29. joulukuuta 2009

Sieni- ja lahjasatoa

Pitkin syksyä olen suunnitellut tekeväni sienipaidan ja nyt sitten joulunpyhien kunniaksi sellainen syntyi. Tarkemmin ottaen kaksi paitaa. Esikoisella on mieli vaihtunut jatkuvasti, että pitäisikö paidassa olla vain kärpässieniä vai lisäksi myös muita sieniä. Aamulla nuori herra voi sitten valita, kumpiko miellyttää enemmän. Itse en osaa päättää kumpi on kivempi. Toinen paita lähtee sitten Vantaalle päin.

Tekotavassa ei mitään uutta. Paitoina H&M uudet perustrikoot, väreinä FolkArt Fabric. Paidan keltainen väri ei miellyttänyt minua, mutta olikin oikein hyvä pohja punaiselle ja valkoiselle.















Joulua vietimme kotonamme isovanhempien kanssa. Syötiin kala-alkupaloja, perinteinen kinkku & laatikot ja täytekakku ateria. Ja odottelimme kiireistä joulupukkia, joka kävi vaan kolistelemassa ovella ja soitti perään, että nyt vois lahjat ottaa. Pojat saivat paljon lahjoja. Vaikka muutama paketti oli poikien kesken jaettavaksi, oli lahjakasa ehkä liian iso. Miestähän pelotti, että pojilta on joulu "pilalla", koska paketteihin ei ollut kääritty yhtään Gormittia ja minä vielä kävin aatonaattona ostamassa muovihirviöitä -ihan varmuuden vuoksi auton takakonttiin. Citymarketissa oli lautapelit ja muutama iso legopakkaus -40%, niin eikös mun pitänyt vielä kahmia niitäkin. Nyt on auton takakontti puolillaan lahjoja ensi jouluksi.

Keskimmäinen 2,5v ihastui ensimmäisestä paketista tulleesseen helikopteriin niin, että ei olisi halunnut enää avata yhtään pakettia eikä päästää irti helikopterista lainkaan. Sitten jossain vaiheessa kaveri tajusi, että hän saa pitää helikopterin ja sen lisäksi saa vielä lisää lahjoja. Sitten paketteja revittiin auki silmät loistaen. Esikoinen jo tiesi hyvin pelin hengen. Paketeista paljastui ainakin autorata, pokemon peli, linna logiikkapeli, puinen maatilatalo, automatto, piirrustusmatto, sukset, mukit omilla kuvilla ja ihania uusia kirjoja. Itse sain toivomani Remeksen uusimman (joka on jo lukaistu) ja mieheltäni lupauksen kustantaa minulle uusi ompelukone.






















Keskimmäinen tutkii isoveljen Pokemon kuulapeliä. Tosi kiva peli - ollaan miehenkin kanssa kisattu ;)


Isi, keskimmäinen ja kuopus autoradan kimpussa. Lattiat vaan lainehtivat lahjapapereita.






















Kuopus ihmettelee piirtoalustaansa, johon piirretään vedellä. Me likes very much :)

5 kommenttia:

  1. Ai että miten herkulliset sienipaidat!

    VastaaPoista
  2. Piti koluta vielä kaikki vanhemmatkin kirjoitukset ja vautsi mitä hauskoja kankaanpainanta ja tuunaus juttuja olet tehnyt!
    Ideaa pukkaa :D

    VastaaPoista
  3. Kun ei ole ennen blogiisi tutustumista juolahtanut koko kankaanpainanta mieleenikään, niin siitähän saankin lisää puuhasteluideoita ensi vuodelle. Kauppojen lastenvaatteet on monet niin tylsiä tai sitten pelkkää örkkiä täynnä, että olisi kiva vääntää pojille jotain omaperäisempää.

    VastaaPoista
  4. Sinä teet kyllä aivan ihania painantatöitä. Sudenkorentopaidat ovat ihan ylivetoja. Minunkin pitää nyt keväällä tehdä muutamia pannantatöitä.
    Kysyisinkin vaan, oletko koskaan kokeillut laatikkopainantaa?
    Lastenpiirustuksistakin saa aivan ihania töitä. Itse sain joululahjaksi paidan johon oli mustalla värillä painetty yhden lapsen piirustus.

    VastaaPoista
  5. Ihania sieniä =) Kivoja kankaanpainotöitä muutenkin... Kävin kurkkiin... Mieki olen jo vuosien ajan harrastanu kankaan painantaa ja aina on mukava nähdä muidenkin töitä =)

    VastaaPoista