29. kesäkuuta 2013

Tanskan reissu osa 3

Seuraavaksi vuorossa on sukellus satuun. Kun astuin Århusin Gamle Byhyn tunne oli kuin olisin sukeltanut Hans Christian Andersenin satujen maailmaan. Lumoavaa! Kuinka mielelläni asuisinkaan tuolla!

(Blogi pohja näyttää "leikkaavan" osan oikeasta reunasta pois. Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen kokonaisena)




Vanhimmat rakennukset ovat 1550-luvulta. Pääosin "vanhin" osa on ajalta 1700-1850, sen lisäksi on 1920 luvun osa ja uusi 1970-luvun osa. 1970-luku oli vielä rakenteilla, näyteikkunoita pääsi jo ihailemaan.

Gamle Byssa on kotien, karjasuojien, varastojen ja puutarhojen lisäksi nähtävänä kauppoja kuten leipomo, hattukauppa sekä erilaisia käsityöläisten pajoja. Myymälöiden työntekijät ovat pukeutuneet edustamansa aikakauden ja työn mukaisesti. Moniin rakennuksiin pääsee sisään. Lapsia ihastuttaa taatusti vanhanajan tivoli, (lisämaksullinen) kyyti hevoskärryillä tai lihasvoimalla toimiva "narulautta".


Jos lasten jalkoja väsyttää heille on lainattavisa kärryjä. Niissä kulkee kätevästi myös eväät. Pojat ovat parkissa leipomomyymälän edessä


Gamle Byssa tepsutteli ankkoja vapaana.
Kyseinen yksilö tuli vahtiin leipomon eteen :)

Narulautta

1927

Pojat kävivät tässä laitteessa ja karusellissa

Tanskalaisten nähtävyyksien huono puoli on aukio-oloajat. Randersin sademetsäeläintarha sulkeutui jo klo 16 ja Gamle By klo 17. Minä saavuin Gamle Byhyn tuntia ennen sulkemisaikaa ja mies vielä myöhemmin autoon nukahtaneiden poikien kanssa. Miehelle olivat kertoneet lippuluukulla, että alueelta ei tarvitse poistua klo 17 mennessä. Ovet aukeavat vielä myöhemminkin. Myymälät ja työnäytökset päättyvät ennen klo 17. Parkkipaikan saimme kadulta sisäänkäynnin läheltä.


Mitäs tästä voisi muuta todeta kuin, että IHANA PAIKKA


Aikaisemmat Tanska-postaukset:

7 kommenttia:

  1. Idyllisen näköinen paikka ! Aivan ihania vanhoja taloja, pääsikö joihinkin sisään myös ?

    VastaaPoista
  2. Sara S.
    Gamle By on minusta superihastuttava. Moniin rakennuksiin pääse sisälle. Niissä oli mm. hatuntekijän "vertas" ja myymälä, lankavärjäämö, apteekki ja sitten vaan asuntoja ajan henkeen kalustettuna. Osaan taloista on pihakin laitettu vierailupaikaksi, on minikokoista muotopuutarhaa, kasvi/yrttimaata, eläinsuojaa, autoja, hevoskärryjä ja polkupyöriä.

    Tänä kesänä aukeaa 70-luvun alue ja sinne tulee aikakauden mukaan sisustettuja asuntoja.

    Tuo on sellainen paikka, jossa voisin viettää päivän kierrellen ja välillä eväitä tai leipomon herkkuja nauttien. Sitten voisin istua lepäämässä varjossa puiston penkillä kirjaa lukien.

    VastaaPoista
  3. Satumaisen mielenkiintoinen paikka! :)

    VastaaPoista
  4. Woops:
    Olen aivan heikkona tällaisiin paikkoihin. Lapsetkin viihtyivät yllättävän hyvin.

    VastaaPoista
  5. Näyttää tuokin tosi houkuttelevalta! Pakko lisätä se Tanska to travel-listalle!

    VastaaPoista
  6. Tämä näyttää niin ihanalta! Tälläiset vanhat talot ju miljööt ovat parhaita!

    VastaaPoista
  7. Roosa:
    Jos pidät vanhoista miljöistä, niin suosittelen lisäämään Tanska-listalle. Telmakin varmasti viihtyy.


    Nonna:
    Rakastan vanhoja rakennuksia ja miljöitä. Porvoo ja Seurasaari ovat suosikkipaikkojeni listalla, ja Gamle By oli vähän kuin nuo yhteensä ja kunnolla nokitettuna :)
    Raumalle pitäisi vielä joskus päästä!

    VastaaPoista