10. kesäkuuta 2013

Non-stop reissailua ja viikonloppu Mikkelissä

Viime viikon ohjelma välillä su-la oli: Porvoo, Pirkanmaa-Tampere, koti/toimisto, Wien, Bratislava, koti/toimisto ja Mikkeli. Olen joskus ollut pirteämpikin, mutta olipa kuitenkin hyvä viikko! Siihen mahtui ystäviä, sukulaisia, askartelua ja jopa nähtävyyskierros. Huimaa! Strategia oli, että yhdessä paikassa ei jouda paljon yli 24 tuntia vanhenemaan ;)

Meno jatkuu tällä viikolla. Huomenna nokka ensin kohti Lontoota, jossa minulla on vapaapäivä. Siitä sitten matka jatkuu autolla keskiviikkona eteenpäin. Perjantaina kotiin ja tutuksi tullut reilun 24 tunnin pit stop: kamaa pyykkiin ja takaisin kassiin ja kohti Tanskaa ja Legolandia koko perheen voimin.

Viikonloppu Mikkelissä oli ihana. Olin reisussa kaksin keskimmäisen kanssa ja olimme hänen kummeillaan.

Talviturkit on heittetty Saimaaseen näin kauniissa maisemissa.



En muista, että ikinä olisi ollut näin lämmintä järvivettä kesäkuun alussa. Yleensä olen uinut ensimmäisen kerran juhannuksena ja senkin kerran pikaisesti saunareissun yhteydessä.


Rakenneltiin porukalla iso legokaupunki:


Reissun kohokohta oli poliisiautoon pääsy ja oikeiden käsirautojen sovittelu. Minä ihailin Mikkelin Puiston kauniita kukkia ja emännän tekemiä tilda-töitä.



Hyvää alkanutta viikkoa!

9 kommenttia:

  1. No huhhuh!! Toi sun meno hengästyttää mua!! Mulla on jotenkin niin ylirauhallista...käytännössä. Päässä kuhisee sitten senkin edestä.

    Nauti Lontoosta!!! (enolekade-enolekade-enolekade-enolekade...)

    VastaaPoista
  2. Pohdiskelija:
    Mun suurin lomahaaveeni on olla tekemättä mitään. Lueskella kirjoja ja pötkötellä. Uida voisin. Mulle sopisi hyvin viettää loma kotona.

    Mulla taas ei päässä kohta liiku enää mitään ;) Mutta ymmärrän, että sulla kohta tulee ylikuumeneminen.

    Mun täytyy tunnustaa, että mä en ole mikään Lontoo-fani. Se ei ole kaupunki, jonka valitsisin lomakohteekseni, vaikka hienohan se on ja täynnä nähtävää. Mä olen ehdottomasti enemmän Etelä-Eurooppaa ja pikkukaupunkeja fanittava :)

    Koska vietän vapaapäivän, joudun itse maksamaan majoitukseni ja mietin, että viitsinkö vaivautua lainkaan, kun hotellitkin ovat aika tyyriitä. Sitten laskeskelin, että olen viimeksi ollut yötä Lontoossa 10 vuotta sitten, että kai sitä voi kerran kymmeneen vuoteen käydä katsastamassa nähtävyyksiä :) Etenkin kun siihen on nyt helppo mahdollisuus. Pikkasen nosti pinnoja se, että nykyisin on niin helppo ostaa netistä musikaaliliput.

    VastaaPoista
  3. Upea tuo ensinmäinen kuva !!!

    Kovasti sinulla riittää kiirettä :) Nauti Lontoosta, voi sielläkin ottaa rennosti ja kuljeskella vaan . . . Minusta Lontoossa parasta on Tate Modern, menisin sinne koska tahansa uudestaan.

    VastaaPoista
  4. Huh, huh! Melkoista menoa! Viikonloppu käsirautoineen näytti kuitenkin kivalta :D

    VastaaPoista
  5. Ihania kuveja kaikki, mekä kun ei oo kolmen pojan äiti, niin mekä jaksaa innostua jopa lego kuvista :D Mutta kyllä on katraan keskimmäinen onnellista poikaa raudoissa! Teillä tais olla enemmän kuin hyvä reissu <3

    VastaaPoista
  6. Ihan kunnon tahti siellä. :D hauskoja päiviä teillä ollut!

    VastaaPoista
  7. Sara S.
    Kiitti.
    En ole ikinä käynyt Tate Modernissa. Se oli aika korkealla listalla tälläkin reissulla, mutta ei materialisoitunut. Piti nimittäin käydä tsekkaamassa British Museumin muumiot, siltä varalta, että jos vaikka joskus pystyisin tuomaan pojat Lontooseen (etenkin jo ei uskalleta lähteä Egyptiin). Meillä on kolme kovaa muumiofania :)


    Kati:
    Viikonloppu oli onnistunut. Vähänhän tuolla pojalla olisi ollut käytöksessä parantamisen varaa, mutta kun hän oli niin innoissaan ja jännittynyt että välillä oli taas suuria vaikeuksia jopa istua :)


    Haltiakummi:
    Eikös olekin aika hieno Legokaupunki? :) Meillä oli tosi kiva viikonloppu, vaikka kyläpaikan autorata oli hajonnut. Keskimmäinen ehti suunnitella matkalla omia formulakisoja, mutta rakenneltiin sitten vaan.


    zirk:
    Hauskoja päiviä on ollut. Kun vielä saisi huvit jaettua tasaisemmin kalenteriin. Alkaa kohta ottaa lystin pito kunnon päälle ;)

    VastaaPoista
  8. OMG! Kyllä sulla kiirettä pitää! Mukavia tulevia reissuja!

    VastaaPoista
  9. Nonna:
    Kiitos :)
    Eilinen Lontoossa oli mukava, mutta nyt kyllä väsyttää. Paljon kävelyä ja kahtena aamuna aikainen ylösnousukin vielä.

    VastaaPoista