30. kesäkuuta 2013

Tanskan reissu osa 4 - Legoland

Aloitetaanpas lipuista. Aikuisten lippu on 299 DKK ja lasten 279 DKK.

BR-lelujen kortilla yhdelle lapselle maksuton sisäänpääsy yhden maksavan aikuisen kanssa. Edun voi käyttää useamman kerran eri päivinä. Parhaan lippuvinkin sain tanskalaiselta kolmen pojan äidiltä, joka lippukiskalla sanoi, että älä nyt vaan maksa lapsista, koska TDC:n webbisivuilta saa lapselle ilmaisen lipun. Lipun voi tulostaa tai näyttää kännykästä lippukiskalla. Harmillisesti emme löytäneet linkkiä ensimmäisenä päivänä. Koska lippuluukulla ei ollut lainkaan jonoa, päädyimme kustannusoptimointiin ja ostimme molempina aamuina erikseen päiväliput.

Tästä TDC:n ilmaiseen lastenlippuun.

Majoituksen suhteen olimme myöskin kustannusoptimointilinjalla. Vuokrasin Billund Camping and Cottagesista meille mökin. Hetken oli vaikeuksia löytää paikalle, koska paikka oli vaihtanut nimensä Legoland Villageksi. Majoitus oli noin puoleen hintaan verratuna esim. Lalandiaan. Ajatuksenani oli, että kaadumme väsyneinä sänkyyn - ihan sama missä :)

Mökki oli vaatimattoman puoleinen, mutta pääosin ihan ok. Minikeittiö, wc, suihku ja sängyt viidelle. Ainoa varsinainen valituksen aihe oli sängyt, ne ovat kyllä niin lyhyet, että en voi suositella pitkille ihmisille (ehkä 180cm vielä mahtuu). Lapsille oli hienot leikkipaikat ja oli ravintola, take away ruokaa ja kauppa. Legolandiin oli kävelymatka.


Lyhyehkö parisänky mahtui makuuhuoneeseen juuri ja juuri


Sitten varsinaisiin huvituksiin. Meillä oli onnea tai sitten erinomainen ajoitus. Laitejonot olivat todella lyhyet, siis muutaman minuutin jono. Kuopus ei päässyyt neljään laitteeseen lainkaan, koska ei ollut riittävän pitkä (vaatimus 120cm). Laitteet olivat varsin mukavia :)

Sää oli vaihteleva. Ensimmäisenä päivänä oli helle ja aurinko suorastaan porotti. Seuraavana päivänä hiukan kärvähtänyttä niskaani voiteli kevyempi ja hiukan rankempikin vesisade :(

Kanoottirata oli yksi koko perheen suosikeista

Keskimmäisen suosikkivuoristorata- kyyti oli yllättävän pehmeää.

Tässä tuli esimakua kastumisesta

Tästä tuli aivan märät pojat ja isi

Kävimme Legolandin Sealifessa

Hienointa minusta oli Minilandin legorakennukset. Puhumattakaan nostosilloista, joiden alta menee laivoja ja vuorollaan autoja päältä tai junaraiteista joilla junat kulkevat ja pysähtyvät asemille. Hienoin oli ehkä kuitenkin kanava sulkuportteineen.

Köpiksen Nyhavn

Amsterdam

Nostosilta 

Sulkuportit

Loikkaus Egyptiin

ja sieltä Japaniin

Pojat jaksoivat katsella hyvin Minilandiaa. Heihin suuremman vaikutuksen saattoi kuitenkin tehdä Chimamaa. 




