3. kesäkuuta 2022

Rippilahjamatka Krakovaan

Meidän keskimmäisemme pääsi ripille huhtikuun alussa. Hän sai minulta ja Hra Kepposelta rippilahjaksi matkan kanssani Krakovaan. Pojan kaveri sai äidiltään aivan samanlaisen lahjan. Eli lähdimme matkaan porukalla kaksi äitiä ja kaksi poikaa. Matkakohde valikoitui sillä perusteella, että halusimme kaupungin, jonka voi ottaa haltuun lähinnä kävellen ja jossa olisi joku maailmanluokan nähtävyys, mutta ei liikaa "pakollista suoritettavaa". Helatorstaiviikonloppu oli nostanut esimerkiksi Pariisin lentohinnat kaksinkertaisiksi. Lopulta päädyimme Krakovaan. Minä kävin ensimmäistä kertaa Krakovassa joulutorilla vuonna 2016.

Ihastelimme Rynek Glowny aukion kauppahallia, Marian kirkkoa ja hevoskärryjä. Vierailimme vehreällä ja kohta muraatin valtaamalla uudella juutalaisella hatausmaalla, kiertelimme juutalaiskortteleita ja sen kahviloita, kävimme Wavelin linnan pihalla, teimme kokopäivän retken Auschwitz-Birkenaun keskitysleireille ja pojat kävivät toisen äidin kanssa Wieliczkan suolakaivoksella. Minä kävin siellä edellisellä vierailullani ja niin on nivelrikko edennyt, että 750 rappusta alaspäin ja täysin mahdoton suoritus. Luonnollisesti ohjelmaan kuului hyvät illalliset ja lounaat.

Pojat jaksoivat hyvin kävellä ja pyöriä kaupungilla. Minä olin polvivammaisena se heikoin lenkki. Onneksi hotellin edestä kulki raitiovaunu. Pyörimme kaupungilla rennolla aikataululla ja riittävillä pysähdyksillä.

Olimme niin vakavia selfieyrityksissämme, että takanamme istunut keski-ikäinen mies päätti photobombata meidät :D

Kävimme ennen lentoa Finnairin loungessa. Elämäni ensimmäistä kertaa jonotin loungeen sisään. Perässämme on vielä pitkä jono. Poika antoi loungen vegaaniselle ruualle täyden kympin!

Ensimmäisen illan tunnelmia ja poseerauksia Rynek Glowny aukiolta


Uusi juutalainen hautausmaa yllätti meidät vehreydellään. Hautausmaalla oli hyvin rauhallista ja linnut lauloivat kauniisti. Osan hautausmaasta meinaa muraatti vallata kokonaan. Uusi juutalainen hautausmaa ei ole kovinkaan uusi, koska se on perustettu 1800-luvun alussa. Alue kattaa useamman hehtaarin ja siellä on arviolta noin 10000 hautaa. Toisen maailmansodan aikana saksalaiset ottivat hautakivet rakennuskäyttöön. Ennen toista maailmansotaa Krakovassa oli 80000-100000 juutalaista. Natsien vallattua Puolan juutalaiset siirrettiin ghettoon ja sieltä keskitysleireille. Vain 10% Krakovan juutalaisista selvisi ja suurin osa heistä muutti pois.



Muratti on vallannut hautakivien tekstittömät puolet

Sitten muutamia kuvia juutalaiskortteleista, jossa on siis nykyisin paljon ravintoloita ja kahviloita.



Tälläistä terassiravintolaa en ole ikinä aikaisemmin nähnytkään


Kävimme kävelemässä Wavelin linnan pihalla. Kyseissä linnassa on asunut Puolan kuninkaat. Puolassa kuninkaita on riittänyt, on ollut paikallista sukua, saksalaista, böömiläistä, unkarilaista, ranskalaista ja ruotsalaista. Avioliittojen myötä alkuperämaiden kirjo on vielä lisääntynyt. Matkalla linnalle jäimme kuuntelemaan vanhoja vekkuleita pelimanneja.

