Esikoisella on aistiyliherkkyys, mikä on tässä vuosien varrella vaikeuttanut tiettyjen perusjuttujen tekemistä. Tilanne on tällä hetkellä oikein hyvä. Kiusana on enää oikeastaan ranteisiin, nilkkoihin ja kaulaan kohdistuva "puristus". Puristukseksi riittää tiukka vaate. Yritän valita sellaisia vaatteita, jotka olisivat väljiä noista kohdista.
Tänään aamulla oli +2 astetta ja mereltä tuuli. Päätimme ottaa topat käyttöön. Esikoinen sai järkyttävän toppapukeutumishepulin. Kohta 8v huutaa ja raivoaa pukemisesta. Oma kahvi jäähtyy kupissa, näen selvästi, että töihin meno lykkääntyy. Järkipuhe ei tehoa lainkaan, poika ainoastaan raivoaa.
Taannun lähes esikoisen tasolle. Siinä sitten huudamme toisillemme toppavaatteiden pukemisesta. Olisin muuten päästänyt lapsen paleltumaan ulos velourhousuissaan ja ohuessa välikausitakissa, mutta kun hän juuri oli viikon sairaana ja yskii vieläkin. En kaipaa viime viikosta toiveuusintaa.
Aikamme räyhättyämme toisillemme, paskoille toppavaatteille, vielä paskemmalle Suomen ilmastolle, poika nöyrtyy. Pyydän miestä pukemaan kuopuksen. Saamme topparaivariuusinnan à la uhmaikäinen. Kuopus huutaa, potkii ja lyö. Lapsi ei rauhoitu millään ja kello juoksee. Lapsi alkaa olla suorastaan hysteerinen. Olemme jo myöhässä. Mies päättää pukea pojan väkisin. Raivokas pikkunisäkäs puree miestä niin, että hampaat menevät ihosta lävitse ja tulee verta.
Mies jää desinfioimaan ihoa ja etsimään laastaria. Minä lähden viemään lapsia päiväkotiin. Esikoinen on sillä väliin kadonnut. Toivottavasti hän lähti kouluun eikä omille teilleen. Päiväkodissa kuopus on aika surkea ja haluaa nyhjätä sylissä. Häntäkin harmittaa.
Mitä teki keskimmäinen? Hän on seesteisessä vaiheessa. Hän puki itse toppavaatteensa päälle ja meni pihalle odottamaan, jotta ei tulisi kuuma ja jotta ei tarvitsisi kuunnella muun perheen huutamista. Fiksu poika! Hän osaa myös pyytää kiitoksen hyvästä käytöksestään :"Äiti eikö olekin hyvä, että minä puen itse vaatteet päälle, enkä räyhää yhtään?". "Voi rakas, olet niin taitava ja ihana!"
***
Olen vihdoin kotona 9:30. Klo 10 alkaisi palaverin, joudun perumaan. Tarvitsen hetken itselleni ennen klo 11 valmisteilla olevan tarjouksen teknistä evaluointipalaveria.
Klo on 9:45 olen niin väsynyt ja turhautunut, että itken.
Tilannekomiikantajuni on loppunut.
Laitan vetoomuksen - jos on olemassa keijuja, jotka jakavat tilannekomiikantajua ja pitkähermoisuutta, toivon teidän vierailevan ensi yönä meillä ja päällystävän minut taikapölyllänne. Please, tilanne on hälyyttävä.
***
Tämän kirjoitin muistoksi itselleni siitä, että tempperamenttisten ja uhmaikäisten lasten kanssa eläminen ei ole aina helppoa tai edes siedettävää. (Ne joille on sattunut "haastavampia" tapauksia varmasti tietävät, mistä kirjoitan). Eipä sitten tarvitse vuosien päästä rehennellä, että ei meidän lapset ikinä käyttäytyneet huonosti ja että se on ihan kasvatuskysymys. Meillä tätä vääntöä tarvitaan keskivertoa enemmän :(
Voi kurja, mikä aamu!