Pojat olivat niin innoissaan ja tohkeissaan. Siitä huolimatta homma pysy hyvin kasassa Legolandissa. Vaikka kyseessä oli kaupallinen lastenkohde, pidin siitä itsekin :)

Aikaisemmat Tanska-postaukset:

10 kommenttia:

  1. Legoland on kiva paikka, ja ehdottomasti upeinta siellä ovat nämä legorakennukset. Kivoja kuvia.

    VastaaPoista
  2. Nonna:
    Minusta Miniland taloineen, autoineen, ukkeleineen, laivoineen, junineen on todella hieno. Minulla olisi hyvinkin mennyt vaikka puolipäivää Minilandia tarkkaan tutkiessa :)

    VastaaPoista
  3. Chimamaa. En ees uskalla kertoa, ettei mene ihan muu loma odotteluhermoiluksi.... Kuukauden päästä 6-vuotiaan kanssa tuolla ;)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi:
    Mukavaa Legoland-reissua teille! Chimamaa oli aika pieni, mutta kovasti siinä riitti pojille tutkittavaa. Sen kohdalla jämähdimme useasti. Chimalego kaupassa on muuten mahdollisuus leikkiä Speedorseilla ja rakennella legoja. Mikäli sade sattuu, niin siellä kuluu aika mukavasti :)

    VastaaPoista
  5. Olen luullut, että tuolla on vain Legoja. On siellä näköjään muutakin. :) Hyvä postaus taas, tykkään, kun on paljon kuvia!

    VastaaPoista
  6. zirk:
    Tekemistä ja näkemistä riittää Legolandissa hyvin. Laitteiden, legojen ja Sealifen lisäksi siellä on pienet "vesipuisto" alueet ja leffateatteri (jossa pyörii lego-leffoja luonnollisesti). Pari päivää kuluu hyvin, etenkin jos joutuu yhtään enempää jonottelemaan laitteisiin.

    VastaaPoista
  7. Me vanhemmat niin haluttais tonne...ei niinkään My.

    VastaaPoista
  8. Woops:
    Tanskassa on vaikka, mitä nähtävää. Ehkäpä My jaksaa parempien huvien avulla myös päivän innostuneita vanhempia Legolandissa ;)

    Itselläni ei ollut mitään hinkua Legolandiin, pojille sen sijaan se oli unelmien täyttymys. Jälkikäteen olen tyytyväinen, että pääsin itsekin kokemaan Legolandin (vaikka etukäteen vitsailinkin monelle, että minulta saa ilmaisen matkan Tanskaan, jos huolehtii perheen miehistä reissulla)

    VastaaPoista
  9. Kiitosta vaan vinkeistä, kahden viikon päästä lähdetään... 8) Ensin Köpikseen, sitten junalla Legolandiin, sitten Köpiksessä taas Tivolia yms. Ehkä ennätysmuseota ym. Hyviä vinkkejä ruokapaikoiksi tai shoppailuun? :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi:
    Mukavaa Tanskan reissua!

    Köpiksessä en ole ollut useampaan vuoteen, mutta takuuvarma tärppi on shoppailuun on yksi Euroopan pisimmistä kävely/ostoskaduista Stroget. Sen varrelta löytyy vaikka mitä. Itse pidän kovasti Nyhavnin alueesta, siellä on kiva istahtaa hetkeksi smörrebrödille, kahville tai oluelle.

    Yhden elämäni parhaista aterioista olen syönyt Tivolissa. Valitettavasti ravintolan nimi on jo unohtunut. Mutta jos Tivoliin menee, niin kannattaa tsekata ravintolatarjonta siellä on hyviä ravintoloita, jopa fine diningiakin eikä pelkkää hampurilaista ja pizzaa.

    Omalla Köpiksen listallani olisi Strogetin, Nyhavnin, Tivolin ja kuninkaanlinnan lisäksi puistoretki Fredriksbergin puistoon eväiden kanssa. Eläintarhakin on ymmärtääkseni kiva.

    Meidän matkamme ainoat ostokset teimme Legolandin Legokaupassa :) Legolandissa söimme pingviinipaikan vieressä olevassa pizza/pastabuffetissa. Paikallinen Rax. Lapset tykkäsivät, ja kyllähän siellä sai mahan koko jengi täyteen. Ruokaa parempaa oli näkymät pingviinialtaaseen.

    VastaaPoista