 
Melkein väittäisin, että tuo setä vähän flirttailee minulle :D :D :D
 

Tässä näkymiä Wavelin linnan ympäristöstä:




Linnalta on hienot maisemat joelle ja kaupungille

Linnassa on myös viehättävä kahvila, josta on ihanat näkymät

Rynek Glowny aukiota tuli ihailtua myös päivänvalossa. Ainoa kallis ravintolakeikka oli juomat torin laidalla, eikä sekään nyt mikään hirvittävä riisto ollut ja hinnat olivat reilusti näkyvissä.
 
Yhtenä päivänä torilla oli ohjelmaa ja torikauppiaiden lisäksi myös ilmapallokauppiaita


St. Mary's church torin reunalla
 
Taas jäi hevoskyyti kokeilematta


 
Krakova on myös ihana vihreä kaupunki
 
Puolalainen keittiö ei kuulu maailman huippuihin, mutta Krakovassa on maailman tunnetuimmat keittiöt kaikki edustettuna ja ruokaa on moneen makuun. Ravintoloiden hintataso on mukavan edullinen Suomeen verrattuna. Me kävimme muutaman kerran kokeilemassa puolalaisia ravintoloita, sen lisäksi söimme italialaista, georgialaista ja vietnamilaista ruokaa. Nuorisolle ruuat maistuivat hyvin.

Georgialaisessa ravintolassa. Kuvassa esitellään koulussa otettuja pölhökuvia sekä edessä olevaa hatchapurileipää, joka muuten oli khatcapuri Puolassa.

Ihan älyttömän hyvä lammas saslik

Puolalaisen ravintolan sisustusta

Hapankaaliletut ja lihakastiketta ja tykötarpeita

Hunter's stew in a bread

Lounaaksi syömäni puolalaiset dumplingit eli pierogit. Olivat yllättävän hyvät.

Parissa kirkossakin kävimme sisällä


Reissu oli niin onnistunut! Meillä oli tosi hauskaa yhdessä. Poikani ystävä on todella hieno nuori mies ja hänen äitinsä on erittäin mukava. Tästä reissusta jää meille kaikille aivan varmasti paljon hyviä muistoja. Minusta tämä oli erinomainen lahjaidea ja todella kivaa oli se, että meitä oli porukka. Tämän onnistuneen reissun jälkimainingeissa olen alkanut miettimään, että haluaisivatkohan poikani lähteä kanssani täysi-ikäistymismatkalle vai kutsuuko silloin baarit ja yökerhot eikä äidin seura kiinnosta?

Tässä lopuksi vielä Krakovan plussat:
+maailman luokan nähtävyyksiä kuten tori kirkkoineen, Auschwitz, Wieliczkan suolakaivokset
+siistiä
+aika turvallista, koko ajan ei tarvitse varoa esim. taskuvarkaita
+edullinen hintataso ravintoloissa, hotelleissa ja liikenteessä
+sopivan kompakti liikkua kävellen
 
Muutaman miinukset pystyin listaamaan:
-ei ole leivonnaiskaupunki, useimmat leivonnaiset hieman mauttomia
-puolalainen keittiö perustuu lihaan, perunaan ja hapankaaliin
-Krakova tuskin on mikään shoppailijan kohde. Minulle melkein kävi niin, että ostin käytettyjen tavaroiden kaupasta lautasia ja kerrosvadin. Jäin miettimään asiaa ja kun olisin mennyt hakemaan astiat, niin kauppa olikin kiinni.

Jos haluat kurkistaa, miltä Krakova näyttää ensimmäisenä adventtina, niin tutustu edellisen Krakovan matkani postauksiin:

17 kommenttia:

  1. Kiitos matkakertomuksesta :) Sain samalla kurkkauksen itsekin, kun en ole käynyt.
    Teillä oli hieno reisu. Auswitch oli varmasti pysähdyttävä kokemus.
    Ompelukonepöydät on hassuja ja leipäruoka näyttää epäilyttävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auschwitz oli raskas kokemus, nuoriso osasi ottaa sen meitä keski-ikäisiä kevyemmin. Leipäruoka näytti epäilyttävältä, eikä ollut mikään kulinaristinen elämys -paitsi niille jotka tykkäävät hapankaalista. Lihapadassa oli pääosin sipulia ja hapankaalia ja aika vähäisesti lihaa.