VastaaPoistaYmmärrän kyllä turhautumisen ja väsymyksen. Tuo aistiyliherkkyyys kuulostaa todella hankalalta. Mutta hienoa, että se on kuitenkin todettu, joten osaatte ottaa sen huomioon. Vaikkei se aina riittäisikään estämään tällaisia aamuja...
Auttoiko tämän postauksen kirjoittaminen yhtään harmitukseen?
Tsemppiä työpäivään ja iltaan. Huomenna on uusi aamu!
Voi piip. Sympatiat, halaukset ja keijupölyt! <3
VastaaPoistaLeonida:
VastaaPoistaKaikenlaista sitä tulee tänne eetteriin tungettua, ihan tajunnanvirtana :) Mutta joo, helpotti kun pystyi purkamaan hetkellisen turhautumisensa jonnekin. Vaikka jo mietin, että pitäisikö tällainen ruikutusahdistuspostaus peräti deletoida :)
Ainakin esikoisen aistiyliherkkyys on siitä hyvä sorttia, että elimistö siedettää itse itseään, kunhan järjestää vähän siedätystä ja nopeasti palautumismahdollisuuden. Pienenä esikoinen oli todella herkkä hajuille ja hänellä alkoi oksennusrefleksi käydä hajuista. Koska vatsalaukun portti oli "löysähkö" niin oksennusrefleksi sai sitten hetken kakomisen jälkeen oksennuksen. Nykyisin hajuherkkyys on taakse jäänyttä ja ranteet ovat tosi helpot. Sukat pitää muistaa aina venyttää kunnolla ennen jalkaan laittamista ja ne ovat vielä oikeastaan hankalimmat. Toppavaate on tietenkin yllätysshokki on kamaa tulee ympärille kerralla paljon.
zirk:
Kiitos :)
Enpäs ole ennen kuullutkaan tuollaisesta herkkyydestä, hyvä kuitenkin että on todettu...joten voi olla varuillaan.
VastaaPoistaToivon kuitenkin että päiväsi on kulunut aamukaaoksen jälkeen mukavasti;-D Niin ja huomenna uusi ja paljon, paljon parempi aamu ;-DDD
Ihana keskimmäinen ;)
VastaaPoistaToivottavasti toppavaatteiden kanssa helpottaa talvenmittaan ja aamut sujuvat hieman vähemmän kaoottisesti... Vaikka aina välillähän tällaisia aamuja vain tulee, ei sille voi mitään.
-Jaana
Uhuh! What a morning! Kaiken sympatiani saat.
VastaaPoistaSun tilannekomiikantajukin palaa pian. Laita kännykkä vaikka piippaamaan parin kuukauden päähän ja lue toi teksti ja naura.
Meillähän keskimmäisellä (kelläs muulla) on aistiyliherkkyys myös. Enemmän äänet vaikuttaa kuin muu. Ja kestää vain jämäkkää kosketusta, ei mitään silittelyhiplausta.
Tsemppiö!
Tuo olisi muuten hyvä varmaan jokaisen tehdä, että kirjoittaa näitä huono vanhempi -tilanteita ylös. Ihan vaan sillä että isovanhempi-iässä monesta kuoriutuu se "ei meidän lapset vaan ikinä"- ja "kyllä me vaan osattiin niin hyvin kasvattaa"-besserwisser. Olen omien vanhempieni kohdalla huomannut tuon piirteen. Ja itse kuitenkin muistaa että kyllä se ihannevanhemmuus oli usein aika kaukana...
VastaaPoistaTsemppiä aamuihin! Ne on oikeasti välillä yhtä tuskaa kun aikuisilla on kiire ja lapsilla kiukku.
t. Teija
Kiitos, tämä pääsee kirjanmerkkeihin! En itse blogia kirjoita, mutta niin tutulta tilanne kuullostaa, että voisi olla omalta näppikseltä (jälleen kerran). Edellisiin kommentteihin vielä lisäksi, että kun tämän myöhemmin lukee niin voi olla itselleen armollinen harmitellessaan ettei osannut nauttia niistä "omien lapsien liian nopeasti kiitävästä lapsuuden kulta-ajasta" :)
VastaaPoistaMinä myös koitan ihan aktiivisesti muistella kuinka kammottava meidän keskimmäinen, oikein suloisen näköinen pieni tyttö valkoisissa leteissään ja mekko päällä, olikaan uhmaiässä. Etten sitten sano kuin äitini 'tei teillä kokskaan tuollaisia raivokohtauksia ollut'. Luulenpa että on vaan unohtanut...
