21. elokuuta 2023

Arktista auringon palvontaa

Olin etätöissä viime viikon Torniossa ystäväni Ilonan kanssa. Viikkoon osui pari todella aurinkoista päivää ja toisena niistä olimme jo etukäteen sopineet, että lopetamme työt klo 14. Lähdimme saman tien Ilonan isän kanssa vesille Tornionjoelle. Ohjelmassa oli uimaretki hiekkasärkille.

Aikamoinen aallokko oli joella tuona päivänä

Tornionjoessa on paljon matalia kohtia ja hiekkasärkkiä. Särkkien kohta saattaa hieman vaihdella vedenvirtauksien mukaisesti. Veden syvyydestä riippuu, että paljonko särkkiä paljastuu vedenalta. Minun vierailuni aikana vesi oli matalalla. Samalla viikolla oli sateita ja toisella käynnilläni mökillä vesi oli noussut ainakin 30cm.

Vierailu hiekkasärkille oli yllättävän upea kokemus! En osannu kuvitella, kuinka mieletön maisema siellä onkaan.

Toinen porukka teki lähtöä, kun me saavuimme. 

Tässä kuvassa näkyy hieman särkän hiekan kumpuilevaa maastoa



Päätin ottaa hetken aikaa aurinkoa. Uskomatonta, että noin tunnin ajomatkan päässä napapiiriltä voi elokuun puolivälissä vielä ottaa aurinkoa ja uida. Tosin minulle kelpaa vähän viileämpikin uimavesi.

Auringon palvontaa Thaimaan saarella - eikun Tornionjoen hiekkasärkällä

Hiekkasärkän kukka, photo by Ilona



Olen aikaisemmin mennyt Ilonan isän mökiltä Ruotsiin hiihtäen. Nyt voi lisätä Ruotsiin saapumistapoihin kahlaamisen. Kahlasimme Ilonan kanssa Ruotsin puoleisille särkille. Vesi oli sen verran matalalla, että särkkien välissä uiminen oli hieman hankalaa, piti uida käsipohjaa :) Vesi oli siinä 18-asteen kieppeillä.

Minulle Suomesta löytyy aina vaan uusia ja upeita paikkoja! Etenkin tuntuu, että pohjoinen on varsinainen upeuksien aitta.

Minulla on edessä tiukkaa aikataulua sekä töissä että vapaalla, mutta yritän ehtiä päivittelemään edes pikaisesti kuulumisia blogiin. Nopeammin päivittyy Insta https://www.instagram.com/kepposet

Kivaa alkanutta viikkoa! 

12 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Yhdellä sanalla summattuna: WOW !

    Tuo kukka siis kasvaa tuossa oikeasti? No mikäs siinä, onhan siinä valoa ja vettä ja kasvualusta, ja kasvaahan Saharassakin yhtä sun toista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiekkasärkät ovat hieno paikka. Vielä pohjoisempana joella on kuulemma isompia hiekkasärkkiä. Olen usein nähnyt kauniita pilvimuodostelmia Tornionjoen yllä.

      Yhdestä kuvasta näkyy, että särkällä kasvaa jonkin verran jotain pientä pusikkoakin. Aika vaatimattomia ovat. Joen pohjalla kasvaa näin loppukesästä aika runsaasti vesikasveja. Ne olivat kaikki sellaisia, että en ole aikaisemmin nähnyt. Aivan erilaisia kuin vesikasvit meidän mökkirannassa.

      Poista
  3. Mahtavaa kun sulla on mahdollisuuksia päästä etätöihin mihin vaan ja saada noita upeita kokemuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mökkeily-etätyö-yhdistelmät ovat olleet paljon iloa elämään tuova asia. Olemme Ilonan kanssa mökkeilleet meidän mökillä ympäri vuoden ja sitten vielä nämä ihanat reissut pohjoiseen. Olen sitä surkutellut, että työnantaja ei anna etätyöskennellä muualla kuin Suomessa. Jos joskus aukeaa etäilymahdollisuudet EU:n alueella, niin en tiedä pysynkö nahoissani, jos joskus olisi mahdollista olla syksy jossain etelässä. Toisaalta minulla on kyllä haaveena olla joskus pidempiä pätkiä pohjoisessa, etenkin kevättalven aikana. Pitää vähän odotella nuorison kasvamista ennenkuin voin häipyä yli kuukaudeksi Lapin hangille.

      Poista
  4. Ihan parasta nipistää itselleen vapaa-aikaa työpäivästä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on liukuva työaika, joka mahdollistaa paljon kaikenlaista. 10-14 on pakollista työaikaa ja muuten voi päivän työtuntinsa järjestellä projektiaikataulujen ja kokousten ehdoilla miten haluaa. Meillä on töissä paljon aamuvirkkuja, jotka aloittavat jo klo 7. Kun muistaa ajoissa merkata kalenteriin, että ei ole paikalla, niin päivän voi päättää aikaisemmin. Jos on kertynyt työajanseurantaan valmiiksi plussatunteja, niin sitten voi välillä tehdä lyhyempää päivää tai ottaa vapaata. Meillä saa plussaa kerryttää 40 tuntiin saakka, miinusta vähemmän. Tämä on viime vuosien kehitystä, kun työaikalainsäädäntöä uudistettiin. Meillä ei ennen ollut mahdollista käyttää plussatunteja ja työehtosopimus oli myös sellainen, että jos lähdit työmatkalle, niin matka-aikaa ei laskettu työmatkaksi.

      Poista
  5. Elänyt luulossa, että Tornio (15 kertaa käynyt) nähty, mutta ei todellakaan...
    Siis kahlaten maasta-toiseen, voi upeutta!!
    Kun ihan kaikkeen ei itte ennätä, niin on se mahtavaa omata blogiystäviä, jotka avartaa maailmaa ja pääsee näin "siivellä näkemään/kokemaan" ihan mielettömiä paikkoja!! Kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva, kun pääsee blogikavereiden kanssa näkemään ja kokemaan kaikenlaista. Kuten vaikka vierailemaan Malawissa :)

      Kesäinen Tornio ja lähialueet pääsivät yllättämään iloisesti! Tosi kaunista luontoa ja ihania uimapaikkoja.

      Poista
  6. Ihana päivitys, kiitos!

    Hiekkasärkkiä olen kokenut vasta Kalajoella, mutta tutkimusmatkaa täytyy selvästikin jatkaa eteenpäin 👍

    VastaaPoista
  7. Voi että miten ihanalta näyttää! Onni, että voit tehdä töitä etänä ja kokea hienoissa paikoissa kaikkea mukavaa työpäivän jälkeen :)

    VastaaPoista