14. joulukuuta 2009

Lämmikettä äidille ja tihutöitä

Viikko meni minulla antibioottikuurin loppumisesta, kun kauhistuttava kurkkukipu uusi taas. No, uudet napit kehiin ja niin paljon lepoa kuin se tämän sakin kanssa on mahdollista. Joulupuuhat ne vaan taas lykkääntyy, mutta tuleehan se joulu vaikkei puuhastelisikaan.

Aikaisemmin ehdin huristella itselleni fleecehupun. Tykkään. Lämmittää kaulaa, eikä latista tukkaa samalla lailla kuin pipo :) Jos tuulee edestä, niin sitten on vähän kylmä. Kunhan tästä paranen, niin ajattelin tehdä lisää eri väreissä. Alla vähän kuvatusta hupusta.






















Pojat ovat sen sijaan ahkeroineet. Kaikenlaista pientä jäynää ovat tehneet, poikien on jotenkin kovin vaikea hyväksyä tilannetta, että äiti vaan makaa sängyssä eikä osallistu elämään. Esikoinen sai käteensä mustan kangastussin ja merkkasi sillä kaikki esillä olleet muovitavarat ja kuopuksen uudet duploeläimet ja jätti tussin korkki auki kuivumaan. Keskimmäinen haukkaili piparkakkutalon kahdesta seinästä puolet, kuopus sai käsiinsä pahvikeräyksen pahvit ja postit ja levitteli ne ulko-oven eteen. Äidin kullanmurut.

Kuopus mietteliäänä, oisko jotain papereita vielä, jotka eivät ole lattialla















Nimikoitua muovia. Myöhemmät ristit alkoivat muistuttaa kirkkovenettä...















Ahne piparirosvo vei seinätkin

3 kommenttia:

  1. voi teitä :o) toivottavasti sinun vointisi on jo parempaan päin!

    meillä esikoinen testasi eilen saksia paitaan...

    VastaaPoista
  2. Voi ei! :O Osaa ne etenkin äidin sairastamisen käyttää hyväkseen, tuttua täytyy sanoa..

    Ompa ihana tuo fleecehuppu, minäkin taatusti tykkäisin kun villaset jutut kutittaa. ;)

    Paranemisia sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kiva fleesehuppu :) Ihania juttuja sinun blogissa, ja kivoja käsitöitä olet tehnyt sitten viimekäynnin. Toi on niin tuttua, kun vähän selän kääntää, niin puolitaloa on saatu sekaisin..

    VastaaPoista