18. lokakuuta 2011

Perätilasynnytyksestä

Säännöllisen epäsäännöllisesti tuttava tai tuttavan tuttava haluaa kysyä kokemuksestani perätilasynnytyksestä. Vielä kun jotain asiasta muistan, niin kirjoitan siitä myös tänne, jos vaikka siitä olisi jollekin asiaa miettivälle hyötyä.

Heti aluksi pitää todeta, että en ole terveydenhuollon ammattilainen (saatikka synnytysten) ja kirjoitus perustuu kokemuukseeni yhdestä perätilasynnytyksestä. Päätöksen synnytystavastahan tekevät yhdessä äiti ja hoitohenkilökunta (joka arvioi mahdolliset rajoitteet esim. lantion koon). Ketään ei painosteta saati pakoteta perätilasynnytykseen. Minulle perätilasynnytys oli helppo ja nopea.

Kolmas lapseni oli siis perätilassa. Kaksi aikaisempaa lasta olivat syntyneet alateitse normaalista tarjonnasta. Ison (ja isopäisen) keskimmäisen (4700g, 55cm) synnytys sujui hyvin, joten alusta alkaen suhtauduin myönteisesti tai vähintäänkin neutraalisti perätilasynnytykseen.

Mitään lantion röntgen tai magneettikuvamittauksia minulle ei tehty, koska todistettavastihan ulos mahtuu kookkaampikin kaveri. Alustavasti sovimme äitiyspolilla, että vauvaa alle 4,2kg lähden yrittämään alateitse. Perusarviona oli, että keskimmäisen kokoinen mahtuu mukavasti ulos ja +10% jätetään varaa (tai säästetään mittavirheelle). Vauva ei ollut kohdussa täydellisessä perätilassa (eli varpaat kohti otsaa) vaan hän oli lähinnä risti-istuntaa muistuttavassa asennossa. Asento tulkittiin riittävän hyväksi.

Kääntämistä yritettiin kerran varovaisesti ex-tempore meiningillä ultrassa. Vauva oli niin hyvin liikkeellä, että lääkäri päätti vähän auttaa. Operaatio ei ollut miellyttävä, mutta ei mitenkään kivulias. Varsinainen kääntöyritys päätettiin tehdä, mutta siihen saakka en ikinä päässyt.

Viikolla 36+0 meni lapsivedet. Ohjeen mukaisesti soitin sairaalaan, jossa pyysivät tilaamaan ambulanssin. Ambulanssin soitin 22:01. Koska minulla ei ollut supistuksia eikä mitään muutakaan akuuttia, ambulansissa täyteltiin lappuja, mittailtiin verenpainetta, soiteltiin vielä sairaalaan jne. Pihalla alkoivat supistukset, jotka tulivat sitten puolessa välin matkaa minuutin välein.

Sairaalassa todettiin, että vauva on niin alhaalla, että ultralla ei saa luotettavaa painoarviota, mutta koska edellisestä ultrasta oli sen verran vähän aikaa vauvan on pakko olla alle 4kg. Asento edelleen sama, mutta saliin vaan.

Ehdin vielä tinkiä itselleni epiduraalin. Perätilasynnytyksessä on aina mukana synnytyslääkäri ja vauvan tarkastaa yleensä myös lastenlääkäri.  Olen jälkikäteen lukenut, että peräsynnytyksessä käytetään aina poikkipöytää. En edelleenkään tiedä, mikä se tarkalleen ottaen on. Mutta perätilasta synnyttäminen tapahtuu sängyssä puoli-istuvassa asennossa jalat telineissä (tämä on varmaan se poikkipöytä). Itselleni tuossa tilanteessa on ihan sama vaikka jalkani roikkuisivat lampusta, joten en kokenut sitä mitenkään hankalaksi. Oman lisäjännityksen tilanteeseen toi se, että vauva päätti oikaista toisen jalkansa suoraksi ja syntyikin sitten lopulta molemmat jalat edellä.

