Marraskuun kepposia

Marraskuu sujuu tahmaisesti. Työt tökkii, lapset hölmöilee ja tappelee keskenään. Itse toimin kuin hidastetussa filmissä. Viikonloppuna pääsin päiväksi askartelemaan. Se tuli tarpeeseen, koska ensi viikko starttaa sairastupameiningillä. Kuopus on poikkeuksellisen pahasti kipeänä.

Mutta tässä teille makupaloja Kepposten marraskuun meiningistä.


Rohkeus haasteet
Syytän sinua Aku Hirviniemi ja koko Possen jengiä siitä, että alakoululaisten täytyy kilpailla rohkeushaasteilla. Olen ehdottamasti sitä mieltä, että tv-kanavilta saa tulla ainoastaan luontodokumentteja (ilman parittelua) ja klassista musiikkia ennen klo 21.

Kuva lainattu: www.mtv.fi

Onneksi haasteet ovat toistaiseksi olleet muuta kuin fyysikan lakien ylitysyrityksiä. Thank God tuo läheinen merenlahti ei ole jäässä.

Kaksi haastetta on kantautunut korviini esikoisen luokan poikien haastekisasta. Yksi poika tuli kouluun pikkusisaruksensa vaipoissa. Grande episodi päättyi siihen, että poika pissasi koulun vessassa niihin. Alakoululaisetkin ihmettelevät Pampersin imukykyä.

Oma poikani suoritti rohkeuskokeensa tekemällä hyvin loppusoinnutetun räppiriimin naapurin tytölle. Kaverit olivat olleet mukana ja auttaneet keksimään lisää navan alle meneviä riimipareja. Pojan mielestä aivan törkeää oli se, että hän oli ainoa, jolle tuli asiasta seuraamuksia. Sen siitä saa, kun kirjoittaa yhdenkin genitaalin synonyymin paperille!

***

Amatööri pettymystenaiheuttaja
Olen suhtautunut vakavasti siihen ammattikasvattajien ohjeeseen, että vanhemman tulee aiheuttaa pettymyksiä lapsilleen. Aina ei saa kaikkea. Minun olisi melkein pitänyt tuntea suurta onnistumista esikoisen valituksesta. Hän oli sitä mieltä, että hänen elämänsä on pelkkää pettymystä. Pettymystä pettymyksen perään, jotka on aiheuttanut äiti.

Pettymysten top 3:
1. Poika joutuu odottamaan 10 ylimääräistä päivää ulkoistettuja unelmasynttäreitään (koska joku typerys ei muistanut tehdä varausta ajoissa)
2. Edellisille ulkoistetuille synttäreille sai kutsua törkeän vähän kavereita.
3. Äiti majoitti pojan Nizzassa hotelliin, jossa ei ollut uima-allasta.

Sen verran alkaa olla 10v ajattelu jo kehittynyttä, että jälkikäteen heräsi sellainen ajatus, että tuolla listalla kannattaa pitää suunsa ihan supussa elämän suurista pettymyksistä.

Kuvat Nizzasta, koulujen syyslomalta vuodelta 2011

Todellakin näyttää pettymysten pettymys matskulta

***

Suudelma
Kuopuksella puolestaan on taas haasteita rakkausrintamalla. Tai siis oikeastaan siinä, että hänellä on ihalijoita. Rakkauskirjeen lähettäjä neito on kutsuttu kuopuksen 6v synttäreille. Kuopus mietteliäänä pohti, että pitäisiköhän kutsu kuitenkin perua, koska neidon vaatimukset ovat viime aikoina nousseet kohtuuttomiksi. Hän haluaa suudella huulille.

***

Räkäleivästä ripulirieskaan
Halloween-juhlissa tarjotut räkärieskat olivat niin hyviä, että Hra Kepponen on ryhtynyt kotimme suklaakondiittoriksi. Hänen ensimmäinen tuotteensa on ollut omatekoinen pistaasi-valkosuklaalevite. Valitettavaskti räkäleipä-nimitys on jäänyt elämään, onhan se niin paljon lyhyempi kuin pistaasi-valkosuklaalevitteellä päällystetyt keksit.

