6. kesäkuuta 2010

Kortteja

Lauantai-illan piristykseksi tein kortteja, kolmeen eri haasteeseen.

Aloitan Arkkikaupan haasteesta. Malli on aivan ihana. Sen verran sovelsin, että pienempien kuvien korkeus ei ole yhtä suuri kuin isompien. Jälkikäteen totesin, että olisi vaan pitänyt noudattaa mallia pilkulleen. Vintageautot itse tulostettu. Taustana ihanaa kangasmaista intialaista paperia.


Sitten p*askarteluhaaste. Haasteessa piti käyttää neljää eri leimasinta. Teki tiukkaa, että sain 4 kasaan. Leimat: taustapaperi tehty kukkaleimasimella, siilileima ja siihen lisätty perhosleima ja sydänleima oikeassa yläkulmassa. Väritetty vesiväreillä, kun en vieläkään osaa päättää, että ostaisinko e-n-s-i-n Promarkerit vai Distressin täyttöpullot. Koska tuo kuvien editointi on edelleen ihan tuskaa, niin valitettavasti kuvassa myös nuhjuinen kylppärinmatto :(


Koukussa Kortteihin yhteisössä on myös korttihaasteita ja siellä olen allaolevan kortin julkaissut. Kyseisessä haasteessa piti käyttää vihreää, valkoista ja oranssia. Tämäkin väritelty vesiväreillä.



Tykkään kovasti noista erilaisista korttihaasteista, koska
a) tulee tehtyä kortteja
b) tulee tehtyä hiukan erilaisia kortteja kuin muuten tekisin
Kortteilun mukava puoli esim vaikka ompeluun verrattuna on, että valmista tulee ihan eri tahtiin. Vaikka kyllähän noihinkin saa aikaa kulutettua. Jos välillä ei meinaa kortit onnistua lainkaan, niin ainainen ongelma on korttien valokuvaus. Tänään kuvasin ulkona luonnonvalossa ja sekin syö korteista värit. Valokuvaus- ja kuvankäsittelykurssi olisi tarpeen.

Sen verran on sunnuntai ottanut koville, että kunhan saan tuon viimeisen epelin nukkumaan, tai edes lopettamaan huutamisen, niin pakenen korttien maailmaan tai ompelukoneelle :)

10 kommenttia:

  1. Voi wau, mikä vintage auto :) Ihana kortti, kokonaisuus on tosi hieno. Kiitos osallistumisesta, onnea arvontaan :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kortteja! Mä en ollut tajunnut, että tuolla kukkaleimalla saa tehtyä noin hyvin jatkuvaa kuviota, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo vintageauto-kortti....olet oivallisesti keksinyt koota sen:)
    Kauniita nuo muutkin ovat:)
    Itse en ole mikään kuvauksen mestari mutta käytän Picasa-ohjelmaa---suomenkielinen ja helppokäyttöinen,niin ja ilmainen:))

    VastaaPoista
  4. Ihania kortteja!!! Tosi upea tuo autokortti!! =)

    VastaaPoista
  5. Kivoja kortteja! Tuo siilikortti on söpönen ♥

    VastaaPoista
  6. Autokortti on UPEA! Mistä olet saanut nuo ihanat autonkuvat?

    Toisetkin kortit on onnistuneita, mutta vintage-auto vei minun sydämeni. Tykkään ylipäänsä vanhoista valokuvista. Olen muuten myös Koukussa kortteihin, ja harkitsen jonkun vintage-haasteen mukaisen kortin väsäämistä... : )

    VastaaPoista
  7. Leonida: olen googlettanut ilmaisia vintage-kuvia ja yhden illan haeskelin autoja. Nuo kortissa käyttämäni olivat parhaat löytyneet, valokuvamaisempia löytyy enemmän. Tulostin lasertulostimella valokuvapaperille. Jos tekee mieli tehdä autokortti, niin mulla pitäis olla noi tiedostot vielä tallessa.

    Itse tykkään korteissa pelkitetystä linjasta, hyvin niukasti koristeita etenkin kukkia, mutta samaan aikaan olen ihan hurahtanut vintageen ja sinne pitsit ja pikkuruusut sopivat niin hyvin. Tein eilen Koukussa kortteihin Vintage-haastekortin en vaan ole saanut kuvattua. Ja reilulla pitsillä :)

    VastaaPoista
  8. Ai, voisin kyllä ottaa ne autotiedostot ihan mielellään, vaikkei ole vielä kotiväriprintteriä. Mutta saan printattua kyllä muualla. Jaksaisitko laittaa tulemaan minulle osoitteeseen leonida0402@gmail.com? Seuraavaksi isänpäiväksi olisi autokortti kiva. : )

    Hih, tein eilen eräälle blogiystävälle Pikaista parantumista -kortin ja se on samalla pitsikortti Koukussa kortteihin vintage-haasteeseen! : D Täytyy ladata sivulle, kunhan kortti on mennyt perille saajalleen. Ja on pitsin lisäksi kukkakin.

    VastaaPoista
  9. Kauniita ja tasapainoisia töitä kaikki! Ihania värejä ja tunnelmia :)

    VastaaPoista
  10. ...Kauniita kortteja, käytät kivasti leimasimia, tykkään :)

    VastaaPoista