      Poista
    2. Tieto lisää tuskaa ja kokemus oli varmasti syvästi vaikuttava. Aikuisena on ehtinyt jo kuulla ja nähdä paljon enemmän maailmaa.

      Poista
  2. Kiitos matkakuvauksesta. Mielenkiintoista, kun kerran tapasin Rovaniemellä kahvilassa tytön, joka oli viettänyt opiskelijavaihtovuoden Krakovassa ja hän kehui sikäläisiä leivoksia. Minä annoin pojalle matkan ylioppilaslahjaksi, ja olemme sopineet seuraavan valmistujaislahjaksi. Matka oli olikin oikein hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ja Rovaniemen kahvilan tytöllä ei leivos/leivonnaismaku osu yhteen :) Minun makuuni leivonnaiset eivät olleet kovin maukkaita. Eivät toki olleet huonoja, mutta maku oli vaisu.

      Pääsitkö mukaan pojan ylioppilasmatkalle? Minusta matka on aina hyvä lahjaidea. Meidän keskimmäinen nauroi, että kun kuuli, että hänen lahjansa ei ole rahaa ja oli jo saanut rippiristin ja toisenkin korun, niin oli aivan selvää, että lahjaksi tulee matka :)

      Poista
  3. Krakova on hieno kohde. Keskitysleirille emme halunneet, se ei mielestamme sopinut kivan loman keskelle. Ostoksia me teimme paljonkin, kengat ja vaatteet olivat edullisia. ja Wieliczkan kaivokseen paasimme kylla hissilla seka alas etta ylos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette sitten löytäneet parempia kauppoja kuin meidän kävelyreittien varrelle osui. Nuorisomerkit näyttivät olevan Puolassa suurinpiirtein samanhintaisia kuin Helsingissä, joten emme viitsineet käyttää aikaa niihin. Parissa kenkäkaupassa kävimme ja kaverin äidin kanssa meille molemmille löytyi kengät, mutta pojille.

      Minä en tällä matkalla käynyt lainkaan Wieliczkassa. Vuonna 2016 Wielizkaan ei päässyt tutustumiskäynnille muuten kuin kävelemässä 750 rappusta alaspäin. Ylös tultiin silloinkin hissillä. Minulta oli juurikin kielletty rappusten kävely alaspäin, kun se kipeyttää polvea pahasti. Selvittelin, että olisiko alaskin päässyt hissillä, mutta silloin se ei ollut mahdollista. Hyvä, että Wieliczkakin on siirtynyt astetta paremmin saavutettaviin kohteisiin!

      Poista
  4. Mahtavaa, että löysitte reissun, jossa nuorisokin nautti olostaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuoriso viihtyi todella hyvin ja osasi arvostaa Krakovaa. Oli kiva reissu yhdessä.

      Poista
  5. KIITOS-KIITOS-KIITOS, upea matkakooste jaettuna meille kroonisille "matkakuumeilijoille"-käyn lukemassa nuo aiemmatkin Krakovapostaukset kun josku aikaa on enemmän... nyt tuntuu, ettei oikeasti ole sitä kellon lupaamaan 24h.

    Aivan mielettömän upea lahja! 10pistettä ja luulen, että äidin seura maistuu aikuistuttuakin...odotas vaan, kun tuppaavat puolisoineen ja jälkikasvuineenkin vielä reisuille mukaan, hih... kokemusta on ja se on ihanaa!!

    Krakova ja Auchwitz kokematta, meiltä kun lentää Gdanskiin (lähes ilmaiseksi), niin on tullut koluttua enemmän sitä rannikkoa - itseasiassa kerran Varsovaan saakka junalla, mutta muutoin Puola tutkimatta!! Nyt kyllä lisäsit taasen houkuttelevuutta.

