13. lokakuuta 2012

Koruja arkeen

(Huom tämän postauksen alla on Kotivinkin arvonnan voittaja)

Yritän taas kerran ryhtiliikettä pukeutumisen suhteen. Kaappissani on paljon vaatteita, jotka voisin luokitella mitäänsanomattomiin tai ihan kivoihin. Yleensä ne roikkuvat päivästä toiseen henkarissa ja pääsevät käyttöön vasta siinä vaiheessa, kun puhtaat vaatteet vähenevät uhkaavasti :)  En suinkaan ole dumpannut noita "ihan/lähes kivoja" Uffin laatikkoon ja ostanut tilalle vain täydellisiä vaatteita. Olen ottanut vaatekaapin pohjatkin käyttöön. Olen yrittänyt käyttää niitä ihan kivojakin sillä ajatuksella, että joka päivä asussa olisi joku juttu josta pidän kovasti. Ihan joka päivä.

Olen laiska käyttämään koruja, yleensä nekin lojuvat hukassa sikin sokin. Tämä "joka päivä jotain kivaa päälle" -hanke, on kasvattanut korujeni käyttöä huimasti. Koru kuuluu asuuni nykyisin jopa monta kertaa viikossa. Ehkä seuraavaksi laajennan näistä pukukoruista aitojen korujeni käyttöön.

Samaan aikaan minuun on iskenyt pieni koruhimo, tai oikeastaan korutarvikehimo. Haluaisin tehdä koruja! Yritän taas vastustella (aikasemmasta korutarvikehimosta selvisin säikähdyksellä). Ihan vaan siitä syystä, että minulla on paljon askartelutarviketta, jota en ehdi käyttämään :(

Keräsin teille pienen kavalkadin näistä "joka päivä jotain kivaa päälle" koruista.


Tämä koru on yksi suosikeistani. Leonida on suunnitellut ja tehnyt sen minulle. Tämä on kyllä hieno koru! Minulla on paljon turkoosia vaatekaapissani, joten korulle löytyy helposti pari. Kuvassa näkyy yksi lempitunikoistani.


Tämän rouhean kettingin ostin kesällä Hietsun kirpparilta. Se on samaan aikaan näyttävä ja riittävän yksinkertainen. Korun kaverina lähes kiva paitapusero.


Tämä aitoa rihkamaa oleva rannerengas on ihan uusi ja tämän hetken suosikki. Siitä tulee niin mieleen teiniajan ohuiden rannerenkaiden ryöppy ranteessa. Tämä vaan on pysynyt huomattavasti pidempään kirkkaana eikä kilise. Rannekorun istuvuutta voi säädellä taivuttelemalla ja taatusti kimaltee mustan/harmaan vaatetuksen parina.


Yleensä suosin suuria ja muhkeita koruja. Tämä pinkki sirous onkin poikkeus koruvalikoimassani. En yleensä käytä vaaleanpunaista vaatteissa, mutta oliivin kanssa se menee. Kumma juttu tämän vaatimattoman korun kanssa, mutta minusta se jotenkin vaan tekee kahdesta trikoosta siistimmän ja toimistokelpoisemman

Parhaimpina päivinä olen onnistunut yhdistämään jopa kaksikin ihanaa juttua niihin vaaterekin viimeiseksi siirtyneisiin "lähes kivoihin". Alla sellainen yhdistelmä. Se koostuu kapeista housuista (joita pidän harvoin), tunikasta (jota en ole pitänyt kohta vuoteen), hopeisista kaulakoruista, ihanasta rannerenkaasta ja ihanista nilkkureista.

Housut eivät ole liassa vaan eteisen peili ja koko eteinen.

Olen saanut erinomaista palautetta hankkeestani. Kuopus kysyi tällä viikolla minulta "Äiti, pitääkö sun töihin mennessä aina näyttää kauniilta?" Kukaan muu ei ole huomannut mitään, mutta nautiskelen kuopuksen havainnosta ;)

17 kommenttia:

  1. Tässäpä hyvä ja mielenkiintoinen juttu. Kiitos, kun avasit niiden melkein kivojen vaatteiden kaappia ja millä saat ne kivoiksi...

    Minä ajattelin jonain päivänä kauniina käyttää uutta Positiivareilta tilattua Viikkaria ja käydä läpi vaatekaappini takaosia myöten läpi. Jospas vaikka nätimmin viikatut kasat saisivat löytämään sieltä perukoiltakin jotain päälle pantavaa muutamien "luottovaatteiden" sijaan. Samalla saa pistää kesävaatteet pois...

    Onpas muuten tosi kiva kuulla, että tuo turkoosi koru on edelleen käytössä ja tykkäät. :)

    VastaaPoista
  2. Leonida:
    Piti googlta, että mikä ihmeen viikkari? Vähän jäi muoviläpysköjen tarkoitus epäselväksi, kun video ei suostunut käynnistymään. Jäänkin nyt odottelemaan sun viikkauskokemuksia :)

    Olisin vaatekaapin täydennyksen akuutissa tarpeessa, mutta aika matalakiitoa on elämä ollut viimeiset pari viikkoa ja seuraavat pari viikkoa. Sitten kun aikaa olisi niin se varmaan menee jälkikasvun varusteluun. Varmasti itselleni sopivista merkeistä on varmaan isot koot jo myyty :( Jopa harkitsin halpalentoa Saksaan, jotta pääsisin hyvien kokovalikoimien äärelle.

