6. marraskuuta 2018

Epä-Halloween-kahvikutsut

Koska teinin rajoitelista Halloween-juhlille oli hyvin pitkä, päädyimme siihen, että hurrrjien Halloween-bileiden sijasta meillä oli hiukan Halloween-henkiset kahvikutsut. En tiedä sitten, että vastasivatko ne teinin käsitystä sivistyneistä kahvikutsuista ;) Kahvivieraina meillä oli serkkuni perheineen.

Ihan kivasti kahvipöytään tuli pienillä jutuilla Halloween-fiilistä. Teemavärinä oli tietysti oranssi ja suolaiseksi tarjottavaksi valikoitui oransseja asioita: karjalanpiirakoita, cantaloupe-melonia ja Parman kinkkua sekä juustonaksuja. Karjalanpiirakoista tuli oransseja, kun värjäsin munavoin elintarvikevärillä.

 Luurangon ja pääkallot kaivoimme esille vanhojen hyvien juhlien muiston kunniaksi

Oransseja suolaisia herkkuja

Makeaksi ajattelin tehdä mustia mokkapaloja, mutta uskollinen kauppaorjani Hra Kepponen unohti ostaa mustaa elintarvikeväriä. Valmistelukiireissäni saatoin olla moisesta huolimattomuudesta hiukan kiihtynyt. Olisi kyllä kiva kokeilla, että kuinka mustia mokkapaloista saa ja miltä ne näyttävät mustina. Ehkä sitten ensi vuonna. Halloween-karkitkin olivat loppuneet kaupasta, ennenkuin kauppaorjani ehti asioille. Halloween-karkit eivät jääneet meiltä täysin väliin, koska saimme niitä tuomisena vierailtamme. Mukana oli meille uutuus Halloween-karkkipussi.

Mokkapaloja ja takana nopeat pikku-öttiäiset

Googlen filtterit antavat helpon mahdollisuuden kuvitella, kuinka komeita mustat mokkapalat olisivat olleet pöydässä

Kahvikutsujen viihteenä oli yleistä seurustelua ja tietysti pari kierrosta Torakkapokeria. Serkkuni osoittautui taitavaksi taktikoksi tai sitten vaan erinomaiseksi valehtelijaksi ;) Pojille tekee hyvää saada kunnon vastus! Teinin velvoitin osallistumaan säkenöivään keskusteluun, pienempiä poikia ei tarvitse velvoittaa keskusteluun vaan lähinnä vaatia puheenvuoroa myös muille. Teinin aihe keskusteluun oli se, että avaako mahdollisuus louhia mineraaleja asteroideista louhijalle satumaisen rikastumismahdollisuuden.  Aika yllättävä aihe, olin odottanut jotain muuta, ehkäpä jotain maanläheisempää ;)

On aina yhtä kiva istua sukulaisten ja ystävien kanssa yhteiseen pöytään, oli sitten syytä juhlaan tai ei. Mukavasti toimi tällaiset epä-Halloween-kahvikutsutkin! Mutta olisihan se ollut aivan toista, jos pöydässä olisi ollut noidan sormia, aivoja, rotan pissaa ja vaikka veristä matopataa ja vieraana olisi ollut kuuluisa P. Kallonen. 

P. Kallonen I miss you


12 kommenttia:

  1. Taidan ostaa tuon torakkapokerin seuraavalle joululomalle, jos perheenne jaksaa sitä noin sinnikkäästi pelata. Kiitos vinkistä!
    t. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vapusta saakka pelattu Torakkapokeria innokkaasti. Peliin mahtuu 5 pelaajaa ja parhaimmillaan se on 4-5 hengellä. Peli on yleensä juuri hyvän mittainen ja säännöt sinänsä helpot.

      Poista
  2. Oikein kivan kuuloiset kekkerit kumminkin saitte vietettyä. :-) Ja karjalanpiirakatkaan eivät näytä yhtään pelottavilta, kun munavoita voisi luulla joksikin porkkanajutuksi.

    Tuommoinen kauppaorja olisi kiva. Mistä niitä saa? :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvittelu on aina mukavaa, vaikka sitten ihan normaalivaatteissa ilman kauhumeikkiä :D :D

      Minä koulutin itse aviomiehestä kauppaorjan. Ensin kauppaorjalle piti antaa valmis ostoslista ja antaa etätukea puhelimitse. Se vaihe oli kouluttajalle hiukan turhauttava, mutta se jäi onneksi lyhyeksi. Nykyisin kauppaorja hoitaa koko prosessin itsenäisesti ostoslistan teosta ostosten purkuun.

      Tämä tietenkin vaatii, että aviopuoliso oleskelee pääasiallisesti samassa maassa. Mutta ällös huoli. Kauppaorjakin on nykyisin digitalisoitu - senkun naputtelet tilauksesi menemään ja tulee kotiovelle tai sitten käyt hakemassa sen kaupan automaatista. Kauppaorjassa on kyllä paljon hyviä puolia verratuna digiversioon, kuten se ostoslistan teko ja ruokavaraston omatoiminen kartuttaminen :)

      Poista
  3. Nuo munkkipalloerot ovat kyllä niin liikuttavan suloisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ne olivat suorastaan syötävän suloisia ;)

      Poista
  4. Ihania herkkuja teidän halloween juhlissa.
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Hauskan näköistä! Pitänee kokeilla minkälaisia tulisi mustista mokkaruuduista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Minuakin jäi himottamaan mustat mokkapalat :)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. Teillä oli mitä mainiommat epähalloween-kutsut. Niin naurattaa tuo vastustus. Meillä ei taideta näitä pirskeitä edes haluta viettää tällä hetkellä. Nyt on se vaihe, kun on ei kiitos kaikelle ja pian toivottavasti taas se, ettei ole noloa heittäytyä.

    Kivaa viikonloppua ja ah mitkä herkut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivon, että meidän teinille palautuisi pian kyky ottaa rennommin ja nauraa itselleen - tai ainakin äidilleen ;) Toivottavasti teilläkin tuo "ei kiitos kaikille"-vaihe menee pian ohitse.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista