16. kesäkuuta 2011

Bisnesmies?

Olemme kotona keskustelleet esikoisen kanssa rahasta. Kuluttamisesta, säästämisestä ja ansaitsemisesta. 6v ei saa viikkorahaa ja vanhempien budjetti legoille on osoittautunut varsin rajalliseksi. Niinpä poika on miettynyt, miten hän voisi ansaita rahaa ihan itse. Hyvin pian ansaintatavaksi valikoitui myyminen -sopivan tuotteen valikoiminen olikin sitten vaikeampaa. Mutta ratkesipa sekin.

Esikoinen on järjestelmällisesti painostanut meitä vanhempia tukemaan hänen "bisnestään" eli siis hankkimaan tuotteet ja auttamaan tarvittaessa. Päätimme lopulta antaa periksi. Viime viikonlopun helteissä esikoisella oli mehukioski pururadan varrella. Vaikka alunperin en ollut ideasta kovinkaan innostunut, minusta oli niin suloista katsella, kuinka poika hoiti mehukojuaan ja tiedotti ohikulkijoille kohteliaasti "Kylmää mehua myytävänä. Omenaa ja Appelsiinia. 50 senttiä muki".

Poika myi melkein 3 litraa tuoremehua (ja joi itse vain kaksi mukia ;) ). Ohikulkijat suhtautuivat erittäin mukavasti ja iloisesti mehubisnekseen. Pojan "taloussanastokin" kasvoi kahdella uudella termillä: vaihtoraha ja juomaraha :)

13 kommenttia:

  1. Ihana! Meillä Julia on ehdottanut monesti myös tota mehun myymistä, kun on tullut puhe, että haluaa jotain ja sitä ei tosta noin vaan osteta vaan täytyy säästää. Tosi hienoa, että kauppa kävi hyvin! Uskallan ehkä nyt itsekin antaa kokeilla, jos vaatimalla vaatii :D

    VastaaPoista
  2. voi miten kekseliästä! ja rohkeaa :o) meillä esikoinen saa pienen viikkorahan ja sitä vastaan tulisi tehdäkin jotain. roskapussin viennistä hän on hyvin tarkka, että se on hänen tehtävänsä. varsinaisesti rahan arvo ei ole vielä tullut tutuksi, mutta hän mielellään katselee rahojaan ja vaihtelee niitä pankista lompakkoon ja toisin päin (näille viikkorahoille on oma pankki ;o) pitkään hän on puhunut ostavansa suihkumoottoreita (kuten aku ankassa veljen pojat ostivat), mutta ei taida rahat vielä riittää ;o) pikkuhiljaa aletaan katselemaan hintoja ja opettelemaan rahan käyttöä, kiinnostuksen mukaan. nyt on tosin tullut puheisiin hevonen, joka pitäisi saada. siis ihan oikea.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa aloitteellisuutta! Entäs sellainen tenavista tuttu Tellun terapiakioski : )

    VastaaPoista
  4. Tellun terapiakioski saattaisi tuottaa paremmalla katteellakin ;D

    VastaaPoista
  5. hassuja hymiöitä tuli tuohon minun tekstiini, ei ollenkaan sellaisia, mitä ajattelin! siis hymyileviä silmäniskuja piti olla.

    VastaaPoista
  6. ompa ihailtavaa omatoimisuutta ja rohkeutta pieneltä pojalta :) eiköhän tuolla tavoin helposti ala oppia rahan arvoa, kun huomaa miten paljon pitää tehdä hommia sen eteen että saa kerättyä leegolaatikkoa varten rahat :)

    kiva kun kävit blogissani osallistumassa arvontaan. toivotaan että onni potkaisee ja joku palkinnoista päätyy sinun luoksesi :)

    VastaaPoista
  7. no aika ihana! Aivan liikkis tuo pikku liikemies pienessà jànnityksessà tuossa kiskan edessà :D

    VastaaPoista
  8. Kati: Minä yritin saada esikoista tekemättömiin rästihommiin, mutta pojasta myyntihomma on paljon jännempää ja vähemmän raskasta kuin vaikka rikkaruohojen kitkeminen :)

    Suihkumoottorihan on oiva kohde viikkorahoille :D

    Hilkka: Tellun terapiakioskissa olisi sellainen heikkous, että ennemmin tai myöhemmin hoitosuositus olisi legojen hankinta. Ja ongelmat taas juontavat juurensa legojen vähyydestä ;)

    VastaaPoista
  9. Voi elämä, mikä suloisuus!!! Pikkuinen bisnesmies!

    Meidän iso-pieni-esikoinen 5 v 4kk halusi eräänä päivänä polkea itse päiväkodista kotiin pyörällään, vaikka olin tullut hakemaan autolla ja pyörä oli tarkoitus heittää auton perään. No, annoin luvan ja "iso" mies lähti matkaan ylpeän polleana. Ajoin autolla kotiin odottamaan (900m) ja hetken päästä kotipihalle saapui pikkuinen reppuli, jota oli alkanut lohduttomasti itkettämään kaksi sataa metriä ennen kotipihaa... <3

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana bisnesmän :)) Mitäs legoja hän säästöillään suunnitteli ostavansa?

    VastaaPoista
  11. Haltiakummi: pojat ovat edelleen ihan Star Warsin lumoissa -etenkin legoina :) Yhtään leffaa eivät ole vielä nähneet, mutta Legon webbisivut tarjoavat mukavia pätkiä leffasta legoukoilla. Joudun kunnioittavasti nostamaan hattua Legon markkinoinnille - on se tehokasta :(

    VastaaPoista
  12. Oi miten mahtavaa! Ja kekseliästä! Täytyykin aloittaa lenkkeily, jos matkan varrelta saattaa helteisenä päivänä löytyä janojuomaakin ;)

    VastaaPoista