 Keksit kaupan levitteellä. Hra Kepposen versio on parempi!

Hra Kepponen on jatkanut tuotekehittelyä tummaan suklaaseen. Sen kanssa toimii parhaiten kookoshiutaleet. Käsissämme on selvästi maailmanmaineeseen nouseva menestystuote. Kunhan Hra Kepponen keksii sille paremman myyntinimen. Ripulirieska ei houkuttele, vaikka maku on hyvä.

Ripulirieska

Hyvää viikkoa!

Muutoksesta ja ammatillisesta epämukavuusalueesta

Tiedättehän nämä sanonnat tyyliin
"Opit eniten menemällä oman mukavuusalueesi ulkopuolelle"
"Kehitys tapahtuu epämukavuusalueella".

Mielestäni työelämässä hedelmällinen epämukavuusalueelle meneminen haastaa miettimään sen hetkisiä toimintapoja ja miettimään miten tehdä asiat paremmin. Tarkoitti se paremmin tekeminen sitten tyytyväisempiä asiakkaita, vapautunutta aikaa muille tehtäville tai pienentyneitä kustannuksia. Viime aikoina varmasti melkein jokaisessa työpaikassa on menty monta kertaa epämukavuusalueelle eli päätetty tehdä asioita toisin. Uudistaa. Viime vuosien teknologian hurja kehitys on mahdollistanut moneen tehtävään uusia toimintatapoja, eikä loppua näy.

 Epämukavuusalueelle meneminen haastaa työntekijän ajattelemaan uudestaan ympäristöään ja oppimaan uusia taitoja. Varmaan iso osa nyökyttelee päätään tällaisella kuvauksella siitä, että epämukavuusalueelle meneminen on kannattavaa. Ainakin monen työnantajan mielestä työntekijöiden pitää pystyä uudistumaan. Aivan varmasti moni haluaakin, mutta moni tarvitsee epämukavuusalueelle menemisessä tukea.

Voisin väittää olevani varsin kokenut epämukavuusalueen taaplaaja omalla toimialallani. En voi olla huomaamatta muutoksiin liittyvää trendiä. Toivon, että se koskisi vain omaa toimialaani, mutta pahasti pelkään, että moni muukin toimiala puristuu samanlaisen muutosmankelin lävitse. Huolestuttava trendi muutoksien läpiviennissä työntekijän kannalta on se, että yrityksen keskijohto on kyvytön johtamaan muutoksia.

Usein johdon tavoite on selkeä. Ensimmäinen tyhjäkäyntikierros tulee siitä, että moni ei usko tavoitteeseen. Työntekijöiden silmiä pitää avata, pitää uskaltaa tavoitella kunnianhimoisesti, tavoitteesta pitää puhua ja valaa uskoa. Seuraavaksi ongelmaksi usein muodostuu se, että keskijohto uskoo muutoksen koskevan kaikkia muita paitsi heitä. Henkilö, jonka pitäisi kannustaa muita epämukavuusalueella jatkaakin itse mukavuusalueella. Tulos on hyvin samanlainen, kuin jos ilmoitat lapsille, että tästä päivästä alkaen puolet lautasesta täytetään parsakaalilla, mutta omalla lautasellasi sitä ei ole. Pikalaastariksi hankitaan Alexander Stubbin näköinen konsultti keltaisessa kravaatissaan. Alkaa järjestelmällinen informaation piilotus ja poteroihin kaivautuminen. Sujuvin supliikkimies ja liukkain luikurinlaskettelija päätyvät hoitamaan kommunikaation. Niihin oikeasti korjattaviin kohtiin on vaikea pureutua tällä kokoonpanolla. Oman taistelunsa vaatii muutossuunnitelman toteutus ja mahdollinen vastarinta. Mutta tässä kohtaa ollaan yleensä jo melkein voitonpuolella, jos suunnitelma on hyvä.

