2. syyskuuta 2013

Luostarissa


Toiveestani huolimatta en ole vieläkään päässyt hiljaisuusretriittiin luostariin, vaan palaan tässä kirjoituksessa vielä kerran Moskovan tunnelmiin.

Lähellä hotelliani oli paikallinen luostari. Kellotapuli ja kirkon sipulitornit näkyivät isolle tielle, joten päätin runneltuine varpaineni linkuttaa paikan päälle katsomaan, että minkälainen paikka on kyseessä. Liikenteen huminan ja korkeiden talojen keskellä oli muurien suojaama ihastuttavan kaunis rauhan tyyssija.

Niin kaunis kellotapuli

Luostarin muurien takaa näkyy kirkko hehkuvine kupoleineen

Tästä selviäisi luostarin nimi, pitäisi melkein googlata :)

Luostarialuetta kiertää muurit ja niiden sisäpuolella on tuollaiset kulkuväylät.
Kulkuväylillä näkyi mustiin kaapuihin pukeutuneita miehiä, näinköhän luostari on toiminnassa?

Puut ja nurmikot olivat viimeisen päälle hoidettu.
Jotenkin tässä muurissa istutuksineen on japanilaista tunnelmaa.

Kirkko jäi minulta sisältä näkemättä. En nimittäin tiennyt, että ortodoksinaiset peittävät hiuksensa kirkkoon mennessä. Huivin olisin saanut lainaksi luostarin sisääntulolta, mutta en enää viitsinyt kävellä takaisin kirkolle. Kirkon sisäänastumisrituaaleihin kuuluivat syvät kumarrukset ja ristinmerkkien teko.




Suloisia rakennuksia ja upeita istutuksia


Kukkatarhat olivat upeat! Kuvan ruusut olivat reunoilta pinkit ja keskeltä keltaiset. Kuvassa oleva ruusu on jo lakaistumisen aloittanut. Tuoreemmat olivat pinkimpiä ja laskastuvat keltaisempia. Lisäksi oli ihania vaalean liloja ruusuja.


Minusta paikka oli ihastuttava. Istuskelin sielläkin pitkään penkillä nauttimassa kukkien ja rakennusten kauneudesta. Luostarilla oli kahvila. Ajattelin käydä tukemassa sitä, mutta pöperöt olivat sen verran oudon näköisiä, että päätinkin jättää väliin.

***edited***
Kiitokset marikan poluille luostarin tunnistamisesta!

Novospasskin luostarin mieskuoroa pidetään yhtenä maailman parhaimmista tällä hetkellä. Kuoroon kuuluu 16 valiolaulajaa, joilla on myös korkeakoulutason musiikkitutkinto. Kuoron jäsenet eivät ole munkkeja vaan ammattimuusikkoja. Kuoro on laajentanut perinteistä reviiriään luostarikirkon muurien sisältä Venäjän ortodoksisen kuoromusiikin lippulaivaksi maailmalla. Kuoro voitti kansainväliset kuorokilpailut 1991 Unkarissa sekä 1994 Puolassa. Se herätti myös suurinta huomiota Moskovan ortodoksisen kuoromusiikin festivaaleilla 1992 ja 1993. Kuoro on konsertoinut suurella menestyksellä monissa Euroopan maissa, mm. Suomessa vv. 1993-2004. Moskovassa kuoro huolehtii luostarin tärkeimmistä jumalanpalveluksista sekä esiintyy merkittävissä ortodoksisissa virallisissa tilaisuuksissa kuten Kremlissä ja Moskovan Valkoisessa Talossa.

Novospasskin luostari on Moskovan vanhimpia luostareita. Ensimmäinen maininta luostarista löytyy asiakirjoista 1200-luvulta. Luostarin nimeksi tuli Novospasski myöhemmin 1400-luvulla, kun luostari siirrettiin Kremlin alueelta Moskovan joen rinteeseen. Monet Venäjää hallinneen Romanovin suvun jäsenet ovat saaneet luostarissa viimeisen leposijansa. Varsinaisen tehtävänsä ohella luostari toimi erityisesti 1600-luvulla myös linnoituksena ja muutamat sen munkeista osallistuivat taisteluihin puolalaisia vastaan. Neuvostovallan aikana luostari suljettiin ja sinne sijoitettiin poliittisten vankien ja rikollisten keskitysleiri. Hautausmaa hävitettiin ja hautakivet poistettiin. Vuonna 1991 luostari palautettiin ortodoksiselle kirkolle. Nykyään luostarissa on noin neljäkymmentä munkkia ja noviisia. Luostari toimii Venäjän ortodoksisen kirkon johtajan, patriarkka Aleksi II:n suorassa alaisuudessa.

http://www.novospasskychoir.com/esittely.html

7 kommenttia:

  1. näyttäisi olevan Novospasskin luostari; niillähän on se huippuhyvä kuoro!

    VastaaPoista
  2. marikan polut:
    Kiitos tunnistuksesta!
    Juuri lueskelin paikan historiasta ja kuuntelin kuoron laulunäytteen. Hotellin respassa sanoivat paikasta, että "it's just a small monastir". Nyt olen erityisen tyytyväinen, että jaksoin pidätellä kiljuvaa nälkääni luostarikävelyn verran.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia luostarista, mielenkiintoisen näköinen paikka.

    VastaaPoista
  4. Upea paikka tuo Moskova. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  5. Nonna:
    Kiitos. Luostari oli mielestäni erittäin viehättävä.


    maiju:
    Täytyy sanoa, että Moskovasta kaupunkina jäi paljon ennakko-odotusta positiivisempi kuva. Keskusta-alue oli niin hieno ja metrolla liikkuminen helppoa.

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunis paikka! Tuolla olisin nauttinut minäkin!

    VastaaPoista
  7. Pohdiskelija:
    Kauneuden lisäksi siellä oli niin rauhallinen tunnelma ja ruusut tuoksuivat. Minä alkaisin ihan oikeasti olla valmis vetäytymään jonnekkin hiukan rauhoittumaan.

    VastaaPoista