VastaaPoistaTsemppejä vaan, kyllä näitä sattuu joka äidille. Muistelenpa että vuosi-pari sitten lähetin ko. neidin itkien kouluun kun pakootin kaulaliinan pukemaan...
Kiitos teille kaikille ihanista kommenteista. Tämän päivän jäljilta otsa ottaa näppäimistöön näin kuudelta, palaan hiukan levättyäni takaisin :)
VastaaPoistaWhat a day! (kylmät väreet menee...) Mä lähetän myös rekalla sitä taikapölyä tulemaan!
VastaaPoistaAistiherkkyys on mielenkiintoinen juttu, ja kuulunee siihen sarjaan, jota on pidetty lähinnä "luonteenpiirteenä". Etenkin, kun se eri ihmisillä ilmenee eri muodoissaan. Sainpahan tätä tekstiäsi lukiessani selityksen myös sille, miksi en ole koskaan pystynyt pitämään poolopaitoja. Vaikka venyttäisin kaulusta kuinka, 15 minuuttia on maksimi. :)
Tsemppiä! Tiedän tunteen.
VastaaPoistaPakko kommentoida kerrankin, kun postaat todella tutusta aiheesta. Meidänkin esikoinen on aistiyliherkkä. Tai niin uskon kaiken lukemani ja lapsen kanssa kokemani jälkeen. Onko teidän esikoinen testattu jotenkin ja jos niin onko siitä ollut jotain hyötyä? Aivan mielettömän helpottavaa kuulla, että muillakin taistellaan aivan samoista asioista. Vaikka eihän se siinä kaikista rasittavimmassa tilanteessa autakaan. Musta ei oikein ole kirjoittajaksi, mutta piilokamera olisi loistojuttu tallentamaan meidän rankkaa arkea. Sujuvampia päiviä ja voimia! Sulla on loistoblogi. Kiitos sinulle!
VastaaPoistaHilkka:
VastaaPoistaYmmärtääkseni nuo aistiyliherkkyys-diagnoosit ovat suhteellisen uusia. Tieto sinänsä auttaa ainakin vanhempia suhtautumaan asiaan rakentavammin kuin vain pitämään lasta hankalana kiukuttelijana :) Ja osaa katsella vaatteita ja tiloja (jos lapsi kärsii myös äänistä, valoista ja hajuista) paremmalla asenteella.
Kiitos tsempistä!
Jaana:
Keskimmäinen oli kyllä eilisen aamun valopilkku :) Meillä oli lähes yhtä kamala aamu tänäänkin. Keskimmäinen oli taas niin ihana. Kun kuopus meinasi lähteä mukaaan räyhäämiseen, keskimmäinen totesi "Hei, me ei mennä tuolle esikoisen uralle lainkaan!" ja molemmat olivat niin reippaasti ja kiltisti.
Täytyy toivoa, että toppavaatehepulit talven myötä helpottavat. Olen tilannut jo toisen setin, jonka housut ovat toivottavasti ohuemmat. Takiksi on jo löytynyt kelvollinen vaihtoehto. Näin se toppakasa vaan kasvaa...
P:
Mä luulen, että luen tekstini lomalla Israelissa (olettaen että kaikki menee putkeen) uima-altaalla ja nauran makeasti. Saatan ehkä palkita itseni drinkillä :)
Meidän esikoisella aluksi pahin oli hajut ja ehkä kakkosena äänet. Niihin on siedättynyt jo hyvin, mutta nyt on tämä hermoratojen päätepisteisiin kohdistuva "puristus" vielä välillä ongelmallinen. Sitten kun tempperamentti on sellainen, että hänen on kovin vaikea puhua asiasta ja omaehtoisesti etsiä vaihtoehtoja vaan ratkaisumallina on järjetön huutaminen, on soppa välillä aikamoinen :(
Kuulostaa niin tutulle tuo teidän aamu! Voimia! Miten teillä pojalla tuo aistiyliherkkyys todettiin? Miten muuten ilmenee kuin että vaatteista valittaa? Meillä on samanlaista ongelmaa tytön kanssa....T.Laura
VastaaPoistaVoi miten kurja aloitus aamulle =( Meillä on aamut yleensä suht rauhallisia, vastoin kaikkia odotuksia. Mä herään 6.45, herätän lapset 6.55. 7.08 ollaan ulkona ovesta nuorimmaisen kanssa. Kävellään pimeän metsäpolun läpi, mulla on fikkari suussa ja vedän perässäni puoliksi kumoon kaatuneita rattaita, jotka tarraavat kiinni kaikkeen kasvillisuuteen. Noppa kompastuu kiviin ja puiden juuriin, ja kaatuu rähmälleen mutaan 2-4 kertaa. Loppumatka on onneksi kävelytietä, ja sullon lapsen rattaisiin ja ripakasti kävellen mennään loppukilsa. 7.20 ollaan päiväkodilla, johon lapsi jää iloisena ja ilman kyyneleitä, ja mä voin lähteä kouluun.
VastaaPoistaSitten taas kun haen sen päiväkodista niin alkaa ne perus itku/vinku/kitinät, ja ne kestää tasan tarkkaan siihen asti kunnes lapsi nukahtaa noin kello 21.30. Mä en edelleenkkän tajua miten toi pärjää niin vähällä unella. Kotiinpäin toi 12min matka kestää reilusti yli tunnin. Kotona odottaa yleensä mäkättävä isoveli. Kaikki on kireitä, kiukkuisia, väsyneitä, valittavia. Pienempi on kuin riivattu kotona, ja sotkee, rikkoo ja kirkuu niin että korvat soi.
Teija:
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta.
Onhan se tavallaan onnikin, että ne huonommat muistot hautautuvat parempien alle, sillä lailla pysyy varmaan henkisesti paremmassa kuosissa ;) Olen muutamaan tyyppiin törmännyt, jotka muistelevat jokaista kokemaansa vastoinkäymistä, vääryyttä tai peräti ajattelemattomasti sanottuja asioita. Varmasti on raskasta elää niin (ja itselläni on vaikeaa sellaisten ihmisten kanssa, kun pelkään että mun suu käy taas ennenkuin aivot ajattelevat).
Mutta musta on tosiaan hyvä muistaa myös, että välillä on ollut hankalaa lasten kanssa, niin ei sitten tarvitse kauhistella muiden lasten käytöstä ja lastenkasvatusta.
Julis:
Kiitos.
Loistava kommentti, että näitä "kasvatuksellisia vastoinkäymisiä" lukiessa voi tosiaan olla armollinen itselleen, ettei aina pystynyt nauttimaan lapsuuden ohikiitävistä kulta-ajasta.
Täytyy todeta, että aina välillä ne sen kulta-aika on ollut kultahetkiä ja todellakin vain ohikiitäviä. Välissä on ollut paljon työtä, hampaiden kiristelyä ja hermojen menettämistä :)
Mirka:
VastaaPoistaNoista diagnooseista puheenollen niin nykyisin välillä tuntuu, että asioita jopa ylidiagnosoidaan. Mutta tuo aistiyliherkkyys on sellainen joka aikaisemmin aivan varmasti luokiteltu vain, että lapsi on hankala tyyppi ja oikuttelee paljon.