Yritysten pitäisi ehdottomasti panostaa siihen, että keskijohto saa tarpeellisen koulutuksen muutoksien kanssa elämiseen, niiden toteuttamiseeen ja oppii kommunikoimaan niistä. Ja oppii hyödyntämään työntekijöiden näkemykset ja kokemukset.

Uskaltaisin väittää, että näissä muutosyrityksissä kytee myös toisenlainen pommi. Ehkäpä jopa pahempi kuin kyky viedä muutoksia lävitse. Väitän, että muutoksen kourissa kärsii ja rapautuu vähitellen perusesimiestyö. Koska henkilöstö taipuu, opettelee uutta ja joustaa, keskijohdolle tulee sellainen illuusio, että työtehtäviä, -vastuita ja -tapoja ei juuri tarvitse määritellä. Työntekijät ohjaavat ja motivoivat itse itsensä. Vajavaiset määrittelyt johtavat pahimmillaan siihen, että vastuu annettaan sinne, missä ei ole valtaa. Mikäli homma ei suju, jälkihoidoksi voi tulla syyllisten etsintä vajavaisten määrittelyjen korjaamisen sijasta.

Siinä vaiheessa, kun perustehtävien määrittely ja vastuut ovat epäselvät, kaivetaan pohjaa menestyksekkäältä muutokselta. Sekä menestyksekkäältä ammatilliselta kasvulta. Kun yhden paikan korjaat, niin seuraava onkin kohta rempallaan. Miten voit kehittää toimintatapaa, jos se malli on vaihteleva? Miten voit tehostaa, kun osa ajasta menee jatkuvasti sen selvittämiseen miten jotain voisi tehdä? Luonnollisesti tällainen verottaa työntekijöiden kapasiteettia: aikaa, ajattelua ja motivaatiota. Onko yrityksillä mitään arvokkaampaa menetettävää? 

Kirjoituksen kirvoitti omakohtainen epämukavuusalueelle joutuminen. Sain kesälomien jälkeen uuden projektiluontoisen työn virtuaalitiimissä. Neljän vuoden sisään tämä on kolmas suuri muutos. Poukkoilen epämukavuusalueella varsin vajavaisella tehtävien määrittelyllä eikä tavoitekaan ole selkeä. Itse näen poukkoilun syyksi rapautuneen esimiestoiminnan. Strukturoimatonta tavoitetta ja tehtäviä valutetaan organisaatiossa alaspäin, kunnes ei ole enää valutuskohdetta, jolloin laitetaan virtuaalitiimi työstämään hommaa.

Aivan varmasti jokainen tarvitsee työssään epämukavuusalueelle astumista. Sekin tekee välillä hyvää, että tehtävät ja vastuut kelluvat ja tarkentuvat tekemisen myötä. Mutta se, että epämukavuusalueella tarvotaan kerrasta toiseen rapautuneen esimiestoiminnan takia on pelkästään resurssien haaskausta. Lisäksi voisin omakohtaisen kokemuksen perusteella väittää, että jossain vaiheessa epämukavuusalueella oleminen ei enää jalosta. Jotta tiedot ja kokemukset syventyisivät, niitä tarvitsee alkuopin epämukavuusalueen jälkeen työstää rauhassa mukavuusalueella.

PS. Tosi tyhmä sana koko epämukavuusalue.

Amerikkalaiset pannukakut

Yksi maailman parhaimmista aamiaisista on amerikkalaiset pannukakut. Päälle vaahterasiirappia ja vadelmia. Taivaallista!

Olen jo pitkään himoinnut amerikkalaisia pannukakkuja ja netistä kuola valuen lukenut ohjeita. Minun ja pannukakkujen suhteen kehittymisen esteenä on ollut sopivan paistinpannun puute. Mikäpä olisi parempi tekosyy lettupannun hankintaan kuin isänpäivä :)

Amerikkalaiset pannukakut onnistuivat hyvin ja veivät kielen mennessään! Voi näitä jälkiruuaksikin tarjoilla ;)

Hyvää Isänpäivää!

