3. helmikuuta 2025

Barbados

Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin vietimme 25 vuotta sitten häämatka Meksikossa ja nyt siis hopeahäitä uudestaan Karibialla. Hra Kepponen toivoi kohteeksi siistiä, turvallista ja helppoa. Minä toivoin upeita maisemia ja snorklausmahdollisuuksia. Barbados on tätä kaikkea. Lentoyhteydet ovat Lontoon kautta kohtuulliset, samoin lentohinnat. Minä en meinaa jaksaa enää näitä pitkiä lentoja ja odottelua. Väsynyt Hra Kepponen huokaisi Barbadoksen koneessa tyytyväisenä, että nyt hänellä on yli 8t aikaa lepäillä ja katsoa leffoja. Menolento menikin varsin mukavasti. 

Tätä kirjoittaessani vietämme Barbadoksen loman toista osaa ihan vaan rentoutuen. Olemme käyneet snorklausretkellä täällä Barbadoksella sekä pidemmällä muutaman yön retkellä lentäen Grenadassa. Se retki onnistui erinomaisesti.

Ensimmäisessä hotellissa meillä oli erinomainen merinäköala.


Ensimmäisenä loma-aamuna heräsin tapojeni vastaisesti todella aikaisin. Taivaalla näkyi söpösti punertava pilvi ja ponnisti kuvaamaan Barbadoksen aamua.

Menin kurkistelemaan, että mitä näkyi huonommalla parvekkeelta ja hämmästys oli aikamoinen. Sieltä näkyi hevosia taluttajien kanssa kahlaamassa ja jopa uimassa.



Näitä hevoskuvia tuli napsittua aikamoinen määrä ja onnistuin jollakin lailla kuvaamaan sen evän, jonka olin parvekkeelta mielestäni bongannut. Hai tuli katsastamaan, että millaista sakkia rannalla oikein onkaan. Onneksi hai häipyi nopeasti.

Minusta tuolla näkyy aivan selvästi hain evä

Hevoshommat jatkuivat sen verran pitkään, että Hra Kepponenkin ehti näkemään ne. Yhtenä aamuna kävin katselemassa touhua rannalta käsin.



Me vietimme muutaman lomapäivän samalla rannalla kuin hevoset. Pebbles beach on erinomainen ranta. Pelkkää hienoa hiekkaa ja aika suojainen.

Ensimmäisen Barbados-pätkän aikana teimme veneellä snorklausretken. Siinä oli kaksi stoppia. Ensimmäisellä snorklasimme uponneen laivan kohdalla. Snorklausoppaat hieman ruokkivat kaloja ja niitä kertyi aikamoinen parvi.





Seuraavalla stopilla etsittiin kilpikonna ja aika nopeasti se löytyi. Kilpparibongaukset ovat minulle aina hienoja hetkiä.




Toiselle pätkälle menimme uuteen hotelliin. Sekin sijaitsee aivan rannalla. Rannan tuntumassa on kiviriutta, joka rajaa suojaisemman alueen uintiin. Kiviriutan eteen on upotettu isoja kivisiä "patoja", joissa on aukkoja. Padat houkuttelevat pikkukaloja piilottelemaan. 

Nostin päätäni ja napsaisin kuva rantatuolista käsin


Kepposka uimassa


Sitten vielä pari snorklauskuvaa tuosta hotellin edustalta.



Pikkukalaparvi piilottelee siellä padassa

Säät ovat olleet hyvät. Merituuli vilvoittaa mukavasti 30 asteen kohdilla huitelevaa säätä. Rannat ovat supersiistit ja valkoinen hiekka ei polta jalkoja lainkaan. Saaren vesi on juomakelpoista, mikä vähentää herkkävatsaisten stressiä esim. jääpalojen suhteen. Paljon hyviä puolia siis.

Ehdoton miinus on saaren älyttömän kalliit ravintolahinnat. Ruoka täällä maksaa vähintään saman kuin Suomessa, moni juttu enemmänkin. Vielä kun ruoka on korkeintaan keskinkertaista, niin hinnat tympivät. Tässä toisessa paikassa kadun toisella puolella on aika passeli italialainen. Pizzat ovat 22-30€. Ruuasta johtuen Barbados ei jää sellaiseksi unelmapaikaksi, jonne haluaisin vielä joskus takaisin. Ihanaa on ollut, mutta Barbados jäänee kertakokemukseksi.

Cuscus-salaatti ja parsakaalitempuraa. Jälkimmäinen oli todella hyvää. Salaatti kokonaisuutena vähän liian makea. Hinta 28€

Sunday chicken roast runsaine tykötarpeineen hinta melkein 40.

Tämä kalaburgerit 10€ ovat suosikkilounaani. Hra Kepponen ei ole mikään kalan ystävä ja hänkin tykkäsi.

Kalaburgerit ovat grillikioskista

Kivaa alkanutta viikkoa!

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanan rentouttavalta! Kiitos erityisesti snorklauskuvista, sillä vedenalainen maailma on mulle ihan tuntematon. Jotenkin pelkään kaikkea, mitä pinnan alla on/voi olla, vaikka ne olisi vain pieniä ja kauniita kaloja. Hain evä ei ainakaan yhtään lisää snorklausintoa. 🤣

    Leppoisaa loman jatkoa teille! Aika järkyttäviä kyllä nuo ruokien hinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun sain tarjota sinulle pienen virtuaalisnorklauksen. Minähän olen aivan snorklaushullu ja voisin viettää loman snorklaten. Nyt onkin kivasti mahtunut lomaan snorklausta.