    Ihania ruokakuvia... ja hmmm... minä olen popsinut leivästä vain keittoja ja tehnyt niitä myös itse (taisi Tartosta tarttua tämä tapa) - kurpitsan sisältä taasen tarjottu kurpitsakeittoa.... tulikin juuri mieleeni, että taidampa yllättää nyt kesällä tarjoten kesäisen sopan vesimelonista... kunhan keksin mikä soppa siihen sopisi....

    Ja ny menet ja hoidatat sen/ne polvesi kuntoon...
    Se oikeasti kannattaa.... mun polvia operoitu yhteensä 5 kertaa... ja seuraava järjestyslukukin tulee taas jossain kohdin, mutta siinä välissä pitää päästä aina elämään ja liikkumaan kunnolla.
    Kesäisiä, iloisia kesäkuun päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nuoriso tulee vielä aikuisinakin mukaan matkoille. Samaan hengenvetoon toivon, että silloin osallistuvat myös kustannuksiin ;) Viiden matkakulut ovat aina korkeat. Mutta ehkä voidaan siirtyä vuokraamaan kokonaisia taloja ja vanhemmat kustantavat majoituksen ja nuoriso itsensä perille. On tuossa sellainen riski, että osa on perinyt miehen kiinnostuksen matkailuun ja jos kohde on yhtään eksoottisempi, niin saamme ehkä matkustaa keskimmäisen kanssa ihan kahdestaan :D :D :D

      Minä olen käynyt viimeksi Gdanskissa viime vuosituhannen puolella ja se on jo pitkään ollut listallani, että pitäisi käydä uudestaan. Minusta se on viehättävä paikka. Krakova on kyllä selvästi hienompi kuin Gdansk sekä Varsova. Suosittelen Krakovaa. Sinne saa usein aika edullisiakin lentoja, vaikka tänä keväänä on kaikki Finnairin lennot olleet minusta tosi kalliita. Ensimmäisellä matkalla meillä oli SASin edulliset välilaskulliset lennot. Majoitus ja ruoka on mukavan edullista.

      Minulla olisi tosi kuumottava retkisuunnitelma Puolaan. Olen kopioinut tämän vanhasta blogipostauksestani, jossa vierailin Minskissä:

      "Matkustaisinko uudestaan Minskiin tai Valko-Venäjälle?
      Sanoisin, että Minsk on nyt nähty. Valko-Venäjällä olisi minulle vielä yksi houkutus jäljellä. Valko-Venäjän ja Puolan raja-alueen luonnonpuistossa ja metsissä on jäljellä Euroopan viimeinen populaatio visenttejä eli eurooppalaisia biisoneja. Olisihan se aivan ällistyttävää nähdä koivumetsässä biisoni!

      Juuri tällä hetkellä minua suorastaan kuumottelee biisonimatkailu. Haluaisin ehdottaa perheelle, että ensi kesänä ajetaan Balttian läpi Puolaan etsimään biisoneita. En kuitenkaan taida uskaltaa, koska saatan lähestyä sitä pistettä lomasuunnittelussa biisoniretkimatkalla, jossa Hra Kepponen takavarikoi kaikki matkustusasiakirjani ja ehkäpä myös ajokorttinikin :D"

      Valko-Venäjä ei maailmantilanteesta johtuen houkuttele tällä hetkellä, mutta visenttibongaus Puolassa olisi todella mahtavaa. Myös Zakopane vuoristossa lämpimine lähteineen ja upeine maisemiseen houkuttelee kovasti. Minulla olisi niin paljon suunnitelmia, mutta rahatilanne, loma ja terveyskin haittaavat niiden toteuttamista. Onneksi unelmointi on ilmaista ja hyvin viihdyttävää :)