Ohjeen perustaksi valitsin Myllyn Paras sivuston amerikkalaiset pannukakut. Luin monta ohjetta ja tämä vaikutti kaikkein parhaimmalta. Ohjetta sovelsin lisäämällä fariinisokerin määrä, jättämällä vaniljasokerin pois ja käyttämällä kermaviiliä ja oliiviöljyä. Ohjeessa saattoi valita, että kermaviiliä vaiko piimää.

3		munaa
4	rkl	fariinisokeria
5	dl	Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja
3	tl	leivinjauhetta
½	tl	suolaa
3	dl	maitoa
2	dl	kermaviiliä
1/2	dl	extra virgin oliiviöljyä

1. Vaahdota munat ja fariinisokeri.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään

3. Sekoita kermaviili maitoon.

4. Lisää kuivat aineksi ja maito-kermaviili vuorotellen munasokerivaahtoon.

5. Lisää oliiviöljy.

6. Kuumenna lettupannu, käytä oivariinia tai voita paistamiseen. Paista hiukan alle keskilämmöllä molemmin puolin 

7. Kokoa pannukakuista torni, valuta päälle vaahterasiirappia, koriste marjoilla ja tomusokerilla.

Taikina on paksua ja kuplivaa 

Kaada lettupannun koloset aika täyteen taikinaa

Anna saada väriä

Herkkujen lisäksi isää on muistettu kortein ja lahjoin. 

Keskimmäisen tekemä pefletti ja kuopuksen huovuttama avaimenperä

H&M All for children mallisto

Ihan ensimmäiseksi muistutus, että tänään klo 23 saakka voit osallistua arvontaani ja voittaa itsellesi japanilaiset puikot tai leivontakirjan.

En ole ikuisuuteen ostanut lapsille yhtään paitaa H&Mstä. Muutenkin lastenvaatteiden ostelu on muuttunut äitiä ilahduttavasta puuhasta pakkopullaksi. Syynä on se, että isommissa koossa vaatteet ovat suurimmaksi osaksi kuolettavan tylsiä. Jos joskus on joku poikkeava piristys, niin se ei meinaa kelvata pojille, jotka ovat tottuneet kuolettavan tylsiin vaatteisiin.

H&Mltä en ole ostanut paitoja pojille ikuisuuteen, koska isommissa koossa H&M valikoima on ollut aivan tylsimmästä päästä edullisten kauppojen kategoriassa. Eilen kävin kääntymässä H&Mllä ja ensimmäistä kertaa bongasin All for children malliston, jonka tuotteiden myyntihinnasta H&M lahjoittaa 25% Unicefille.

Mallistossa oli muutamia kivoja juttuja, joissa koot riittävät ainakin osalle alakoululaisista. Oma suosikkini oli ehdottomasti koppakuoriais-college. Suurin koko 134/140cm.

Mallina kuopus, college koossa 122/128. Hinta 9,9€

Nämä kengät ovat minusta ihanan näköiset. Nahkaa, sisällä vuori. Kokoja vain 32 saakka. Hinta 24,9€.

Housuissakin olisi kivat collegehousut, joissa on mukava struktuuri ja hauskat taskut. Housuja en enää uskalla H&Mstä ostaa sovittamatta, koska koon sisällä on niin suurta hajontaa. Hinta on 19,9€ ja kokoja on 140 saakka. Näistä voisi tykätä sekä eskarilainen että ekaluokkalainen.

Samalla H&M reissulla löytyi ratkaisu esikoisen housupulaan. Poika edelleenkin inhoaa syvästi housuja, joissa on kunnon vyötärökaistale. Tähän saakka olen ostanut pääosin Po.Pin resorivyötäröfarkkuja, mutta ne ovat loppuneet nettikaupasta ja myös lähimmästä myymälästä. Mikä parasta Henkan housuja saa kokoon 170cm, meillä onkin juuri viimeinen Po.Pin koko eli 152cm käytössä.

Resorivyötäröfarkut 19,9€