Itse en tiedä, että kuinka voimakkaana oireet voivat esiintyä (omalla pahimillaan haju laukaisi oksennusrefleksin, minkä seuraksena tuli oksennus). Mutta minusta on kohtuutonta, että lapsi joutuisi vaikka pitämään napakkaan kauluria useita tunteja päivässä, vaikka sen pitäminen tuntuu siltä, että kuristuu. Lapsellahan ei ole käsitystä siitä, että muista lapsista tai aikuisista kauluri ei tunnu kuristukselta vaan lämpimältä ja pehmeältä :)
Se, mikä on minusta lannistavaa, on että monessa kohtaa lapsen kasvua kaikki yritetään pakottaa samaan malliin. Minusta se syö lapsen omaa kykyä etsiä itselleen sopivia ratkaisuja, mikä taas estää lasta oppimaan vähitellen sietämään enemmän ja pidempiä aikoja häiritseviä aistiärsykkeitä. Lapsi ei voi tietää, että milloi hän saa tilanteeseen helpotusta. Meillä on aika monta keskustelua käyty siitä, että miksi lapsi voi jättää talvivaatteen vetoketjun vetämättä loppuun saakka tai miksi pitää päästä johonkin toiseen vessaan, jos omassa vessassa haisee pahalta tai onko pakko syödä perunamuusia, jos se tekstuuri kuvottaa.
Aikuisella on helpompaa, voi itse päättää, että ei pidä poolopaitaa, kun se tuntuu niin inhottavalta. Eikä tule äiti vetämään sitä väkisin päälle koko päiväksi ;)
Kiala: Kiitos.
Maissi:
Kiitos ihanasta palautteesta.
Esikoinen sai eskarivuoden aikana lyhyen jakson toimintaterapiaa. Sen hakuprosessi meni väärille urille alusta pitäen ja prosessi oli oletettua pidempi. Vahingossa oli myös onnea, koska poikani sai kattavat tutkimukset.
Diagnoosi aistiyliherkkyydestä perustui minun täyttämiin kyselylomakkeisiin ja lapsen haastatteluun. Aistiyliherkkyys oli muistaakseni tullut esille myös lapsen tekemissä tehtävissä. Kotiin tuli sellainen ohjenippu, jossa oli "tehtäviä" motoriikan ja ylipäänsä kehityksen tukemiseen. En muista, että siinä olisi ollut mitään millä harjoittaa aistiyliherkkyyttä. Sinänsä diagnoosista ei itsessään ollut apua, mutta se sai minut ajattelemaan asiaa uudesta näkökulmasta. Suurin apu on ollut niistä neuvoista, että lapsen kanssa pitää keskustella siitä, miksi jonkun asian tekeminen saa hänet suuttumaan tai on vaikeaa (siis toistuvasti) ja yrittää yhdessä miettiä ratkaisua. Meillä poika pystyy nykyisin kompromissiin, että kaulassa on löysä kauluri ja vetoketju on auki tuohon kaulan "kuoppaan" saakka.
Meillä vakiojuttuja arjen helpottamiseen on:
-sukkien venytys. Poika joskus jopa tajuaa tehdä sen itse nykyisin.
-matalat kaulukset ja leveät kauluaukot
-paita aina housujen päälle
-vaatteiden kuivatus kuivausrummussa (tulee pehmeitä)
Pienempänä pojalle oli tietyt ruuan tekstuurit vaikeitä, annoin hänen olla syömättä niitä. Vaikeita ruokia oli perunamuusi ja kiisselit. Päiväkodissa hänelle ei laitettu muusia lautaselle vaan sen sijasta poika söi puolikkaan näkkäriä enemmän.
Laura:
Tuohon yläpuolelle Maissille jo kirjoittelinkin vastauksia. Tällä hetkellä on jäljellä tuo puristusongelma.
Pienempänä ongelmina oli hajut, liian kova metelitaso ja ruokien tekstuuri. Ruuan sopimaton rakenne (esim. perunamuusi) tai liian voimakas paha haju laukaisi oksennusrefleksin ja tarpeeksi kun kakoi, niin kyllähän sieltä joskus tuli palautuspostia.
Vera:
Arkesi kuulostaa raskaalta. Toivottavasti Nopalle löytyisi jotakin tukea, jolla hän oppisi kanavoimaan tunnetilojaan muuhunkin kuin pahantekoon. Voimia sinne!