      Minulla on sellainen tuomio molemmista polvista, että tulen tarvitsemaan polviproteesit. Sellaisen käyttöikä on max 20 vuotta ja toinen leikkaus huomattavasti ensimmäistä pahempi. Eikä se ensimmäinenkään välttämättä ole mikään kevyt. Mitä pidempään näillä polvilla pärjäilisi, niin sen parempi olisi tulevaisuuden kannalta. Seuraavaksi keskustellaan, että voisiko huonomman polven käyttöikää pidentää jollain pistoshoidoilla. Tylsää! Lisäksi ihan hirvittävän kallista, kun joudun käymään aika paljon fysioterapeutilla. Minulla meni Australian matkan aiheuttamiin jumeihin yhden hengen etelän matkan verran rahaa. Huonompi polvi ei enää suoritu ja kulma on nyt niin iso, että kävelyasento on virheellinen ja saa helposti koko alakropan jumiin. Fyssarin kanssa ollemme miettineet, että pitäisikö minimoida kävelyä ja siirtyä voimakkaasti pyöräilyyn. Aikoinaan, kun polvi meni ekan kerran alta pois, kaksikin lääkäriä sanoivat, että ei enää laskettelemaan ja paljon kävelyä. Sitten selvisikin, että kävely ei todellakaan ole suositeltava laji minulle.

      Poista
  6. Krakovaan haluaisin mennä kerran elämässäni, ihan jo Auschwitzin vuoksi. Olen mielestäni meidän kaikkien velvollisuus nähdä se - ja pointtina ASIA EI SAA UNOHTUA KOSKAAN.

    Ihana reissu teillä ja niin hyväntuuliset ja höpsöt kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krakova on hieno kohde ja Auschwitz todellakin vierailun arvoinen. Kierroksen lopulla Auschwitzin opas sanoi, että hänen on välillä vaikea kertoa toisen maailmansodan tapahtumista ja kaikista niistä menetetyistä elämistä, kun Puolan rajan takana soditaan jälleen. Kyllä elämme taas surullista aikaa Euroopassa ja asia ei saa unohtua siksi, että osaamme pitää varamme, että vastaavaa ei tapahdu enää koskaan.

      Poista
  7. Nuo ompelukone pöydät :)
    En ole ollut Puolassa vielä, mutta kuvien perusteella nyt pitäisi sinnekin mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelukonepöydät olivat kyllä varsin eksoottinen baarisisustus. Melkein teki mieli sanoa, että noin hienot koneet pitää saada sisällä pois katupölyn ulottuvilta :)

      Minusta Puola on hieno matkailukohde. Olen käynyt Krakovan lisäksi Gdanskissa ja Varsovassa. Varsova jätti aika kylmäksi, mutta Gdanskista tykkäsin.

      Poista
  8. Krakovan matkaa tässä olen itsekin suunnitellut jo useamman vuoden mutta nyt tämä koronapandemia sotki vähän reissusuunnitelmat. Puolassa pidin sekä Varsovasta ja Gdanskista - vaikka ihan erilaisia kaupunkeja ovatkin - paljon. Paljon nähtävää ja koettavaa minunlaiselle arkkitehtuurifanille. Krakova säästyi 2.maailmansodan tuhoilta paremmin Varsova ja Gdansk. Ei siis ihme, että Krakova pääsi Unescon maailmaperintölistalle jo vuonna 1978 kun listaus aloitettiin. Vanhankaupungin torilla minulla menisi varmasti pää ihan pyörälle. Krakova on upea kohde! Hauska uusiokäyttö vanhoille Singereille :) Puolalainen ruoka ei ehkä maailman gourmet huipulta mutta minusta sieltä löytyy myös helmiä. Kiitos matkaraportista Rva Kepponen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsovasta ja Gdanskista ei jäänyt toisen maailman sodan melskeissä jäljelle juuri mitään. Aikamoinen ponnistus on ollut noiden kaupunkien uudelleen rakennus. Gdanskista olen lukenut, että talojen julkisivut ovat hyvät kopiot alkuperäisestä ja yllätys modernin talotekniikan ja vaatimusten mukaisissa sisätiloissa on aikamoinen. Ei kuulemma uskoisi! Varsova on jättänyt minut vähän kylmäksi, mutta ei sekään ole huono kohde lainkaan. Gdanskissa olen vieraillut kauan sitten ja lyhyesti ja sinne haluaisin uudestaan. Tällä viikolla juuri katselin, että halvalla pääsisi lentämään Poznaniin. Melkein teki mieli varata, mutta ajattelin, että pitänee nyt katsoa, että miten koronatilanne etenee.

      Poista