30. toukokuuta 2018

suomi-teini-suomi sanakirja

Monella pojalla suullinen ulosanti suppenee huomattavasti teini-iässä. Samalla se muuttuu epäselvemmäksi. Siksi on hyvä alkaa kokoamaan suomi-teini-suomi sanakirjaa. Aloitetaan jostain helposta, kuten vaikka myöntymisen ja kieltäytymisen osoittamisesta.

Olen havainnoinut, että mikäli kyseessä on etäisesti teiniä miellyttävä asia, teinin on hyvin vaikea sanoa ei. Hän on kuin aasialainen, joka pelkää kasvojen menetystä kieltäytyessään. Valitettavasti kasvojen menetys ei koske velvollisuuksista kieltäytymistä. Vastauksia pyyntöön imuroida, viedä roskat tai tehdä läksyt, ei tyhminkään aikuinen voi tulkita väärin.

Mutta takaisin myöntymisen polveilevaan tulkintaan. Esimerkiksi jos pyydät teiniä kanssasi leffaan, saat todennäköisesti jonkun näistä vastaukseksi.

"Emmä tiiä" - kysymyksesi on niin epäkiinnostava, että teini ei jaksa edes muodostaa mielipidettä
"En mä välttis" - kohtelias muoto kieltäytymisestä
"Ehkä" -  kohtelias muoto kieltäytymisestä, joka jättää takaportin hiukan raolleen myöntymiseen
"Ehkä vois" - alustava kyllä
"No kai sitä vois" - aika varma kyllä, saattaa kuvastaa jopa suurta innostumista

Yleinen virhetulkinta liittyy siihen, kuinka teinin napakan kovaääninen "joojoo" pitää tulkita. Se tarkoittaa ainoastaan sitä, että teini on kuullut ärsyttävän viestisi ja hokee joojoota, kunnes tajuat lopettaa kommunikaation. Vastaus on siis ehdottomasti kieltävä.

"Voitko viedä roskat?"
"JOOJOO"

Tällä vastauksella teini siis ilmottaa, että hän ei aio viedä roskia lähitulevaisuudessa vaan ainoastaan pitkällisen viivytystaistelun tuloksena tai mikäli välitön etuuksien (kännykkä, tietokone, muu älylaite tai raha) jäädytys uhkaa iskea päälle.

Tämähän alkaa sujua keksi-äkäiseltäkin. Ensi kerralla voisimme paneutua lyhenteisiin.

Sitten täti-ikäisen kesäinen neuvo teineille: Vaik ootte kuinka swagii tyyppei ja kesäl niinku yolo, mut silti käty ei saa johtaa siihen että sulle tulee ramu.

23 kommenttia:

  1. Ihan loistava ote sanakirjasta. :-D Odotan jatkoa! Mutta saisinko tuon viimeisen lauseen kuitenkin suomennettuna? ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin tuo pelisanaston kanssa, mitä meidän esikoinen käyttää, joutuu täti-ikäinen pyytämään suomennosta :D :D

      Lausehan kuuluu: Vaik ootte kuinka cooleja tyyppejä ja kesällä niinkuin "you only live once" mutta silti kämppä tyhjää ei saa johtaa siihen että sinulle tulee rage (=raivoava) mutsi.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Tällä nauraa hihiteltiin lukiessa, kiitos tästä♥ Kyllä sitä välillä joutuu suoraan tuolta jälkikasvulta kysymään..Mitä? Voitko puhua suomea..:)) Aurinkoista toukokuun viimeistä päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä :) Kyllä minäkin joudun esikoisen käyttämän pelisanaston kanssa pyytämään suomennosta. Saas nähdä, että alkaako tulkkauksen tarve ulottoa kohta arkisiinkin asioihin.

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Loistava sanakirja ja tää pätee jo meidän 10 veehen loistavasti :D Jatkoa odotellessa :)

    Muut ymmärsin, mutta "ramu"..?

