittaa tuommoiset kuvauskiellot niin paljon, että melkein jää paikka käymättä, jos paikassa on kuvauskielto. :-) Tuossa lähellä olisi esimerkiksi yksi linna, mutta sielläkään ei saa kuvata, muuta kuin puutarhassa. Eihän sitä someaikana tunne edes käyneensä jossakin, jos paikasta ei ole hirveää läjää kuvia. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua myös harmitti kuvauskielto, koska mielenkiintoista kuvattavaa olisi ollut niin paljon ja haluaisin aina saa mielenkiintoisista kohteista kuvia muistoksi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kierros oli mielenkiintoinen ja kiva :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista