28. lokakuuta 2012

Lasten lellittelylauantai

Koska meno on ollut aika räyhäkästä viime aikoina puolin ja toisin, olimme jo etukäteen päättäneet, että järjestämme kivan viikonlopun. Sellaista ohjelmaa, että kaikilla on mukavaa ja kukaan ei edes muista riidellä.

Alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä Tampereelle ja viettää reissussa päivä polskien Nokia Edenissä, joka on toistaiseksi ehdoton suosikkikylpylämme. Väsymykseltäni en kyennyt reissuun. Pojille "kelpasi" Vantaan Flamingon kylpylä, jossa kukaan meistä ei ollutkaan aikaisemmin käynyt.

Onnistuneen reissun edellytys on hyvä tankkaus. Terveellisesti Mäkkärievästä menemään.


Sitten tutkailtiin hiusten sähköistyvyyttä ja jokainen sai uuden kampauksen :)


Sitten kylpylään. Aikamoinen kuhina kävi kylpylässä, väkeä oli paljon, mutta kyllähän sinne sekaan vielä mahtui kivasti.

Altaat olivat vähän tylsähköt aikuiselle. Ehkä se K18 puoli tarjoaisi aikuiselle sopivampaa allasta. Lapset viihtyivät! He pitivät erityisesti vesiliuista, jotka olivat malliltaan kuin liukumäkiä. Ne olivatkin hyvät, koska kaksi isointa laskivat sujuvasti itse ja riitti pitää vahtia lepotuolilta. Isommissa kierremäissä on ikärajat k8 ja k10 ja molemmat jäivät odottamaan poikien kasvamista.

Palasimme kotiin myöhään illalla. Ensimmäinen sammui sohvalle karkkipäivän namit kädessään :)

Eikä riidelty yhtään. Eikä tänäänkään olla vielä jaksettu tapella ;)



Loiskis!

6 kommenttia:

  1. Hyvä, hyvä! Rankan viime viikon jälkeen upea koko perheen nollaus!

    VastaaPoista
  2. ai kun kivan kuuloista, mukava päätös viikolle!

    VastaaPoista
  3. Oiii <3 Kiva loiskis-viikonloppu! Mä jotenkin näen pienen nukahtaneen karkit hikisen tahmaisen unisissa sormissaan <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista zirk, Kati, kiala, Linnea ja Pohdiskelija :)

    Oli kiva tehdä perheen kesken jotain muutakin kuin tapella ;)

    Reissu meni putkeen. Vahingot havaittiin vasta tänään. Mies oli unohtanut kolmet uikkarit kylpylään. Kuopuksen Bamse-uikkarit löytyivät, miehen ja esikoisen uikkareita ei löytynyt. Hiukan epäilen, että kylpylän respan pojat olivat vaan "perinteisiä miehiä", jotka eivät pysty erottamaan, että mitkä ovat tummansiniset Adidakset ja mitkä keskisiniset Adidakset. Tai sitten uusi menestysartikkeli on kylpylästä pöllityt käytetyt uikkarit :(

    VastaaPoista