    Jos edelleen tekisit koruja enemmälti, niin tilaisin saman tyylisen eri väreissä.

    VastaaPoista
  3. Olipa hellyttävä huomio nuorimmaiselta!

    Itse en ole koskaan käyttänyt kovin paljon koruja (ihaillut kyllä muiden pettämätöntä silmää), mutta hiljattain huomasin, että tilanne on nykyään vielä minimalistisempi. Lähinnä nimettömässä sormus ja jos oikein _repäisen_ joko korvakorut (= yleensä pienet timanttinapit)TAI kaulakoru (sekään ei mikään suureellinen, vaihtoehtoja vain kourallinen). En tiedä miten tähän oikein on tultu ja miten sitä oppisi uudestaan koristautumaan :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat nuo sun melkein kivat vaatteet...mullakin taitaa vaatekaappi olla pulloillaan sellasia vaatteita. Ihana sun kuopus kysymyksellààn. Munkin kolmevuotias sanoi tànààn ihanasti: "isi, sà oot apina" Isàntà sitten tokas ettà mikàs àiti sitten on..."àiti on kaunis" pikkuinen vastas <3 Kjàh kjàh ;)

    VastaaPoista
  5. Korut kyllä tekee ilmettä melkein rättiin kun rättiin :) Mulla kun on siis vaatehuone täynnä vaan mustaa ja mustaa, niin koruilla niihin saa ilmettä (jos haluaa)...justiinsa läjäsin kaikki samaan paikkaan ja raakkasin joukosta pois kultaset, joita nyt en uuden hopeisen vihkisormuksen myötä siten enää pidä....:P Nyt on sitten helppo nappasta rihkamaa niskaan niin halutessaan :D
    Lapsilla on hyvä huomiokyky :)

    VastaaPoista
  6. Lumikettu:
    Kuopus oli kyllä suloinen :)
    Minä olen ollut vielä minimalistisemmalla linjalla pitkään. Minulla ei ole edes sormuksia käsiallergian takia. Olin niin pitkään ilman korviksia, että nyt alkuun on ollut erittäin vaikeaa saada ne vielä korvalehdestä lävitse. Olin siis täysin koruton ja kellotonkin. Mutta nyt on olen siirtynyt uuteen aikaan.

    Ciacy:
    Kiitos.
    Ihana tuo teidän Thomas :D

    Sanna-Mari:
    Olet oikeassa: kyllä koruilla saa rättiin kuin rättiin ilmetta. Oma vaatekaappini on ollut pitkään aika mustavoittoinen, mutta mulla alkaa musta väistymään muiden värien tieltä. Hempeisiin väreihin saakka en ole vielä päässyt lukuunottamatta turkoosia ja niitä vaaleansinisiä paitapuseroita.

    Mä joudun kohta hankkimaan jonkun säilytysjärjestelmän koruille, kun puolet ajasta ne ovat hukassa.

    VastaaPoista
  7. Hyvä proggis sulla! Munkin on pitänyt jo pitkään laajentaa vaatevalikoimaa tai siis enemminkin käyttää kaapista muitakin vaatteita kuin ehkä sitä n. 20%.

    Koruja en osaa enää oikein käyttää muuten kuin simppeliä rannekorua. Johtuu varmaan myös siitä, että kaulalla on melkein aina kaulahuivi, jonka alle se kaulakoru kuitenkin jäisi.

    Kivoja koruja sulla ja onneksi edes kuopus hoksaa kommentoida kaunista äitiä! :-D

    VastaaPoista
  8. Arvasinkin tuon ylimmän korun Leonidan tekemäksi, siinä näkyy hänen kädenjälkensä...aivan upea koru. Samoin tuo herkkis vaaleanpunainen sirostus...todella hurmaava.
    Löytöretki omaan vaatekaappiin ei olisi ollenkaan pahitteeksi täälläkään :)!

    VastaaPoista
  9. Tuo on kyllä kaunis tuo Leonidan tekemä koru, niin kaunis yhdistelmä tuo hopea ja turkoosi, sekä sommittelu on todella ihastuttava! Ja onpas kyllä ihastuttava tuo vaaleanpunainenkorukin, ja sopii tosiaan hienosti oliivinvihreän kanssa, enpä ole itse aijemmin huomannutkaan! Toisaalta, itse yhdistän siihen monesti tummanruskeaa, niin miksipä ei oliiviakin... Korut on kyllä kiva lisä pukeutumiseen, ja varsinkin rannekoruissa on jotain juhlavaa! Tai kai se johtuu siitä että ne näkee sitten kunnolla itsekin :D

    Minä olen kova käyttämään koruja, arkikoruni taitavat tosin vieläkin olla pääkaupunkiseutureissullaan mihin ne kyllä ihan itse unohdin, täytyy varmaan kohta jo hakea ne kotiin sieltä ;) Mutta juhlaan laitan aina korut, ja ne kyllä osaltaan tekeekin juhlan!

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää!! Tykkään tyylistäsi, tuo turkoosi ja punainen pusero ovat Ihanat!! Minä se vaan kuljen edelleen niissä saamarin trikoopaidoissa:) Mutta koru mulla on aina, iso ja näyttävä. Sen kun on opetellut, on liki alaston olo, jollei sitä korua ole.
    Kiitos, nyt mäkin taas yritän ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  11. -Jassu-
    Kiitos, Kummasti sitä tosiaan aina jumiutuu niihin samoihin suosikkeihin tai sitten muistaa vaan, että mitä oli päällä edellisellä viikolla :) Kauppaankin saakka pitäisi jossain välissä ehtiä. Tosin edellisen ostosreissun housut ovat pinossa odottamassa lyhennystä. Pitäisi varmaan katsoa, että löytyisikö pinosta jotain muutakin sopivaa...

    Eloise:
    Kiitos. Ei muuta kuin kaapin inventaario käyntiin :)

    Haltiakummi:
    Kiitos. Nyt mua nolottaa niin perhanasti tuo sinun arkikorutapauksesi. Mulla pätkii muisti nykyisin urakalla. Miehen edellisen Kalifornian reissun alla selvisi, miksi meillä on matkalaukku olohuoneessa. Noh, koska mun on ollut tarkoitus viedä sen Air Francen käyttämään laukkukorjaamoon arvioitavaksi, koska se hajosi lennolla. Mä olin senkin unohtanut. Tämäkin sattui toukokuussa. Lisää muistikapasiteettia kiitos!

    Pohdiskelija:
    Kiitos. Minäkin käytän paljon trikoota. Olen alkanut sen verran tsemppaamaan, että silitän trikoot huolellisesti, näyttävät huomattavasti aikaisempaa paremmalta :)

    VastaaPoista
  12. Hyvältä näyttää! Olet aivan oikeassa siinä, että koru piristää asua.
    Hih, minäkin aina välillä ajattelen korujen hankkimista joskus lähiaikoina, sitten kun minulla on se uusi tyyli (hahhaha, ts. uusia vaatteita). Korujen käyttö ei ole minullekaan mitenkään luontaista tai luontevaa, joten minun pitäisi opetella sitä. Eihän se mikään pakko ole, mutta se voisi olla hauskaa: vähän kuin lapsena leikityt hieno-nainen leikit!

    VastaaPoista
  13. ps. tuo viimeinen asu on suosikkini. Lyhyet housut, nuo kengät jne. voisin huolia samat omaan vaatekaappiini. :D

    VastaaPoista
  14. Alkuun: Näytät todella hyvältä!!!! Sun hiukset on kivat. Ja jalat :)

    Loistoidea sulla vaatteiden käytössä. Tätä mä alan apinoimaan heti! Kiitos !!!!

    VastaaPoista
  15. Oi sinulla on paljon kauniita koruja! Ehdottomasti vaan enemmän käyttöön noita, kerrassaan hurmaavia ovat :) Sitä jumittuu kovin helposti samoihin vaatekappaleisiin ja niiden käyttöön, siksi koetan itsekin vähän erilaista keksiä (vaikka se ei kovin helppoa aina olekaan).

    VastaaPoista
  16. Hei kiiruinen Rva Kepposka, ei sun tartte noloilla siellä: minähän ne korut unohdin! Josko pyrittäis löytämään yhteistä aikaa, näkymään ja askartelemaan jo joutuvaa joulua?? :)

    VastaaPoista
  17. zirk:
    Ei minullakaan korujen käyttö ole sellaista johon olisin tottunut, mutta aina voi aloittaa uusia juttuja :) Nyt yritän vielä korujen lisäksi käyttää kaikkia huivejani edes joskus.

    P:
    Kiitos. Kävin kampaajalla reilu viikko sitten ja kampaaja alkoi siinä tunnustelemaan, että josko leikattaisiin lyhyeksi ja sanoin, että anna mennä vaan. En tiedä mitenkä pärjään tämän mallin kanssa, vaatii varmaan niin säännöllisen leikkausvälin.

    Dahlia:
    Kiitos. Mä olen oikein jumittuja. Muiden mielestä varmaan vielä enemmän jumittuja, mitä olen todellisuudessa, koska mulla on ällistyttävän paljon aivan samannäköisiä vaatteita - etenkin niitä mustia.

    Sinulla onkin kivoja asuja, pidän erityisesti niistä joissa on väriä. Kuka voisi vastustaa turkoosia tai punaista?

    Haltiakummi:
    Voisihan sitä olettaa, että nainen suoriutuisi postiin (tai sinne laukkukorjaamoon) muutamassa kuukaudessa. Miksi perusasiatkin ovat välillä niin vaikeita? Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että olen joutunut kesälomien jälkeen paiskimaan töitä ihan urakalla töissä. Ja tämä perhe-elämä on harvoin sieltä kevyimmästä päästä.

    Olisi kyllä ihana askarrella. Mulla on vielä vapaita viikonloppuja :)

    VastaaPoista