    VastaaPoista
  4. Ihan paras ja niin tuttua tämän meidän perheen kohta 12-vuotta täyttävän kanssa ja aina sanoo juuri "älä mutsi ragee". Voi jösses ja huone on kuin hävityksen kauhistus ja ei lempisana. Kait tämä tästä, kuten aina aiemminkin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on kuitenkin jo aikaisempaa kokemusta tukemassa kasvatustyötä ja valamassa uskoa, että kyllä se siitä. Minulla on vasta teini nro 1, joten hämmennys on suuri ;)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Minäkin olen tässä viimeisen parin vuoden aikana opetellut teinien ymmärtämistä. Meillä aika vakkari on hokea kaikkeen "ihan kohta". Se ihan kohta saattaa olla sitten kahden tunnin päästä tai luultavasti ei koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kohta on hyvin joustava aikamääritelmä, joka ainakin meillä tarkoittaa, että ainoastaan pakotettuna ja pitkän ajan päästä :D :D
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  6. :D!

    'mmätiiä on aivan vakio meillä kaikkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emmätiiä on teinin vastaus aivan kaikkeen. Kun yrität nyhtää teiniltä jotain pieniä tiedonmurusia ja saat vastaukseksi 10 emmätiiää ja kysyt lopulta, että olisiko nyt joku asia, johon osaisit vastata muuta kuin emmätiiä, niin saat vastaukseksi 11 emmätiiän. Mutta jos äiti vastaa yhtään mihin emmätiiä, niin sotahan siitä alkaa ;)

      Poista
  7. Loistopostaus ja tarpeen meille teinien äideille.

    Meillä vastataan kaikkeen joojoo tai ihankohta ja sen jälkeen ei tapahdu mitään koska aina muuta. Välillä on kyllä huumori koetuksella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Meillähän teini on vähän kuin hidastetussa filmissä, kaikki tehtävät jutut alkavat hyvin hitaasti ja kestävät kauan. Ainoa nopea asia tuntuu olevan ruuan katoaminen lautaselta :D

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  8. Niin tuttua huttua 😂 Meillä tosin esim. kännykän takavarikointi ei ole riittävän hyvä syy vanhempien toivomalla tavalla toimimiseen. Ennemmin vaikka mökötetään kuin siivotaan se huone ja saadaan puhelin takaisin, tai jopa vältyttäisiin takavarikoinnilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tietokone on elinehto ja jos se viedään pois, niin elinehto on kännykkä. Jos sekin uhkaa lähteä pois voi aina nukkua 12 tuntia. Sen jälkeen yleensä alkaa kyllä tapahtumaan :D Mutta se, että teini onnistuisi välttämään tuohon tilanteeseen joutumista ei varmaan ratkea ennenkuin teini muuttaa muualle ;)

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Kyllä! Voi, kyllä! Meillekin on jostain ilmestynyt tissejä kovaa vauhtia kasvattava teinimonsteri. En ehkä kestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse yritän tsempata itseäni siihen, että murrosiässä onkin tarkoitus alkaa tekemään eroa vanhempiin. Minun pitää myös äitinä kasvaa siitä yli, että lapseni ei olekaan enää minun pieni sulopalleroni ja alkaa valmistautua siihen, että tyyppi pitää saada omille jaloilleen. Ihan varmaan helpottaa tuota prosessia, että teini käy hermoille :D Tsemppiä, koita kestää!

      Poista
  10. Bongasin sut tuolta Puskissam blogista ja oli niin hyvä nick että oli ihan pakko vilkaista, onneksi sen tein=) Hauska postaus!
    Tässä yks osoite mistä voi tarkastella teinien kielellisiä ilmaisuja:
    https://www.urbaanisanakirja.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja kiitos linkistä. Nyt on urbaanisanakirja bookmarkattu :) Veikkaan, että sille tulee vielä paljon käyttöä.

      Poista
  11. Täällä tämä on vielä edessä mutta mä jotenkin luulen että teinit on samanlaisia. Aina. Tuli tuo joojoo sen verran usein itsekin sanottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se ainakin on ihan luonnonvakio, että vanhempien ohjeet eivät kiinnosta ja teini itse tietää ihan kaiken kaikesta :D Työkaverini (mies) sanoi kerran osuvasti, että hänen lastensa ollessa sellaisia 13-15 vuotiaita, hän kauhistutti ja suretti ajatus, että muutaman vuoden päästä pojat lähtevät armeijaan ja ehkäpä sen jälkeen muuttavat muualle opiskelemaan. Teini-ikä hoiti sen, että isä oli aivan valmis siihen, että pojat lähtivät omilleen :D Kyllä luonto hoitaa asian :D

      Poista