      Britti- ja jenkkituristit ilmeisesti makselevat näitä illallishintoja laittomasta ruuasta ihan hyvillä mielin. Minua tilanne korpeaa. Kadun toisella puolella on hyvin vaatimattoman oloinen italialainen, jossa on useita kohtuuhintaista annoksia ja hyvät salaatit. Siitä plussaa, että hygieniataso on hyvä.

      Poista
  2. Hui hai!? Minä olisin kyllä käynyt kysymässä haista ennen varpaitteni kastelua! Heppatyttö tykkää heppakuvista, kiitos! Uivan hevosen selässä on mukava olla. Ihania kuvia! Lämpö välittyy. Uskomattoman kalliit ruoat!!! Olisiko siellä ollut syrjäisempiä vaihtoehtoja ravintolalle? Järkyttävä hinta pizzallekin!
    Ihanaa loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen hyvin varma, että kyseessä oli riuttahai. Ne eivät ole ihmiselle vaarallisia. Tokihan ensimmäinen nenäkkäin hai-havainto on jännittävä. Aikoinaan Malediiveillä snorklatessa vastaan tuli paljonkin riuttahaita. Australiassa evän näkeminen tarkoittaisi kyllä sitä että veteen ei kannata mennä.

      Ravintolahinnat ovat täällä kovat ja ruoka korkeintaan keskinkertaista. Löydettiin kohtuuhintainen italialainen ja sit noi kalaburgerit ja kaupan jugurtti ja hedelmät on todettu mukaan lomaruokaan.

      Minä en ole ikinä ratsastanut. Hesarin jutun mukaan ratsastajien painorajan pitäisi olla Max 80kg. Se tarkoittaa sitä, että minulla ei ole asiaa hevosen selkään.

      Poista
  3. Voi ihanuutta miten upeita reissukuvia. Kauniita nuo hevoset. Uskomatonta, että ne tuodaan kahlaamaan. Hait varmaankin oppivat, jos hevoset käyvät rannalla päivittäin. Ihanalta nöyttää lomanne ja oi oi miten upeat herkkuruoatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Barbadoksen rannat ovat kyllä kauniita ja nuo meren sävyt ovat sellaisia että voisin vaan tuijotella merta. Onneksi päivä on pitelemään päin kotona 💛

      Poista
  4. Minä taisin ahmaista ensin kuvat.... odotin jo patsaskuvia.... miettinyt tässä monta päivää, että miten ovat muuttuneet... onko korallia tullut lisää jne.

    Mutta ihania olivat nämäkin kuvat... riuttahai varmaankin... ja todelliselle hevosbeachille olette osuneet. Ihania rantamajoituksia, me olimme siellä ylempänä - pitäisikin kaivaa kuvat esille, sillä tuo grillikioskikin näyttää niin tutulta...

    Alkaa poltella kovasti menojalkaa, kun tällaisia kuvia katselee...
    Mutta helpottanet oloani vielä muutaman postauksen verran, eikös vain?

    Ihanan-ihana hääloma teillä, nauttikaa... kuten teettekin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täältä pukkaa vielä patsaskuvia ja Grenadan huikeaa vehreyttä, kunhan ehdin ja saan aikaiseksi :) Aika hektinen oli lomalta paluu. Joudun painelemaan heti toimistolle pullapiirivuorolleni kaupan antimien kanssa ja töistä sitten katsomaan vanhojen tansseja.

      Kivaa sunnuntaita!

      Poista
  5. Kivoja hevoskuvia, näin heppatyttönä ne jäi tästä eniten mieleen. :) Ovatko nuo punaiset pallurat vedessä jotain merkkejä vai meneekö niiden välissä jokin suojaverkko tmv? Niin ja onnea tietysti yhteisistä vuosista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne punaiset olivat sellaiset peruspoijut, jotka merkkasivat turvallista uima-aluetta ja toki veneille sitä, että älä tunge tästä rantaan.

      Kiitos onnistteluista ja mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  6. REnnon näköistä meininkiä rannalla. Olet upeassa paikassa lomailemassa. Eikö olisi ollut kivaa päästä ratsun selässä mereen jaloittelemaan?
    Ihmeellistä on meren elämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä elämässäni ratsastanut. Aika moni on tästä tiedosta yllättynyt, kun montaa juttua olen ehtinyt kokeilemaan. Olen ollut lapsena tosi voimakkaasti allerginen siitepölyille, monelle ruoka-aineelle ja eläinpölylle. Kerran yritin mennä käymään tallissa lapsena ja pystyin olemaan siellä pari minuuttia. Allergiani lievittyivät siedätyshoidon ja murrosiän myötä. Nykyisin pystyisin varmaan kokeilemaan ratsastusta. Toistaiseksi olen jättänyt kokeilun välistä, kun tyypillisen puoliverisen aloittelijalle sopivan hevosen maksimikuorma on noin 80 kg ja minä ylitän sen eikä minulla ole ratsastuksen vaatimasta vartalonhallinnasta mitään hajua. Mutta eihän sitä tiedä, jos joskus sattuu sopiva hevonen kokeiluun vastaan. Sinänsä kyllä kiinnostaisi.

      Poista
  7. Mielttömiä kuvia ja maisemia. Varmaan ollut upea matka. Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannat ja meri olivat niin kauniit. Hra Kepponen on aikamoinen palelija ja uidessa lähes poikkeuksetta valittaa veden kylmyydestä ja haluaa pian lämmittelemään. Nyt ei ollut sitä ongelmaa. Oli oikein onnistunut matka ja Hra Kepponenkin pystyi yli viikon olemaan ajattelematta töitä. Mikä on aikamoinen saavutus :)

      Poista