24. toukokuuta 2010

Vihreän toukokuisen viikonlopun viettoa

Olihan ihan uskomaton toukokuun viikko. Ihanat kelit! Allergiasta huolimatta pystyin loppuviikosta vähän ulkoilemaan itsekin, pojat ovat käyneet sisällä nukkumassa ja syömässä. Tuntuu, että viikonlopussakin ehtii tavallista enemmän, kun koko ajan voi ulkoilla.

Olemme hyppineet koko sakki trampoliinilla. Tai siis minä istun ja kuopus on jalkojeni välissä, isommat pomppii ja meikäläisen massa tasoittaa hyvin pomput sellaisiksi, että kuopus saa mukavaa pientä pompsauttelua. Alla kuopuksen treeniä minitrampoliinilla.


Pojilla on jatkuva matojahti käynnissä. Esikoisella on "oma" kukkapenkki, johon tänäkin keväänä nousi tulppaaneja. Sipulit ovat varmaan 6 vuotta vanhoja ja matojahdin tiimellyksessä ne on kaivettu ylös lukemattomia kertoja. Tulppaaneja kasvoi tänä keväänä myös istutusaltaan vieressä :)  Alla jengi on aloittemassa matokaivelua.


Pihakahlailukausi on avattu. Nurmikonleikkukausi olisi syytä avata. Nurmikonleikkuu kuuluu meillä isin hommiin, minä kun en saa leikkuria käyntiin. Olisi markkinoita leikkurille, joka ei särje selkäänsä tai käsivarttaan käyntiinvetäessä!


Keskimmäisen pojan kummitäti Savosta kävi kylässä ja kummisetäkin nähtiin vilaukselta. Kummitädin kanssa shoppailtiin. Olihan hyvä, että sain shoppailuseuraa, nyt on meikäläisellä uudet urheilukamppeet, kahdet kengät, shortsit ja pari paitaa. Shoppailu vaatii myös tankkausta, tein juustokakkua. Jos en olisi näitä kaikkia herkkuja syönyt, niin olisin voinut ostaa ne ruskeat pellavahousut, jotka nyt jäivät kauppaan, kun olivat ihan himpun pienet.


Lauantaina iltana kävin 10km päässä vanhempieni luona ja ihmettelin, että mitä ihmeen helmiä on maassa kasoina. Aivan julmetun isoja rakeita. Meillä ei rakeita tullut, mutta satoi kyllä.

Sunnuntaina kävimme uimahallissa uimassa ja korttikin syntyi illan viimeisinä tunteina. Tällä kesäisellä kortilla osallistun p*askarteluhaasteeseen 40. Haasteessa oli luonnos, jonka mukaan kortti tulee tehdä. Mulle iski kortin kokoamisvaiheessa taas dementiahetki ja oranssi paperi menikin appelsiinien yläpuolelle, haasteen mukaisesti olisi pitänyt olla alla. Oikein noi appelsiinit valkkasin sen mukaan että mehutipat tulisi oranssin paperin päälle. Noh, eiköhän tuo kuitenkin haasteeseen kelpaa. Leimasin on varsin ekologinen. Tuosta juustokakun teosta jää aina puolikas sitruuna ylitse, niin käytin sen korttiaskarteluun leimasimena. Leimamusteena VersaCraft.

3 kommenttia:

  1. onpas ihanan raikas kortti, tykkään kovasti tuosta reunan ompelusta.

    VastaaPoista
  2. Tuo kaivelu ttaitaa tehdä tulppaaneille hyvää kun jaksavat noin komeasti kukkia :)

    Voihan nam miten herkun näköinen kakku!

    Hauska idea käyttää sitruunaa leimasimena. Hieno kortti!

    VastaaPoista
  3. Wau, onpa kiva kortti!
    Mahtavan leimasin-idean olet kyllä keksinyt :)

    VastaaPoista