Olen arkistoinut synnytyskertomukseni liian hyvin, mutta en paljoa valehtele, jos muistelen ponnistusvaiheen kestoksi 6 minuuttia. (Ensimmäistäni ponnistin 45min (noin 3,5kg ja 49cm)). Vauva syntyi 00:01. Eli tasan kahden tunnin päästä ambulanssin soitosta.

Synnytyksessä oli ainoastaan kaksi eroa aikaisempiin. Ne "jalustimet" ja suuri henkilökunnan määrä. Synnytyslääkäriä avusti kaksi kätilöä ja toinen synnytyslääkäri hengasi mukana. Lastenlääkäriä ei saatu paikalle, häntä sijaisti vastasyntyneiden valvontaosaston hoitaja. Muista paikallaolijoista ja heidän agendastaan en tiedä. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, että synnytys olisi jotenkin vaatinut minulta enemmän itsenäistä suoriutumista, tiukempaa ohjeiden noudattamista, motivaatiota tai mitään muuta vastaavaa. Homma vaan tapahtui.

No, mitenkäs tapahtuman päätähti? Hän syntyi hyväkuntoisena, tosin aika hurjan näköisenä. Vauvan jalat olivat saaneet rytäkässä mustelmia ja poika oli nivusista varpaisiin saakka violetti. Ei ollut lonkkaluksaatiota, eikä mitään muutakaan synnytystavasta seurannutta vaivaa. Viikkojen 36+1 ja minun raskausaikana kohonneiden sokereiden takia vauva oli yön seurannassa valvontaosastolla. Vauvan vointi oli hyvä ja hän pääsi valvontaosastolta pois aamupäivällä. Mitat olivat reilu 3800g ja 52cm.

Edellytykset perätilasynnytykselle olivat olemassa, vaikkakin vauva oli kookas ja sitten kaveri vielä meni suoristamaan jalkansa. Kertaakaan en ajatellut, että riskit olisivat liian isot tai että en olisi osaavissa käsissä.

Ja ne tyypillisimmät lisäkysymykset:
-Jos voisin valita uudestaan kolmannen kohdalla, valitsisinko edelleen alatiesynnytyksen?
Ilman muuta.

-Uskaltaisinko yrittää synnyttää perätilasta aikaisemman vauvan kokoisen tai peräti isomman?
Lähtisin ilman muuta yrittämään (mikäli hoitohenkilökunta kannattaisi). Ainakin jos vauva olisi alle 4kg. Ja jos kokoero edellisen ja syntyvän vauvan välillä ei olisi kovin iso. 5kg vauvaa en uskaltaisi lähteä yrittämään perätilasta.

-Uskaltaisinko synnyttää esikoisen perätilasta?
Luulen, että tässä kohtaa minulla henkilökohtaisesti taitaisi rohkeus (ja riskinottokyky) loppua.

8 kommenttia:

  1. Tämä on minulle ajankohtainen asia. Olen tosin vasta menossa äitiyspoliklinikalle synnytystapa-arvioon.

    Minulle neuvolan th sanoi että vauva saa olla max 3.5kg, täydellinen perätila ja epiduraalia ei anneta (ettei vaan laimenna suppareita).

    Kiva kuulla, että kaikki meni hyvin ja että ei kokemuksena eronnut tavallisesta synnytyksestä.

    VastaaPoista
  2. Minun keskimmäinen lapseni oli yllätysperätilassa. Lantioni oli kuvattu edellisessä raskaudessa. Niistä kuvista nähtiin, että kolme kiloiseksi arvioitu vauva mahtuu hyvin syntymään alakautta. Niinhän se mahtui vaikka painoi n. 3800g kolmen kilon sijaan. Minun vauvani oli täydellisessä perätilassa, joten hän syntyi kaksinkerroin jalat ylöspäin sojoittaen. Ponnistus kesti noin 3 minuuttia.T.Tiina

    VastaaPoista
  3. Tààllà Italiassa peràtilassa olevaa lasta ei edes harkita yritettàvàn normaaliteitse... Esikoiseni oli peràtilassa eikà missààn vaihessa edes sivuttu mahdollisuutta alatiesynntykseen, no, muutenkin tààllà keisaroidaan ihan liiankin helposti... Olen vàhàn kade mutta voihan se olla ettei omalla kohdalla olisikaan mennyt noin hienostii kuin teille meni :)

