11. elokuuta 2014

Kyläilemässä

Palaan kesken vanhempien rillutteluputkiraportoinnin vielä viikon takaiseen viikonloppuun. Sekin oli niin ihana! Perjantaina pääsin sen verran ajoissa töistä, että starttasimme keskimmäisen kanssa klo 16 kohti suloista Savoa keskimmäisen kummeille viikonlopun viettoon.

Heti ensimmäiseksi piti pojalle kaivaa esille kummien lasten vanhat legot. Ei muuta kuin kaupungin rakennus käyntiin. Pojalle oli hauska yllätys, että hänen viime kesäisiä rakenteluitaan oli säilynyt muutama ehjänä :)


Kummit laittavat tajuttoman hyvää savulohta. Keskimmäisen rakennellessa legokaupunkia minä odottelin vesi kielellä lohen valmistumista :)


Jälkiruoka vei kielen mennessään. Leipäjuustoa, lakkahilloa, kermaa ja koko komeus uuniin. Suosittelen kokeilemaan! Aamiaisen huipentumaksi söimme siitä loput tuoreiden vadelmien kanssa.


Aamiaisen jälkeen lähdimme katsomaan Mikkelin paloaseman kesäpäivää. Keskimmäinen lähti liikkeelle hiukan nahkeasti, koska hän olisi halunnut jatkaa legokaupungin rakentamista. Kivaahan siellä paloasemalla oli.

Ensin poika kokeili tarkkuussammutusta

Sitten seurasi paloasemareissun huippuhetki:
Kypärä päähän ja ei muuta kuin oikeisiin hommiin :)


Paloasema tarjosi mehua ja keksejä, se oli toiseksi paras juttu :) Mehutankkauksen jälkeen jatkoimme matkaa Puulaveden rantaan ja veneen kyytiin.

Pääsimme viettämään loput kesäpäivästä saarelle uiden ja saunoen. Keskimmäinen ui 5 tuntia. Välillä piti hiukan käydä lämmittelemässä saunassa. Kummitäti opetti pojan käyttämään snorkkelia. Koska uimataito ei todellakaan riitä vielä pitkään uintiin, keskimmäinen snorklaili tyytyväisenä pelastusliivit päällä.

Kummitädin kanssa snorklaamassa
Puulan vesi on niin kirkasta ja pohjassa on isoja kiviä ja kaloja, joten snorklailu kiinnosti pitkään.

Kummisedän kanssa seilaamassa

Maisemat saarelta ovat UPEAT!

Päivä päättyi muurinpohjaletuilla herkutteluun. Sunnuntaina pelasimme naiset vastaan miehet nelinpelin sulkapallossa, näppärästi poika oppi pelaamaan. Kuten keskimmäinen sanoi, kun on kivaa, niin aika menee superpikanopeasti. Automatkalla keskustelimme siitä, että paljonko saa veljille kehuskella sillä, että oli niin huippu viikonloppu ;)

NAM!

11 kommenttia:

  1. Onni ja elossaolo niin paistavat näistä kuvista. Elämä on hieno juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kaiken kaikkiaan aivan huippukesä! Melkein itkettää, että syksy tulee, mutta täytyy yrittää olla vaipumatta talviuneen ;)

      Poista
  2. ihana viikonloppu :D ps. leipäjuustosta saa melkein yhtä hyvää ihan mikrottamalla, vajaa 30 sekuntia mikrossa eikä kermakaan oikeastaan tuo siihen kovinkaan paljoa ekstra-hyvyyttä, joten tosi nopeesti saa herkkujälkkärin. sitten päälle vaan keko lakkahilloa :P :P pitäneekin hakea varmaan pala leipäjuustoa töiden jälkeen iltapalaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä tuo pikaohjekin :) Tosin sitä vaan epäilen, että olisiko tämä todellakin Se ruokalaji, johon kerman lisääminen ei parantaisi lopputulosta ;) Miten niin meillä kaikki ohjeet alkaa, että kermaa ja voita...

      Poista
    2. Mä laitan sen juuston 10-15min 225C uuniin [Anna, vähän niin kuin pakastepitsan...] ja laitan päälle joko kanelia tai vähän chilirouhetta - uunissa juustoon tulee ihana pinta ja juustosta irtoava neste ajaa kyllä kerman aseman, hassua mutta totta! Joten mun ehdotus on uuni, eikä sittenkään mikro, mutta ilman kermaa, ja päälle vähän kanelia tai chilirouhetta, ja sitten vaikka sitä lakkahilloa :))

      Poista
    3. uuu, toi chilirouhe kuulostaa kyllä niin extremelle, että pakko joskus testata :D

      Poista
    4. Chilirouhe kuulostaa aika rajulta :) Pitää kyllä uskaltautua testaamaan.

      Poista
  3. Tuolaiset viikonloput tai päivät vain yhden lapsen kanssa on varmaan ihan huippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhden lapsen kanssa reissussa oleminen on mukavan kevyttä. Pojalle tietenkin on ihan huippua olla ainoana lapsena ja saada huomiota kolmelta aikuiselta.

      Poista
  4. Ihania maisemia! Me oltiin kanssa kesällä paikallisen paloaseman avointen ovien päivässä. Mä pääsin ajelemaan paloautolla, höm, muiden lasten kanssa =D kyllä mua vähän hävetti, mutta halusin kyytiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kyllähän äidinkin pitää päästä paloautoon kyytiin :)

      Poista