    VastaaPoista
  4. Linkitämpä tänne lyhennetyn synnytyskertomukseni.
    http://onnila.blogspot.com/2009/07/neljas-perheenjasen.html

    Itse en olisi välttämättä uskaltanut lähteä synnyttämään toistakaan alateitse, jos olisin tiennyt perätilasta, mutta onneksi en tiennyt. Jos meille tulisi vielä lapsia ja tietäisin perätilasta, niin voisin jopa lähteä yrittämään alateitse, mutta oon aika nössö, joten en tiedä. Nyt oli ihanaa, kun sai olla rauhassa ja stressaamatta.

    VastaaPoista
  5. Itselläni ei ole minkäänlaista kokemusta perätilasynnytyksestä, enemmän kiinnitin huomiota vauvelin kokoon, jos viikolla 36+1 on ollut jo täysin keskiverto vastasyntyneen mitoissa, niin minkä kokoinen kaveri olisi ollut täysi aikaisena?? =)
    Ihan vertailuna meidän neiti syntyi viikolla 37+1 ja oli 44cm ja 2600g.
    Reilu viikko ennen synnytystä kehtasivat neuvolassa laittaa mut tarkkailuun, kun epäilivät vauvaa liian isoksi... =D

    Vaikka oma henk.koht. mielipiteeni neuvolasta ei olekkaan erityisen mairitteleva, niin yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että Suomessa on niin hyvät ja asiantuntevat kätilöt ja synnytyslääkärit, että luottaisin täysin heidän mielipiteeseensä.

    VastaaPoista
  6. Anonyymille: Voin vain todeta, että sinun neuvolan jakamat tiedot eivät minun kohdallani pitäneet lainkaan paikkaansa. Toki varmaan eduksi on, että vauva olisi "keskimittainen" ja perätila täydellinen. Minunkin kohdallani noista oli puhetta. Siitä että epiduraalia ei saisi, ei kertaakaan ollut puhetta.

    Tiina ja Kiala: onhan se varmaan henkilökunnallekin aika yllätys, kun pään sijasta putkahtaa pylly :) Hyvä, että kaikki meni teillä molemmilla hyvin.

    Anna: Joskus luinkin, että Italiassa sektiot ovat hyvin yleisiä. En ole asiantuntija, mutta joskus lueskelin, että Suomessakin esikoisen perätilasynnytys suunnitellusti on suhteellisen harvinainen. Usein meilläkin päädytään sektioon varmuuden vuoksi.

    Koo: minustakin suomalainen synnytyshenkilökunta on ihan huippua. Neuvolassa tuntuu olevan enemmän hajontaa.

    Mullahan keskimmäinen oli viikolla 39+0 sen 4,7kg. Äitiyspolilla vertasivat kuopuksen kasvukäyrää keskimmäiseen. Olimma kaikki siinä vaiheessa järkyttyneinä, kun kuopus ohitti reippaasti keskimmäisen käyrät. Näytti siltä, että täysaikaennuste oli lähempänä 5,5kg. Kuopus on kyllä 2v saakka kasvanut sekä painoa että pituutta +1 käyrällä, viime kuut enää pituutta +1 käyrällä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos tuosta kertomuksesta. Itse olen ensisynnyttäjä ja lapsi todettu viikolla 37+6 perätilassa ikään kuin linkkuveitsi asennossa. Käännytystä yritetty mutta ei onnistunut koska on jo sen verran laskeutunut. Magneettikuviin olen menossa jossa arvioidaan lantioni kokoa. Lapsi oman kokonsa (3,2 kg) puolesta kävisi perätilasynnytykseen. Tässä olen yrittänyt haalia tietoa perätilasynnytyksistä etukäteen jotta tiedän mistä puhutaan. Voihan se olla, että leikkaus on ainoa vaihtoehto mutta sen kuulee vasta magneettikuvien ottamisen jälkeen.

    VastaaPoista
  8. Hammaskeiju:
    Sinulla on jännittävät hetket edessä. Toivottavasti synnytys menee hienosti.

    VastaaPoista